perjantai 24. elokuuta 2012

Loppukesä lyhyesti

Olen ilmeisesti ollut täysin kesäfiiliksissä, kun olen jättänyt bloginkin kirjoittamatta... Noh, tässäpäs nyt tulee koko loppukesän muistot lyhyesti! Nyt olemme palautuneet jo Jyväskylän kotiin ja opettelemme uudestaan kaupunkielämää. Tässä kuitenkin muistoja kotiseudulta.

Teinikoirasta (?)

Kehuin viimeisimmässä päivityksessäni, ettei juoksuhousuille juurikaan ollut tarvetta, vaikka niitä Aloralla käytimmekin. Pian päivityksen jälkeen niille kuitenkin tuli tarve, eikä sisällä ollut todellakaan enää järkevää olla ilman housuja.

Nyt juoksut ovat jo ohi, eikä teinimerkkejä näkynyt enää juuri juoksujen alun jälkeen. Nylkyttämistä Alora yritti vielä ensimmäisen kerran jälkeen muutamasti, mutta sekin loppui napakan kiellon jälkeen eikä ole enää sittemmin toistunut. Muita omituisuuksia ei ilmaantunut ja kuulevat korvatkin helpotuksekseni löytyivät uudelleen. Yhtenä päivänä koin jopa ehkä maailman hienoimman hetken, kun olin Aloran kanssa pihalla pakkaamassa autoa: annoin Aloran juoksennella ympäriinsä vapaana, kun yhtäkkiä näin sen haukkuvan ja juoksevan kohti tienhaaraa. Mielessäni välähti ajatus: "Apua, nyt se jää jonkun auton alle!" En keksinyt tehdä muuta kuin huikata: "Alora, tänne!" - Enkä ollut uskoa silmiäni, kun se kääntyi täydestä vauhdista ja juoksi vähintään yhtä kovaa luokseni! Kyllä mahtoi koira saada ainakin aidon iloiset kehut, kun olin niin innoissani!

Alora tuntuu rauhoittuneen paljon alkukesän jälkeen. Kuitenkin eräät piirteet voimistuivat kotiseudulla, kenties osaksi sen takia kun taloa ei ollut huolellisesti tehty pennulle sopivaksi, joten Alora tuntui esimerkiksi varastavan tavaraa ihan jatkuvasti pöydiltä, kun niitä nyt sattui olemaan siinä niin hyvin tyrkyllä. Yksi päivä töistä tullessani vastassa oli ihan kunnon pommi, kun Alora löytyi hammastahnatuubin äärestä! Se ei ollut juurikaan syönyt tahnaa, mitä nyt saanut varmaan muutamia tippoja suuhunsa kun oli tuubia pureskellut ja saanut kuoren rikki. Tiesin ksylitolin olevan koirille myrkkyä, joten katsoin netistä ohjeet ksylitolin varalle ja syöttelin Aloralle pitkin iltaa siirappia. Yritin kuitenkin rauhoittaa mieleni, sillä syöty määrä oli todella pieni. Illalla Alora kuitenkin yhtäkkiä okseni, joka on yksi ksylitolimyrkytyksen oireista. Silloin otin ja soitin päivystävälle eläinlääkärille. Hänkin kuitenkin rauhoitteli ja arveli oksentamisen johtuvan vain sille syötetystä siirapista. Muita oireita ei sen jälkeen ilmaantunut, mitä nyt itselle ihan järkyttävän huono omatunto ja huono-koiranomistaja-olo.

Muusta ruokailuista sen verran, että olen huomannut, että Alora haluaa nähdä vaivaa ruuan eteen. Jos vierekkäin sattuu olemaan aktivointipallo ja kuppi, joissa on samaa ruokaa, Alora korkeintaan haistelee ruokakuppia, menee sitten pallo luokse ja alkaa pyöritellä sitä napsien sieltä tippuneet ruuat suuhunsa! Kummallista. Samoin ruoka ei joskus kelpaa kupista syötynä, mutta makupalana ne kelpaa kyllä. Onko kupista syöminen liian helppo vaihtoehto?

Päivä, jona pelkäsin Aloran pilaavan siskoni synttärijuhlat

Siskollani oli pari viikkoa sitten synttärit, ja vieraiksi oli tietysti kutsuttu puoli luokallista 3-luokkalaisia. Jännitin päivää, koska Alora edelleen pelkää vieraita kotiin saapuvia ihmisiä ja haukkuu heitä, ja kaiken lisäksi minun oli lähdettävä töihin juuri samoihin aikoihin kun vieraiden oli määrä saapua. Ajattelin, että Alora joko rymyää perääni tai haukkuu kaikki vieraat ja saa heidät pelkäämään Aloraa. Kun lähdin, kuulinkin Aloran haukkuvan pari kertaa perääni, voih.

Töiden jälkeen sain kuitenkin kuulla, että Alora oli käyttäytynyt yli odotusteni. Aluksi se oli haukkunut vieraita, mutta kun pääsi haistelemaan heitä se oli ihastunut ikihyviksi ainakin osaan heistä ja pyrkinyt nuolemaan naamaakin. Loppupäiväksi se oli lyöttäytynyt lapseksi lasten sekaan, ja illalla töistä kotiin tullessani Alora olikin ihan naatti. Yleisestikin ottaen Alora tuntuu tunnistavan itsensä lapsen roolista: aina jos sen päästää meidän pihapiirissä irti, se ottaa jalat alleen vain juostakseen suorinta reittiä leikkimökkiin! Sieltä se tulee vähän ajan kuluttua ulos jonkinlainen aarre suussaan, kuten muovilautanen, käsinukke tai jokin pehmolelu.

 

Tulvaseikkailuja

Ei niitä ehkä ihan kunnon tulviksi voinut sanoa, mutta joka paikassa oli hieman normaalia enemmän vettä, juuri sopivasti kahluusyvyydeksi asti, mikä kelpasi Aloralle kyllä vallan mainiosti! Joka lenkillä piti käydä vähän vedessä lorkkimassa, heh. Kuvat kertokoon lyhyesti Aloran vesiseikkailuista!







Verijäljellä

Jo Aloraa hankkiessa minulle nousi mieleen idea kokeilla jotain nenälajia koiran kanssa. Pitkin vuotta tämä halu nousi ja keväällä kyselin erältä koiraharrastaja-ystävältäni, josko hänellä olisi halua kokeilla lajia kanssani tai josko hän jo tietäisi miten sellainen tehdään. Selvisi että hän oli aiemminkin kokeillut verijälkeä perheensä pystykorvan kanssa ja olisi halukas kokeilemaan nykyisen koiransakin kanssa. Niinpä sovimme tapaamisen metsän keskelle perheeni kesämökin lähelle ja kokeilimme hommaa käytännössä. Mukana menossa oli siis myös hänen corginsa Tove (ensitapaamisesta kerroin *täällä*) Jouduimme ostamaan verijälkeä varten kaupasta naudan verta, sillä hirven verta ei ollut saatavilla. (Siispä Alora on nyt melko pätevä jäljittämään haavoittuneen naudan, heh.)

Aluksi vedimme yhden lyhyen, melko suoran verijäljen Aloraa varten. Jouduimme jättämään koirat jäljen teon ajaksi odottelemaan kiinni puuhun jonkin matkan päähän, etteivät ne sotkisi jäljen tekoa. Kun sitten hain Aloran jäljelle, se oli niin innoissaan minut nähdessään, että luulen ettei se keskittynyt koko touhuun täydellä teholla. Se ei suostunut edes jäljen alussa ottamaan makupaloja.

Kuitenkin se haisteli hienosti jälkeä ja pysähtyi välillä jopa paikalleen ihmettelemään ja haistelemaan hajua. Ihan itsenäisesti se löysi jäljen ihan loppuun asti, missä sitä odotteli palkkiona raaka jauheliha! Namskista.

Verijälki lähti tästä pisteestä.

Alora verijäljellä.

Alora odottelemassa vuoroaan Toven ollessa haistelemassa.

Lopuksi veimme Aloran ja Toven mökkirantaamme ihmettelemään vettä. Kumpikaan koiristamme ei ollut siihen mennessä elämänsä aikana vielä uineet...

Rankka työ vaatii rankat huvit: rantaan yhdessä!

Vedestä kieltäytyjät. Alora: "En kyllä mene veteen" ja Tove: "En minäkään!"

... ja sitten Tove yllätti:
Tove uimassa. Tästä sietäisi Aloran ottaa mallia!

 
Jäi sellainen olo, että olisi todella kiva kokeilla joskus verijälkeä uudestaankin! Ehkäpä hieman rauhallisemman Aloran kanssa, ken tietää... Siispä soittelin yksi päivä eräälle metsästystä harrastavalle ystävälleni, joka lupasi syksyllä pakastaa minulle hirven verta ja säästää muutaman sorkankin tulevia verijälkiäni varten! Oon kyllä aika innoissani, ensi kesänä viimeistään päästään sitten harjoittelemaan ihan aitoa hirven jälkeä!

torstai 2. elokuuta 2012

Kyllä vain, vauvasta on tullut teini!

Viimeisimmän kunnon kirjoitukseni jälkeen Aloralle alkoi todenteolla kertyä uusia tapoja. Jotenkin on ollut omituista huomata, miten Alora muuttui tapojensa kanssa todella nopeasti "toiseksi koiraksi." Kuulo tuntui menneen lukkoon ja tottelevaisuus muuttui niin-ja-näin-käytökseksi. Ylipäätään Aloran huomiokyky tuntuu todenteolla viime aikoina taantuneen varsinkin ulkona, ja varsinkin luoksetulon ajankohtaa täytyy harkita, jos haluaa sen oikeasti tulevan kanssa. Myös ihan uusia piirteitä ilmaantui: En ollut ikinä aiemmin nähnyt Aloran peittävän takajaloillaan kakkaansa, mutta yhdellä aamulenkillä sekin ihme nähtiin. Alora suihkaisi takajaloilla potkien maata oikein teatraalisesti kakkaamisen jälkeen. Toistaiseksi ilmiö ei ole kuitenkaan toistunut sen jälkeen.

"Nyt mä olen muotitietoinen!"
Sen sijaan eräänä iltana ilmaantui toinen ei yhtään mukava tapa... Aloralta ei ole sallittua mennä sängylle, mutta joskus se pomppii sinne silti (liekkö se ei tiedä ettei siellä saa olla, vai ainako kokeilee uudestaan...) - No, menin huoneeseen ja tapani mukaan käskytin sen alas. Se hyppäsi kyllä reilusti alas, mutta tuli sitten hyppimään päälleni (tätä se harrasti ihan pentuna ja tarrasi samalla vaatteisiin hampailla. Se onneksi saatiin loppumaan melko pian), mutta tällä kertaa tämä hyppiminen päättyikin nylkyttämiseen! Olin vähän aikaa ihan pöyristynyt tilanteesta, mutta kiellot onneksi auttoivat tilanteessa. Nyt täytyy toivoa ettei tämä vain pääse yleistymään!

Jokunen aika sitten havaitsin Aloran paikkojen turvonneen ja muutama päivä sitten kun harjasin Aloran läpikotaisin, niin huomasin muutaman kuivuneen veripaakun alapäässä. - Joten ei muuta kuin tervetuloa ensimmäiset juoksut! Näyttää siis siltä, etten ainakaan ihan kokonaan kuvitellut Aloran muutoksia, enkä kyllä ostanut niitä juoksuhousujakaan ainakaan liian aikaisin. Toistaiseksi vuoto on ollut hyvin vähäistä, eikä tarve pöksyille ole ollut vielä suuri, mutta olen nyt kuitenkin pitänyt niitä Aloran päällä ikään kuin "harjoituksen" vuoksi.

Lenkkeilystä

Istu
Maahan




Yksi päivä olin Aloran kanssa pellolla lenkillä (kyllä vain, vaikka vannoin aiemmin täällä blogissa etten ikinä enää veisi sitä pellolle irrallaan.) Tällä kertaa Alora lähti pellolla kuovin perään, eikä ottanut kuuleviin korviinsa kutsujani. Lopulta Aloran hurja takaa-ajo päättyi siihen, että se muksahti ruosteiseen ojaan. Kotiin päästyäni yritin pestä sieltä tullutta oranssia pigmenttiä turkista pois, mutta väri näytti jäävän turkkiin melko lujasti. - Joten minun kokemukseni mukaan kyllä, oransseja stabeja voi olla olemassa! Päivä tapahtuneen jälkeen käytin Aloraa jälleen katsomassa vasikoita ja siellä ollessani pohdin hiljaa mielessäni, että kai Alora haluaa kokea tiivimpää laumaan kuuluvuutta, kun kerta vaihtaa jo väriänsäkin lehmien kanssa samaan suuntaan...

Aloran juoksemista ruohikossa on muutoin kyllä hauska seurata, jos unohdetaan se ettei lähellä pysymisestä ole takeita. Aloran tyyli on hyvin samantapainen kuin viereisessä gif:ssä olevan koiran: se hyppii ruohikossa kuin aropupu! Liikkuu ja samalla koittaa tarkistaa menosuuntaansa... Tuossa hyppimisessä, jos missä, luulisi lihasten vahvistuvan.


Tilaa päästellä höyryt ulos!
Viime aikojen remmilenkkien kuulumisista sen verran, että Aloran suhtautuminen autoihin on vaihdellut paljon. Jyväskylässä se lenkkeili jo nätisti jalkakäytävällä autotien vieressä, mutta täällä pitäisi kävellä tien pientareella, joka on ollut Aloralle iso pala. Jokaisen auton kohdalla sillä on ollut tapana ainakin hätkähtää paikallaan.

Noin kuukausi sitten erään auton kohdalla Alora keksi kuitenkin mennä ojaan ruohojen keskelle makoilemaan maahan, ikään kuin "piiloon." Ensimmäisellä kerralla se oli mielestäni hassua, mutta kun se alkoi toistua joka auton kohdalla, sain tarpeekseni. Nyt minusta puolestaan näyttää siltä, että Alora pelkää autoja jo liiankin vähän. Välillä minusta näyttää jopa että se haluaisi suorastaan hyökätä autojen kimppuun. Täytyy jatkaa rauhallisesta käytöksestä palkkausta...

Peltolenkkeilyn ja pientare-lenkkeilyn vastakohtana metsälenkit ovat edelleen olleet aivan mainioita! Me nautitaan Aloran kanssa niistä suorastaan kilpaa.

Liitteenä muutamia metsälenkeillä otettuja kuvia.

Käpälät ne vain vie eteenpäin!













Lääh ja puuh!

Ja ei, tällä kertaa kuvat eivät ole edes manipuloituja. Eikös elämä olekin ihanaa?

Näyttelysuunnitelmista sen verran, että päätin olla menemättä Yppärin ryhmänäyttelyyn. Tämä siitä syystä, että menen mieluummin Jyväskylän kotiin pariksi viikoksi tekemään Aloran kanssa yksinoloharjoituksia. Se on saanut koko kesän lähes kokoaikaista seuraa, enkä halua järkyttää sitä syksyn tullen yhtäkkisellä yksinololla. Näen harjoitukset paljon tärkeämpinä kuin näyttelyn, sillä niitähän nyt tulee, mutta tämän haluan hoitaa mielenpäältä pois hyvän sään aikana. Seuraava mietinnän alla oleva potentiaalinen näyttely on Oriveden pentunäyttely (22.9). Myös mätsäreitä pitää varmaan taas kiertää sen jälkeen kun kotiudutaan takaisin Jyväskylään.