tiistai 28. helmikuuta 2012

Kauppapäivä

Tänään on ollut taas uusi jännittävä päivä pikku-koiran elämässä. Viime yönä Alora tuntui nukkuvan vieläkin hieman keveämmin kuin edellisinä öinä ja kävi usein yrittämässä sänkyynkin.

Tänään jatkoimme pentuaitaus-treeniä. Alora on aina ihan rauhallisesti aitauksessa ja vain katselee ympärilleen, istuu paikallaan ja menee helposti maate omalle pedilleen. Toisaalta se seurailee kyllä mielellään katseellaan minua, jos kävelen huoneessa. Satunnaisesti muutamaksi hetkeksi poistuin myös viereiseen huoneeseen. Kun olimme toistaneet näitä harjoituksia useita kertoja, jätin sille myös jauhelihakongin, puin ulkovaatteet päälleni ja käväisin parin sekunnin ajan ulko-oven toisella puolella. Siellä kuuntelin kuuluuko ääniä, ja kun ei kuulunut, tulin takaisin sisään. Sisällä otin kongin pois, kun on yksin saa rauhassa tyhjennellä kongia ;) Aitauksessa se on ollut vasta muutamia minuutteja kerrallaan, ja tähän mennessä se on toiminut hyvin. Jere kuitenkin kertoi Aloran taas hätääntyneen sillä aikaa kun kävin päivällä mutkan pyykkituvassa, mikä ei kuulostanut hyvältä ja saa minut arvelemaan, että täytyy lisätä harjoituksia edelleen ja varmaan hidastaa tahtia, ettei vaan eroahdistusta pääsisi syntymään. Helpointa poissaoloni on ilmeisesti silloin, kun se ei näe minun lähtevän ovesta ulos.

Tässä päivässä erikoisinta Aloralle oli käynti Mustissa ja Mirrissä. Alora tuntui olevan siellä ihan pihalla maailman menosta, ja katseli vain varautuneesti ympärilleen. Saatiin ostettua sille mukavan myyjän avustuksella musta, harmailla palloilla kuvioitu kangaspanta, jossa on metallisolki ja paljon kasvunvaraa. Lisäksi ostetiin lisää ruokaa, sekä korvien puhdistusainetta ja hammasharja, mikäli niitäkin lähiviikkoina päästäisiin joskus kokeilemaan...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti