Painotaulukko

Ikä Paino 9 vkoa 5,4 kg 10 vkoa 5,8 kg 11 vkoa 6,6 kg 12 vkoa 7,5 kg 13 vkoa (3kk) 8 kg 14 vkoa 8,7 kg 15 vkoa 9,9 kg 16 vkoa 10,5 kg 17 vkoa (4kk) 11,1 kg 18 vkoa 11,7 kg 20 vkoa 13,1 kg 21 vkoa 13,3 kg 22 vkoa (5kk) 13,3 kg 23 vkoa 14,1 kg 24 vkoa 15,4 kg 25 vkoa 15,4 kg 26 vkoa 15,8 kg 27 vkoa (6 kk) 16,1 kg 28 vkoa 16,1 kg 29 vkoa 16,2 kg 30 vkoa 16,3 kg

Kotikuulumiset

Alora, sen oma häkki ja luu nakerrettavana.

Hui, tuntuu taas että on ehtinyt tapahtua niin paljon kaikenlaista, enkä ole ehtinyt kirjoittaa mitään ylös. Luvassa siis paljon asiaa, hyvin epäloogisessa järjestyksessä.

Päällisinä kuulumisina voisin kertoa sen, että olen viime aikoina ollut työssä hyvin tiiviisti. Yritän saada kerrytettyä hieman uutta pääomaa ensivuodeksi. Olen tehnyt vuorotyötä, mukaan lukien yövuoroja, joiden aikana nukkumisaikani oli aamu-kuudesta iltapäivän kolmeen ja jakson aikana olin yleensä väsyneempi herätessäni kuin mennessäni nukkumaan. Tästä johtuen en ole paljon viime aikoina jaksanut kirjoitella, enkä myöskään ole ehtinyt kummemmin kartuttaa Aloran temppupankkia, josta olenkin potenut erittäin huonoa omaatuntoa. Tästä johtuen puolestani olen käyttänyt kaiken vapaa-aikani (jos vain olen suinkin jaksanut liikkua yhtään mihinkään) siihen, että olen mennyt lenkkeilemään metsikköön Aloran kanssa. Olemme kiertäneet paljon erilaisia metsäreittejä, eri puolilla kuntaa.

En jaksa enää muistaa miksi pelkäsin pitää Aloraa irti! Se on niin paljon helpompaa: ei tarvitse huolehtia yhtään mistään hihnakoulutuksesta eikä ylipäätään siitä missä koira menee. Koira seuraa sinua, ja jollei seuraa, niin omapahan on mokansa *virnistys*. Minulla ei ole enää mitään pelkoa karkaamisesta. Osaksi johtuen varmaan siitä, että olen ostanut Aloralle karkaamisen estolääkityksen. Suosittelen lämpimästi! Sivuvaikutuksia ei ole, mutta en ole varma voiko sitä yliannostella. Sitä voi ostaa kätevästi täysin sopusuhtaiseen hintaan ihan tavallisesta ruokakaupasta. Sen etiketissä lukee "maksamakkara."

Kaikki tämä irrallaan lenkkeily on johtanut siihen, että olen alkanut haaveilla Aloran kanssa vaeltamaan lähtemisestä. Harrastin vaeltamista joskus aikoinaan viisi vuotta siten, että kävin vähintään kaksi kertaa vuodessa 4 päivän patikkaretkellä. Alorakin olisi kiva ottaa tälläiselle retkelle mukaan! Mielestäni se istuisi myös mainiosti maisemaan, vai mitä mieltä olette?

Kuva manipuloitu.

Mietin, että olisi mukava opettaa Alora vaikka kantamaan omat ruokansakin. Olen tutustunut muutamiin rinkkamalleihin ja ihastuin erityisesti suomalaiseen Jeri-rinkkaan, jonka lisäksi katselin kanadalaista Ruffwear-rinkkaa. Toistaiseksi lopetan haaveilun kuitenkin tähän. Katsotaan asiaa uudelleen noin vuoden päästä, kunhan olen ensin saanut käytettyä Aloran lonkkakuvauksissa, ja nähdään onko se realistisesti mahdollista vai jääkö vaeltaminen kuvamanipulaation varaan.

Lisäksi viime päivinä olen leikitellyt mielessäni ajatuksella Aloran kanssa juoksemisesta, polkupyöräilystä ja iltarastien kiertämisestä.. Voih, mihinköhän tässä vielä joudutaan! Mutta ainakien molempien kunto kasvaisi, jos edes jotain näistä tulisi tehtyäkin eikä vain mietittyä.

Koira on terve kun se haukkuu?

Alora on edelleen yksi haukkujainen. Se on todella epäluuloinen kaikkea uutta kohtaan, ja haukkuu ilmeisesti ikään kuin "varmuuden vuoksi." Se on alkanut myös todenteolla vartioida taloa: kaikki taloon yrittävät pitää haukkua. (En ole varma onko kaikkien kohdalla kysymyksessä niinkään vartiointi vaan nimenomaan pelkääminen, jonka se kanavoi sitten haukkumiseksi.) Vieraat ohjeistetaan nykyään niin, että koiraa ei saa katsoa, ei silittää eikä tehdä mitään ennen kuin se on hiljaa. Niin kauan kuin se haukkuu, Alora on ilmaa.

Tai pitäisi olla. Sitten on niitäkin vieraita, jotka alkavat huutaa: "KOIRA HILJAA!", niin kovaa kuin kurkusta lähtee. Tuota, kiitos tästä epäloogisuuden multihuipentumasta, mitäs minä juuri äskön sanoin koiran koulutusvaiheesta... Oma kärsivällisyys on välillä kyllä koitoksella, varsinkin kun Alorasta tuntuu lähtevän niin mielettömän kova ääni noin pieneksi koiraksi.

Vieraiden lisäksi Alora on alkanut haukkua oikeastaan kaikille yhtäkkisille äänille. Mainiota! Kappas vain kun alkaa yhtäkkiä esimerkiksi vaikka tuulla, ja Alora haukkuu sillekin. Koimme myös pari päivää sitten Aloran ensimmäisen ukkosen. Melkein voin kuulla lukijan voihkaisevan, mutta se oli oikeastaan aika mukavaa. Aloran haukkumistilanteiden suurin vika on se, että ne ovat yleensä aivan täysin ennustettamattomia. Ensin kaikki on hyvin, sitten se ryntää jonnekin päin taloa ja alkaa haukkua, tai pysähtyy lenkillä kymmenen miljoonaa kertaa aiemmin ohitetun roskapöntön luokse ja haukkuu ja murisee sille. Ukkosessa ei ollut tätä ennustattamattomuuden vikaa! Ukkosen alettua Alora haukkui joka jyrähdykselle. Sitten päätin, että tämä ei kyllä jatku näin ja parkeerasin itseni ikkunan ääreen. Siinä odotin välähdystä ja samalla hetkellä aloin syöttää Aloralle hullun lailla juustoa ja kun jyrähti Alora oli makuhermojensa kanssa muissa ulottuvuuksissa. Loppu-ukkosesta jyrähdykset eivät enää haukuttaneet.

Nyt varmaan sitten odotellaan vain seuraavaa ukkosta ja testataan oppeja uudestaan silloin!

Tulossa murkuksi? 

En tiedä johtuukohan tämä lie minun ajanpuute- ja koulutustauosta, vai tulevasta murkkuiästä mutta Alora on viime aikoina totellut tosi huonosti. Ihan kuin se kuuntelisi silloin kun haluaa kuunnella. Haluan uskoa, ettei syy ole meissä, vaan ihan Alorassa itsessään, hehe.

Alora 22.7.2012

Kasvua on tapahtunut jonkin verran (hmm, voisin laittaa tänne joku kaunis päivä painon kehittymistaulukon, jota olen muistanut pitää ainakin lähes viikottain ihan pennusta asti.) Nyt viime aikoina olen huomannut kehittymistä erityisesti Aloran liikkumisessa: Aloralla on ollut tapana juosta koko ajan hieman "vinoon". Takajalat ovat suhteessa etujalkoihin koko ajan enemmän toisella sivulla, eivätkä suoraan etujalkojen takana. Nyt tämä tyyli on hieman vähentynyt, vaikka se edelleenkin välillä juoksee niin. Kuitenkin esimerkiksi metsässä kirmatessa Alora juoksee kyllä mielestäni erittäinkin komeasti!

Myös uusi merkki mahdollisesti tulevasta murkkuiästä ilmaantui: Muutamia päiviä sitten olimme pyörähtämässä Jeren tädin mökillä, jossa hän oli viettämässä lomaansa kleinspitz-uroksensa kanssa. Urosta tuntui kovasti kiinnostavat Aloran peräpää, jota se myös nuoli eikä Alora ollut siitä millänsäkään! Täti sanoi, ettei hänen koiransa kyllä yleensä noin kiinnostunut ole nartuista.

Alora oli muuten kleispitzin seurassa hyvin omituinen: Alora tuntuu aina olleen hyvin säyseä ja mielellään näyttää menevän esimerkiksi painileikeissä aina sen alemman koiran rooliin. Mutta tällä kertaa Alora jopa nylkytti urosta! Hyvin omituista, en olisi ikinä uskonut Aloran yrittävän alistaa yhtään ketään.

Joka tapauksessa mökkikokemuksesta viisastuneena tilasin postimyynnistä Aloralle juoksuhousut. Ne olivat ehkä vielä hieman reilun kokoiset, mutta uskon niiden istuvan sitten paremmin kunhan Alora tuosta rotevoituu hieman aikuisemman koiran näköiseksi ja kokoiseksi. Ostin kaupasta myös toiset kokoa pienemmät ja halvat housut nyt ensimmäisiä ja mahdollisesti toisia juoksuja varten, kun eivät olleet hinnalla pilatut ja istuivat kyllä selvästi paremmin. Nyt housuihin on totuteltu muutamia kertoja lyhyesti, jotta ne eivät olisi ihan täysi shokki sitten kun niitä tuleekin käyttää ihan täysipäiväisesti.

Hoitotoimenpiteet muuten sujuvat (lähes) muitta mutkitta, joten totuttelu ei selvästi ole mennyt näissä ihan hukkaan. Ihan pentuna opeteltu kyljellään rauhoittuminen onnistuu mainiosti: Alora ensin kellistetään varovasti kyljelleen ja siihen se nykyään nukahtaakin ihan hetkessä. Sitten voi rauhassa kosketella tassuja, leikata kynnet ja vaikka tassukarvatkin jos sikseen tulee. Sen sijaan korvien putsaamista Alora inhoaa yli kaiken! Alora nykyään on oppinut jopa pelkäämään korvanpuhdistusaineen pulloa. Se kyllä antaa puhdistaa korvansa, mutta on koko operaation ajan ihan lamaantunut. Se saattaa vaan voimattomana kellahtaa kyljelleen toimenpiteen aikana ja odottaa että lopetan. Kun korvanpuhdistus on tehty, Alora raahautuu hitaasti suojaisaksi katsomaansa paikkaan, esimerkiksi sängyn alle. On hirveää aiheuttaa tuollaista toiselle, mutta pakkohan ne korvat on välillä puhdistaa korvatulehduksen pelossa... Millähän sitä saisi tuon kivuttomattomammaksi operaatioksi? Olen yrittänyt namipalkkioita, mutta ruokahalukin tuntuu katoavan niin nopsaan.. No, ehkä jatkan vain yrittämistä näin.

Kotielämää yleisesti

Meidän perheen koko kasvoi noin viikko sitten kahdella löytökissanpennulla. Myös siskoni kissat ovat tulleet meille hoitoon joksikin aikaa, joten talossa elelee nyt yhtä aikaa kissoja ja koira. Talo on jaettu oikein aidalla kahtia, jotta molemmat lajit saavat elää rauhassa omalla puolellaan taloa, hehe.

Alora olisi hurjan kiinnostunut kissojen seurasta, ja sen näkeekin usein aidan vieressä vaatimassa kissoja leikkiin kanssaan. Se oikein hyppii aidan vieressä ja läpsyttää etutassuillaan lattiaa: "tulkaa leikkimään!" sitten se säntää muutamia metrejä taaksepäin ja kääntyy ihmettelemään, että eivätkö ne tulekaan perässä...
 

Aidalla erotetut.

 

Lopuksi

Blogi sai jälleen uuden ulkoasun (minä se en näköjään koskaan ole tyytyväinen! Plus että kyllähän tuo hauvelikin oli taas ehtinyt muuttua edellisestä kansikuvasta.) Uusien kansikuvien ideana on kertoa, että blogissa kerrotaan Aloran elämästä katsottuna....

...kaukaa...

...läheltä...

... ja sopivalta etäisyydeltä.

Ja en todellakaan tiedä mikä lie kuvatulkinta (ja päähänpisto) tämä taas on, heh.

Sukujuhlat

Olimme sunnuntaina Aloran pentueen pentutapaamisessa. Paikalla oli kaikki Nije-pentueen pennut, samoin kuin Aloran mamma ja iskä, sekä kasvattajan Annen muu lauma. Tätini käytti pentutapaamisesta nimitystä "sukujuhlat", joka oli mielestäni niin hauska ja osuva termi että aion viljellä sitä tässäkin tekstissä.

Tämä oli Aloran ensimmäinen kerta synnyinkodissaan sen jälkeen, kun haimme sen sieltä 8-viikon ikäisenä. Aloran isän näimme saksanseisojakerhon erikoisnäyttelyssä, mutta äiskää emme olleet nähneet hakupäivän jälkeen. Tajusin jälleen, ettei neidistä enää montaa senttiä puutu täyskasvuiseksi, rotevuutta kuitenkin pitäisi tulla reilusti lisää. Myös pentusisaruksiin verrattuna Alora oli hyvin samaa kokoluokkaa.

Niille lukijoille tiedoksi, jotka eivät vielä välttämättä tiedä, niin Aloran pentueessa oli yhteensä viisi pentua: kolme urosta (Cipsi, Tupsu ja Bate) sekä kaksi narttua (Riina ja Alora.)

Puskasta löytyi velipoika Bate!

Mielestäni oli hirmu hauskaa, että pentusisaruksista löytyi niin paljon samoja piirteitä: erikoisnäyttelyssä kun olin sitä mieltä että Alora on hyvin epätyypillinen stabi - muilla tuntui olevan esimerkiksi hyvin erilainen pään muoto. Nyt Alora oli selvästi omiensa joukossa: veli Bate oli lähes tarkka poikapuolinen kopio Alorasta ja oli hyvin samaa kokoluokkaakin. Lähtiessäkin piti tarkistaa muutaman kerran olinko ottamassa mukaan varmasti oikean kopion, Batella kun sattui olemaan samanlainen puhelinnumerolaattakin kaulassa, heh. ;)

Myös sisko Riina oli hyvin samannäköinen kuin Alora, ainakin päästään. Muutoin Riina oli enemmän pitkänmallinen: hieman lyhyemmät jalat ja pidempi selkä kuin Aloralla. Tupsu ja Cipsi olivat puolestaan toistensa kaltaisia, eivätkä juuri Aloran näköisiä, mutta Cipsin luonne näytti olevan hyvin samankaltainen kuin Aloran: sekä Alora että Cipsi mieluummin pysyttelivät meidän omistajien luona turvapaikalla.

Tämä on kuitenkin vain minun tulkintani pentueesta, joku muu voi olla kenties toista mieltä ;)

Look-alike. Mielestäni hyvin samannäköiset sisarukset: Riina, Bate ja Alora.

Siskokset Riina ja Alora.

Aloran arka puoli tuli jälleen sukujuhlilla hyvin esille: olimme ensimmäisinä paikalla, ja kun muita koiria alkoi saapua ja Annen lauma alkoi haukkua saapuville koirakoille, Alora järkyttyi niin paljon, että se säntäsi perimmäiseen pihanurkkaan. Sitten menikin ties kuinka kauan kun leipomani herkku-tonnikalapannukakkukaan ei kelvannut sille laisinkaan ja se vain kyhjötteli meidän jalkojemme juuressa.

Nuuhkimis- ja tutustumisvaiheessa kyllä kaikki pennut makoilivat kiltisti maata myöten ja antoivat aikuisten koirien haistella itseään: "ei meistä ole vaaraa, olemme ihan kilttejä!" Ne kaikki selvästi tiesivät paikkansa laumassa. Kuitenkin Aloran sopeutumiseen meni ennätysaika muihin pentuihin verrattuna, ja se näytti alkavan rentoutua vasta hyvin tapaamisen loppuvaiheessa. Liekkö paikalla ollut liikaa porukkaa Aloran makuun? En tiedä.

Loppuajasta Alorakin kuitenkin uskaltautui jopa hieman haistelemaan ympäristöä ja pentusisaruksia ja lähti aina vähäksi aikaa pois meidän jalkojemme juuresta. Leikiksi se ei kuitenkaan yhdenkään sisaruksiensa kanssa pistänyt, vaikka nyt olisi ollut kerrankin mahdollisuus samankaltaiseen leikkiseuraan!

Luca-herra haistelee Aloraa.

Tytöt ja vanhemmat: koirat edestä taakse Alora, äiti, isä ja Riina.

Ilmat suosivat sukujuhlapäivää. Ilma oli suorastaan paahtava, vaikka vesisadetta oli lupailtu! Jossain vaiheessa sekä koirat että ihmiset alkoivat hakeutua auringonpaahteesta varjon puolelle. Ohessa erittäin kaunis kuva istuvasta Alorasta, typy on ilmeisesti oppinut istumaan erittäin koiramaisesti, voih!

Alora istumassa melkein varjon puolella.

Aivan pihan tuntumassa on lampi, jonne päätimme lähteä viilentämään hieman koirien oloa. Mukana menossa olivat sisarukset Tupsu, Bate ja Alora. Tupsu oli jo komeasti uimassa siinä vaiheessa kun saavuimme Baten perheen kanssa yhdessä rantaan. Alora jälleen tapansa mukaan nouti keppejä vedestä ja kahlaili pitkin matalaa rantaa, mutta ei uinut. Alapuolella yksi kuva Alorasta kahlailemassa.

Alora tutustumassa lammen veteen.

 

 

Leikkivät pojat Bate ja Tupsu ja Alora katselee touhua paheksuen?

Rannassa ollessamme Tupsu ja Bate innostuivat painimaan. Alora ei juuri yrittänyt ängetä mukaan, vaan aina poikien rynnistäessä uintipaikalle se vaivihkaa siirtyi pois edestä. Aloraa näytti kiinnostavan enemmän lammikko kuin painiminen märkien poikien kanssa. Baten omistajat ristivätkin Aloran leidiksi päivän aikana, heh.

Kotimatkalla

Kotimatkalla meidän takapenkillä majaili unelias pentu. Siinä vaiheessa kun pääsimme sivutieltä päätielle (ehkä parin minuutin matka), katsahdin takapenkille ja siellä Alora jo nukkui kääryleeksi kiertyneenä omalla paikallan.

Ruokapäivitys

Mistäs sitä muusta puhuisi kuin ruuasta tuon neiti Nirson kanssa?

Olemme huomanneet, että Alora hotkii oikeastaan kaikkea muuta kuin omaa ruokaansa! Näinpä Jeren isä ehdotti että kokeilisimme erilaista ruokaa. Olemme tähän asti syöttäneet Brit Carea ja nyt ostimme suurin piirtein samaa makua Hill'siltä. Vielä ruokaa ei ole vaihdettu kokonaan, vaan annamme näiden ruokien sekoitusta. En osaa kuitenkaan sanoa onko ruokahalu juuri parantunut. Epäilen, ettei syy taida loppujen lopuksi olla kyllä ruuassa. - Alora taitaa hotkia muita ruokia vain siksi, koska tietää että sen ruokailu tullaan kohta keskeyttämään ja pitää olla ripeä. Liekkö sama taktiikka toimisi oman ruuan kanssa?

Ajattelimme nyt myös siirtyä yhteen ruokailuun päivässä: Alora nimittän syö paremmin illalla kuin aamulla. Aamuruoka jää monesti syömättä ja roskiinhan se sitten joutuu... Haaskausta.

Viime perjantaina annoimme Aloralle myös ensimmäisen ihan aidon luun. Tähän asti olemme tyytyneet antamaan sille vain possunkorvia, kaikenmaailman puristeluita, kuivattuja elimiä ja nahkarullia. Luita emme vielä olleet uskaltaneet kokeilla. Alora kuitenkin ilmiselvästi oli sitä mieltä, että luu on hyvää, koska se oli onnistunut lyhyessä ajassa pureskelemaan kaiken lihan luun ympäriltä ja sen jälkeen jäljellä olevan pelkkä paljas luukin nielaistiin silmän välttäessä! Uskomaton juttu, luu oli kuitenkin niin pitkä että en olisi ikinä uskonut saavan Aloran nielaistua sitä. Ilmeisesti sekin kuitenkin oli mahdollista. Se ei ollut kuitenkaan mitenkään pureskellut paljasta luuta kappaleiksi, vaan nielaissut sen ihan kokonaisena ja oksensi sen vähän ajan kuluttua ulos. Kyllä pelotti että mitähän mahavaivoja saadaan aikaiseksi, mutta säikähdyksellä taidettiin selvitä.

Mitäs tästä opimme? Tästä lähtien ostamme vain jättiläismäisiä luita, joiden nielaisemisesta ei ainakaan ole mitään pelkoa. Ja jatkuva valvonta luita pureskellessa erittäin suositeltavaa oman mielenrauhan takaamiseksi.

Oiskos ihan veteen tällä kertaa?

HEITTO!

Kirjoitin viimeksi Aloran rapakkoleikeistä. No, silloin taas nähtiin että "kyllä vain, vesi se on kiinnostava elementti!" Tästä rohkaistuneena olen vienyt Aloran muutamia kertoja käymää erinäisillä rannoilla, siitä kun ei aiheudu samanmoista pesu-urakkaa kun rapakkoleikeistä, muutama uinnin seurauksena turkkiin tarttunut hiekan jyvänen kun tuntuu karisevan pois turkista itsekseen.

Ensimmäisen kerran vein Aloran rannalle muistaakseni seuraavana päivänä rapakkoleikeistä. Samalla reissulla olin itsekin päättänyt viimein päästä eroon talviturkistani (kyllä vain, vasta heinäkuussa! Joskus kun se on lähtenyt jo toukokuussa, mutta nyt ei kyllä ole ollut ikävä uimista, kun on ollut niin kylmiä ilmoja!) Siispä kahlailin Aloran kanssa rannalla ja Alora tulikin reippaasti veteen. Se myös innostui loiskimaan ja hyppimään rannalla samalla tavalla kuin vesirapakossa edellisenä päivänä. Nakkelin sille myös vedessä kelluvaa lelua, ja Alora kyllä haki sitä hyvin niin kauan kun se ei ollut liian syvällä.

Jonkin ajan kuluttua Alora näytti alkavan kyllästyä koko vesitouhuun, joten päätin itse pulahtaa ja annoin hihnan siksi aikaa äidilleni, joka lupasi pitää Aloraa pulahdukseni ajan. Kun rynnistin eteen, Alora seurasi perässä. - Sitten yhtäkkiä tulikin stoppi, kun uimaan olisi pitänyt ryhtyä. Alora oli niin hauskan näköinen, kun olisi kovasti halunnut seurata, mutta eihän eteenpäin voinut vain tulla. Se nousi takajaloilleen ja molskautti etujaloillaan vettä, eikä selvästikään tiennyt miten siitä olisi pitänyt edetä... Ehkä se joskus oppii uimisen salat.

Kahlaamalla rannalla

Alora ja vesilelu

Parin päivän kuluttua tästä kokeilimme uusintayritystä. Tällä kertaa meillä ei ollut mukana kameraa, eikä houkutuslelua, mutta Alora nouti rantavedestä keppejä. Edelleenkään ei uinut.

Uusin yritys meillä oli eilen, jolloin Alora uskalsi hakea vesilelun jo todella kaukaa, niin että selkäkin kastui. Ihan uimiseksi sitä ei edelleenkään kai voi sanoa, kun jalat osuivat pohjaan. Aika rohkaisevaa silti! (Tätä kirjoittaessani mietin, että mikä ihme vimma minulla on ylipäätään nähdä Aloran uivan. En todellakaan tiedä, eihän tässä mitään logiikkaa taida olla, olisi vain kiva nähdä Aloran uivan, ei siis mitään järkeä...)

Selvästi tytyllä on jonkinlainen noutamisvaisto, kun se hakee vedestä milloin minkäkin kelluvan lehden palasen, irronneen vesikasvin tai kävyn. Vesilelunkin perään se hyppää rohkeasti, ottaa siitä kiinni ja vie sen kuivalle maalle. Usein se sitten päästää maalla lelusta irti ja jatkaa muita touhuja, mutta joskus se haluaa pureskella sitä ja höyhentää oikein kunnolla. Tässä kaikessa rytäkässä vesilelukin on jo ehtinyt kokea kovia:

Hmm... näköjään melkoista kulutustavaraa nuokin! Täytynee ostaa uusi lähiaikoina.

Koiran elämää

Tänään minuun iski odottamattomasti pakottava tarve saada viherpeukaloida. No, täällähän maalla tuota puutarhaa riittää, joten koira mukaan pihalle liinassa ja penkkiä kaivamaan. Sisko lupasi talutella Aloraa sillä aikaa, jotta sain käyttööni molemmat käteni. Pian sisko ilmoitti, että Alora tykkää vedestä: Alora oli ilmeisesti halunnut ehdottomasti päästä kaivelemaan vesirapakkoa. - Ja mikäpä siinä sitten, lystiä sillä näytti olevan ja pesun tarpeessa se oli joka tapauksessa, joten mitäpä sitä enää kieltämään vaan kaivelu sai puolestani jatkua. Sitten kun olin itse puolestani kaivellut puutarhaa tarpeeksi, hauveli pääsi suihkuun. Melkoisen koiramaista touhua kyllä!

Kuvia Aloran vesiriemuista:

Kaivamassa kuoppaa.

Kahlaten ja...

...hypäten!

"Hups, kiinni jäätiin!"

Ja tässä tulos:

Ylpeä ja mutainen.

Nyt kun tyty tajuasi että vesileikkejä voisi harrastaa vaikka järvessä vesirapakon sijasta...