 |
| "Nyt mä olen muotitietoinen!" |
Jokunen aika sitten havaitsin Aloran paikkojen turvonneen ja muutama päivä sitten kun harjasin Aloran läpikotaisin, niin huomasin muutaman kuivuneen veripaakun alapäässä. - Joten ei muuta kuin tervetuloa ensimmäiset juoksut! Näyttää siis siltä, etten ainakaan ihan kokonaan kuvitellut Aloran muutoksia, enkä kyllä ostanut niitä juoksuhousujakaan ainakaan liian aikaisin. Toistaiseksi vuoto on ollut hyvin vähäistä, eikä tarve pöksyille ole ollut vielä suuri, mutta olen nyt kuitenkin pitänyt niitä Aloran päällä ikään kuin "harjoituksen" vuoksi.
Lenkkeilystä
 |
| Istu |
 |
| Maahan |
Yksi päivä olin Aloran kanssa pellolla lenkillä (kyllä vain, vaikka vannoin aiemmin täällä blogissa etten ikinä enää veisi sitä pellolle irrallaan.) Tällä kertaa Alora lähti pellolla kuovin perään, eikä ottanut kuuleviin korviinsa kutsujani. Lopulta Aloran hurja takaa-ajo päättyi siihen, että se muksahti ruosteiseen ojaan. Kotiin päästyäni yritin pestä sieltä tullutta oranssia pigmenttiä turkista pois, mutta väri näytti jäävän turkkiin melko lujasti. - Joten minun kokemukseni mukaan kyllä, oransseja stabeja voi olla olemassa! Päivä tapahtuneen jälkeen käytin Aloraa jälleen katsomassa vasikoita ja siellä ollessani pohdin hiljaa mielessäni, että kai Alora haluaa kokea tiivimpää laumaan kuuluvuutta, kun kerta vaihtaa jo väriänsäkin lehmien kanssa samaan suuntaan...
Aloran juoksemista ruohikossa on muutoin kyllä hauska seurata, jos unohdetaan se ettei lähellä pysymisestä ole takeita. Aloran tyyli on hyvin samantapainen kuin viereisessä gif:ssä olevan koiran: se hyppii ruohikossa kuin aropupu! Liikkuu ja samalla koittaa tarkistaa menosuuntaansa... Tuossa hyppimisessä, jos missä, luulisi lihasten vahvistuvan. |
| Tilaa päästellä höyryt ulos! |
Noin kuukausi sitten erään auton kohdalla Alora keksi kuitenkin mennä ojaan ruohojen keskelle makoilemaan maahan, ikään kuin "piiloon." Ensimmäisellä kerralla se oli mielestäni hassua, mutta kun se alkoi toistua joka auton kohdalla, sain tarpeekseni. Nyt minusta puolestaan näyttää siltä, että Alora pelkää autoja jo liiankin vähän. Välillä minusta näyttää jopa että se haluaisi suorastaan hyökätä autojen kimppuun. Täytyy jatkaa rauhallisesta käytöksestä palkkausta...
Peltolenkkeilyn ja pientare-lenkkeilyn vastakohtana metsälenkit ovat edelleen olleet aivan mainioita! Me nautitaan Aloran kanssa niistä suorastaan kilpaa.
Liitteenä muutamia metsälenkeillä otettuja kuvia.
 |
| Käpälät ne vain vie eteenpäin! |
 |
| Lääh ja puuh! |
Ja ei, tällä kertaa kuvat eivät ole edes manipuloituja. Eikös elämä olekin ihanaa?
Näyttelysuunnitelmista sen verran, että päätin olla menemättä Yppärin ryhmänäyttelyyn. Tämä siitä syystä, että menen mieluummin Jyväskylän kotiin pariksi viikoksi tekemään Aloran kanssa yksinoloharjoituksia. Se on saanut koko kesän lähes kokoaikaista seuraa, enkä halua järkyttää sitä syksyn tullen yhtäkkisellä yksinololla. Näen harjoitukset paljon tärkeämpinä kuin näyttelyn, sillä niitähän nyt tulee, mutta tämän haluan hoitaa mielenpäältä pois hyvän sään aikana. Seuraava mietinnän alla oleva potentiaalinen näyttely on Oriveden pentunäyttely (22.9). Myös mätsäreitä pitää varmaan taas kiertää sen jälkeen kun kotiudutaan takaisin Jyväskylään.
Alora on nyt sitten varhaisteini :) Odotan mielenkiinnolla millaisia meidän lenkit on kun Tupsulla alkaa murkkuilu.. Toisaalta Tupsu kyllä yritti nylkyttää jo ihan pienenä, ja eilen pitkästä aikaa yritti mutta lopetti kyllä heti tuimasta kiellosta. Lisäksi se on tosi levoton nykyään pitkänkin lenkin jälkeen. Onkohan tässä sit merkkejä tulevasta.. Toisaalta rauhallisina hetkinään ja joskus ihan yllättäen se on todella tottelevainenkin.
VastaaPoistaLuulen kyllä että lähellä pysyminen vapaana on epärodunomaista, kun stabyjenhän kuuluu nimenomaan haahuilla jonkun matkan päässä edellä riistaa etsimässä. Tupsu kulkee juurikin noin 50 m etäisyydellä ja pysähtyy välillä katsomaan että tulenko perässä. Varmaan tärkeintä että se tulee luokse suht varmasti, ja tuolta etäisyydeltä saa ehkä vielä äänenkin kantamaan. :D Ja säännöllisesti poikkean eri suuntaan kuin se olettaa tai pysähdyn ja odotan että se huomaa ja tulee luokse hädissään. En myöskään vaivaudu huutelemaan sen perään jos se hoksaa linnun ja saalisvietti iskee, jos ollaan siis mettässä vapaana, se kuitenkin nauttii selvästi siitä niin paljon. :D Oon mäkin siis laiskistunut metsälenkkien myötä, hihnalenkit on ärsyttäviä kun pitää koko aika kouluttaa ;)
Tupsukaan ei autojen ohi hurahtelua rakasta, mutta onneksi jatkaa matkaansa hätkähtelystä huolimatta. Mutta vissiin kuuluu se outo säikkyisyyskin murkkuikään?
t. Elina ja Tupsu
Alorakin tosiaan kyllä haahuilee ihan normaalistikin, mutta sellaisen "sopivan" etäisyyden päässä, siellä pellolla se sen sijaan saattaa lähteä todella kauaskin. Metsässä se pysähtyy usein katsomaan ja varmistamaan suuntaani. Varmaan kun metsässä minun on niin paljon helpompi häipyä näkyvistä toisin kuin siellä pellolla, jossa se voi nähdä minut pitkänkin matkan päästä ja uskaltaa varmaan siksikin mennä niin kauas. ;) Pellolla Alora ei vain tunnu huolestuvan olinpaikastani vaikka olisinkin tosi kaukana, kun se kuitenkin pystyy näkemään missä menen.
PoistaSe huutelu oli kyllä ihan turhaa, kun ei se sitä edes kuullut :D Olisi itsekin vain voinut pysytellä hiljaa ja odotella parempaa hetkeä... Noo, ehkä ensi kerralla sitten ;) Pääperiaatteena olen kuitenkin yrittänyt pitää, että Alora huolehtii meistä, emmekä me Alorasta.
Aloralla kyllä selkeästi oli sellainen pelokkuuskausi tässä taannoin, ja osaksi se jatkuu varmaan vieläkin. Se saattoi pelätä silloin jatkuvasti ties mitä postilaatikoita... Nyt pelästyy jo hieman harvemmin, mutta jostain syystä nuo autotiet ovat sille jotenkin erityisen haasteellinen paikka.
- Anu