Kotikuulumiset

Alora, sen oma häkki ja luu nakerrettavana.

Hui, tuntuu taas että on ehtinyt tapahtua niin paljon kaikenlaista, enkä ole ehtinyt kirjoittaa mitään ylös. Luvassa siis paljon asiaa, hyvin epäloogisessa järjestyksessä.

Päällisinä kuulumisina voisin kertoa sen, että olen viime aikoina ollut työssä hyvin tiiviisti. Yritän saada kerrytettyä hieman uutta pääomaa ensivuodeksi. Olen tehnyt vuorotyötä, mukaan lukien yövuoroja, joiden aikana nukkumisaikani oli aamu-kuudesta iltapäivän kolmeen ja jakson aikana olin yleensä väsyneempi herätessäni kuin mennessäni nukkumaan. Tästä johtuen en ole paljon viime aikoina jaksanut kirjoitella, enkä myöskään ole ehtinyt kummemmin kartuttaa Aloran temppupankkia, josta olenkin potenut erittäin huonoa omaatuntoa. Tästä johtuen puolestani olen käyttänyt kaiken vapaa-aikani (jos vain olen suinkin jaksanut liikkua yhtään mihinkään) siihen, että olen mennyt lenkkeilemään metsikköön Aloran kanssa. Olemme kiertäneet paljon erilaisia metsäreittejä, eri puolilla kuntaa.

En jaksa enää muistaa miksi pelkäsin pitää Aloraa irti! Se on niin paljon helpompaa: ei tarvitse huolehtia yhtään mistään hihnakoulutuksesta eikä ylipäätään siitä missä koira menee. Koira seuraa sinua, ja jollei seuraa, niin omapahan on mokansa *virnistys*. Minulla ei ole enää mitään pelkoa karkaamisesta. Osaksi johtuen varmaan siitä, että olen ostanut Aloralle karkaamisen estolääkityksen. Suosittelen lämpimästi! Sivuvaikutuksia ei ole, mutta en ole varma voiko sitä yliannostella. Sitä voi ostaa kätevästi täysin sopusuhtaiseen hintaan ihan tavallisesta ruokakaupasta. Sen etiketissä lukee "maksamakkara."

Kaikki tämä irrallaan lenkkeily on johtanut siihen, että olen alkanut haaveilla Aloran kanssa vaeltamaan lähtemisestä. Harrastin vaeltamista joskus aikoinaan viisi vuotta siten, että kävin vähintään kaksi kertaa vuodessa 4 päivän patikkaretkellä. Alorakin olisi kiva ottaa tälläiselle retkelle mukaan! Mielestäni se istuisi myös mainiosti maisemaan, vai mitä mieltä olette?

Kuva manipuloitu.

Mietin, että olisi mukava opettaa Alora vaikka kantamaan omat ruokansakin. Olen tutustunut muutamiin rinkkamalleihin ja ihastuin erityisesti suomalaiseen Jeri-rinkkaan, jonka lisäksi katselin kanadalaista Ruffwear-rinkkaa. Toistaiseksi lopetan haaveilun kuitenkin tähän. Katsotaan asiaa uudelleen noin vuoden päästä, kunhan olen ensin saanut käytettyä Aloran lonkkakuvauksissa, ja nähdään onko se realistisesti mahdollista vai jääkö vaeltaminen kuvamanipulaation varaan.

Lisäksi viime päivinä olen leikitellyt mielessäni ajatuksella Aloran kanssa juoksemisesta, polkupyöräilystä ja iltarastien kiertämisestä.. Voih, mihinköhän tässä vielä joudutaan! Mutta ainakien molempien kunto kasvaisi, jos edes jotain näistä tulisi tehtyäkin eikä vain mietittyä.

Koira on terve kun se haukkuu?

Alora on edelleen yksi haukkujainen. Se on todella epäluuloinen kaikkea uutta kohtaan, ja haukkuu ilmeisesti ikään kuin "varmuuden vuoksi." Se on alkanut myös todenteolla vartioida taloa: kaikki taloon yrittävät pitää haukkua. (En ole varma onko kaikkien kohdalla kysymyksessä niinkään vartiointi vaan nimenomaan pelkääminen, jonka se kanavoi sitten haukkumiseksi.) Vieraat ohjeistetaan nykyään niin, että koiraa ei saa katsoa, ei silittää eikä tehdä mitään ennen kuin se on hiljaa. Niin kauan kuin se haukkuu, Alora on ilmaa.

Tai pitäisi olla. Sitten on niitäkin vieraita, jotka alkavat huutaa: "KOIRA HILJAA!", niin kovaa kuin kurkusta lähtee. Tuota, kiitos tästä epäloogisuuden multihuipentumasta, mitäs minä juuri äskön sanoin koiran koulutusvaiheesta... Oma kärsivällisyys on välillä kyllä koitoksella, varsinkin kun Alorasta tuntuu lähtevän niin mielettömän kova ääni noin pieneksi koiraksi.

Vieraiden lisäksi Alora on alkanut haukkua oikeastaan kaikille yhtäkkisille äänille. Mainiota! Kappas vain kun alkaa yhtäkkiä esimerkiksi vaikka tuulla, ja Alora haukkuu sillekin. Koimme myös pari päivää sitten Aloran ensimmäisen ukkosen. Melkein voin kuulla lukijan voihkaisevan, mutta se oli oikeastaan aika mukavaa. Aloran haukkumistilanteiden suurin vika on se, että ne ovat yleensä aivan täysin ennustettamattomia. Ensin kaikki on hyvin, sitten se ryntää jonnekin päin taloa ja alkaa haukkua, tai pysähtyy lenkillä kymmenen miljoonaa kertaa aiemmin ohitetun roskapöntön luokse ja haukkuu ja murisee sille. Ukkosessa ei ollut tätä ennustattamattomuuden vikaa! Ukkosen alettua Alora haukkui joka jyrähdykselle. Sitten päätin, että tämä ei kyllä jatku näin ja parkeerasin itseni ikkunan ääreen. Siinä odotin välähdystä ja samalla hetkellä aloin syöttää Aloralle hullun lailla juustoa ja kun jyrähti Alora oli makuhermojensa kanssa muissa ulottuvuuksissa. Loppu-ukkosesta jyrähdykset eivät enää haukuttaneet.

Nyt varmaan sitten odotellaan vain seuraavaa ukkosta ja testataan oppeja uudestaan silloin!

Tulossa murkuksi? 

En tiedä johtuukohan tämä lie minun ajanpuute- ja koulutustauosta, vai tulevasta murkkuiästä mutta Alora on viime aikoina totellut tosi huonosti. Ihan kuin se kuuntelisi silloin kun haluaa kuunnella. Haluan uskoa, ettei syy ole meissä, vaan ihan Alorassa itsessään, hehe.

Alora 22.7.2012

Kasvua on tapahtunut jonkin verran (hmm, voisin laittaa tänne joku kaunis päivä painon kehittymistaulukon, jota olen muistanut pitää ainakin lähes viikottain ihan pennusta asti.) Nyt viime aikoina olen huomannut kehittymistä erityisesti Aloran liikkumisessa: Aloralla on ollut tapana juosta koko ajan hieman "vinoon". Takajalat ovat suhteessa etujalkoihin koko ajan enemmän toisella sivulla, eivätkä suoraan etujalkojen takana. Nyt tämä tyyli on hieman vähentynyt, vaikka se edelleenkin välillä juoksee niin. Kuitenkin esimerkiksi metsässä kirmatessa Alora juoksee kyllä mielestäni erittäinkin komeasti!

Myös uusi merkki mahdollisesti tulevasta murkkuiästä ilmaantui: Muutamia päiviä sitten olimme pyörähtämässä Jeren tädin mökillä, jossa hän oli viettämässä lomaansa kleinspitz-uroksensa kanssa. Urosta tuntui kovasti kiinnostavat Aloran peräpää, jota se myös nuoli eikä Alora ollut siitä millänsäkään! Täti sanoi, ettei hänen koiransa kyllä yleensä noin kiinnostunut ole nartuista.

Alora oli muuten kleispitzin seurassa hyvin omituinen: Alora tuntuu aina olleen hyvin säyseä ja mielellään näyttää menevän esimerkiksi painileikeissä aina sen alemman koiran rooliin. Mutta tällä kertaa Alora jopa nylkytti urosta! Hyvin omituista, en olisi ikinä uskonut Aloran yrittävän alistaa yhtään ketään.

Joka tapauksessa mökkikokemuksesta viisastuneena tilasin postimyynnistä Aloralle juoksuhousut. Ne olivat ehkä vielä hieman reilun kokoiset, mutta uskon niiden istuvan sitten paremmin kunhan Alora tuosta rotevoituu hieman aikuisemman koiran näköiseksi ja kokoiseksi. Ostin kaupasta myös toiset kokoa pienemmät ja halvat housut nyt ensimmäisiä ja mahdollisesti toisia juoksuja varten, kun eivät olleet hinnalla pilatut ja istuivat kyllä selvästi paremmin. Nyt housuihin on totuteltu muutamia kertoja lyhyesti, jotta ne eivät olisi ihan täysi shokki sitten kun niitä tuleekin käyttää ihan täysipäiväisesti.

Hoitotoimenpiteet muuten sujuvat (lähes) muitta mutkitta, joten totuttelu ei selvästi ole mennyt näissä ihan hukkaan. Ihan pentuna opeteltu kyljellään rauhoittuminen onnistuu mainiosti: Alora ensin kellistetään varovasti kyljelleen ja siihen se nykyään nukahtaakin ihan hetkessä. Sitten voi rauhassa kosketella tassuja, leikata kynnet ja vaikka tassukarvatkin jos sikseen tulee. Sen sijaan korvien putsaamista Alora inhoaa yli kaiken! Alora nykyään on oppinut jopa pelkäämään korvanpuhdistusaineen pulloa. Se kyllä antaa puhdistaa korvansa, mutta on koko operaation ajan ihan lamaantunut. Se saattaa vaan voimattomana kellahtaa kyljelleen toimenpiteen aikana ja odottaa että lopetan. Kun korvanpuhdistus on tehty, Alora raahautuu hitaasti suojaisaksi katsomaansa paikkaan, esimerkiksi sängyn alle. On hirveää aiheuttaa tuollaista toiselle, mutta pakkohan ne korvat on välillä puhdistaa korvatulehduksen pelossa... Millähän sitä saisi tuon kivuttomattomammaksi operaatioksi? Olen yrittänyt namipalkkioita, mutta ruokahalukin tuntuu katoavan niin nopsaan.. No, ehkä jatkan vain yrittämistä näin.

Kotielämää yleisesti

Meidän perheen koko kasvoi noin viikko sitten kahdella löytökissanpennulla. Myös siskoni kissat ovat tulleet meille hoitoon joksikin aikaa, joten talossa elelee nyt yhtä aikaa kissoja ja koira. Talo on jaettu oikein aidalla kahtia, jotta molemmat lajit saavat elää rauhassa omalla puolellaan taloa, hehe.

Alora olisi hurjan kiinnostunut kissojen seurasta, ja sen näkeekin usein aidan vieressä vaatimassa kissoja leikkiin kanssaan. Se oikein hyppii aidan vieressä ja läpsyttää etutassuillaan lattiaa: "tulkaa leikkimään!" sitten se säntää muutamia metrejä taaksepäin ja kääntyy ihmettelemään, että eivätkö ne tulekaan perässä...
 

Aidalla erotetut.

 

Lopuksi

Blogi sai jälleen uuden ulkoasun (minä se en näköjään koskaan ole tyytyväinen! Plus että kyllähän tuo hauvelikin oli taas ehtinyt muuttua edellisestä kansikuvasta.) Uusien kansikuvien ideana on kertoa, että blogissa kerrotaan Aloran elämästä katsottuna....

...kaukaa...

...läheltä...

... ja sopivalta etäisyydeltä.

Ja en todellakaan tiedä mikä lie kuvatulkinta (ja päähänpisto) tämä taas on, heh.