Oiskos ihan veteen tällä kertaa?

HEITTO!

Kirjoitin viimeksi Aloran rapakkoleikeistä. No, silloin taas nähtiin että "kyllä vain, vesi se on kiinnostava elementti!" Tästä rohkaistuneena olen vienyt Aloran muutamia kertoja käymää erinäisillä rannoilla, siitä kun ei aiheudu samanmoista pesu-urakkaa kun rapakkoleikeistä, muutama uinnin seurauksena turkkiin tarttunut hiekan jyvänen kun tuntuu karisevan pois turkista itsekseen.

Ensimmäisen kerran vein Aloran rannalle muistaakseni seuraavana päivänä rapakkoleikeistä. Samalla reissulla olin itsekin päättänyt viimein päästä eroon talviturkistani (kyllä vain, vasta heinäkuussa! Joskus kun se on lähtenyt jo toukokuussa, mutta nyt ei kyllä ole ollut ikävä uimista, kun on ollut niin kylmiä ilmoja!) Siispä kahlailin Aloran kanssa rannalla ja Alora tulikin reippaasti veteen. Se myös innostui loiskimaan ja hyppimään rannalla samalla tavalla kuin vesirapakossa edellisenä päivänä. Nakkelin sille myös vedessä kelluvaa lelua, ja Alora kyllä haki sitä hyvin niin kauan kun se ei ollut liian syvällä.

Jonkin ajan kuluttua Alora näytti alkavan kyllästyä koko vesitouhuun, joten päätin itse pulahtaa ja annoin hihnan siksi aikaa äidilleni, joka lupasi pitää Aloraa pulahdukseni ajan. Kun rynnistin eteen, Alora seurasi perässä. - Sitten yhtäkkiä tulikin stoppi, kun uimaan olisi pitänyt ryhtyä. Alora oli niin hauskan näköinen, kun olisi kovasti halunnut seurata, mutta eihän eteenpäin voinut vain tulla. Se nousi takajaloilleen ja molskautti etujaloillaan vettä, eikä selvästikään tiennyt miten siitä olisi pitänyt edetä... Ehkä se joskus oppii uimisen salat.

Kahlaamalla rannalla

Alora ja vesilelu

Parin päivän kuluttua tästä kokeilimme uusintayritystä. Tällä kertaa meillä ei ollut mukana kameraa, eikä houkutuslelua, mutta Alora nouti rantavedestä keppejä. Edelleenkään ei uinut.

Uusin yritys meillä oli eilen, jolloin Alora uskalsi hakea vesilelun jo todella kaukaa, niin että selkäkin kastui. Ihan uimiseksi sitä ei edelleenkään kai voi sanoa, kun jalat osuivat pohjaan. Aika rohkaisevaa silti! (Tätä kirjoittaessani mietin, että mikä ihme vimma minulla on ylipäätään nähdä Aloran uivan. En todellakaan tiedä, eihän tässä mitään logiikkaa taida olla, olisi vain kiva nähdä Aloran uivan, ei siis mitään järkeä...)

Selvästi tytyllä on jonkinlainen noutamisvaisto, kun se hakee vedestä milloin minkäkin kelluvan lehden palasen, irronneen vesikasvin tai kävyn. Vesilelunkin perään se hyppää rohkeasti, ottaa siitä kiinni ja vie sen kuivalle maalle. Usein se sitten päästää maalla lelusta irti ja jatkaa muita touhuja, mutta joskus se haluaa pureskella sitä ja höyhentää oikein kunnolla. Tässä kaikessa rytäkässä vesilelukin on jo ehtinyt kokea kovia:

Hmm... näköjään melkoista kulutustavaraa nuokin! Täytynee ostaa uusi lähiaikoina.