keskiviikko 27. kesäkuuta 2012

Aloran ensimmäinen juhannus

Juhannuksena suuntasimme Aloran kanssa kirsumme kohti Haminaa, meren rantaa ja mökkeilyä, jonne olimme saaneet kutsun ystävältäni.

Menneen juhannuksen kunniaksi luvassa oikein runomuotoisia pääkohtia lomasta ja paljoooon kuvamuotoista kerrontaa. (Eli jos yksi kuva kertoo todella enemmän kuin tuhat sanaa, tämä on varmaan kaikkien aikojen pisin päivitykseni!)

Alora kasvihuoneessa vieraili, kaikenlaisia hajuja siemaili.

Ystävän perhe omistaa suurehkon puutarhan, jonne pääsimme kiertoajelulle ja Alora pääsi haistelemaan ympäriinsä. Emäntä ihastui kasveihin ja valtaviin tiloihin, Aloraa puolestaan enemmän kiinnostivat pöytien alustat ja maahan tippuneet kuivuneet kukat.

Tässä kuvassa Alora sanoo "plääh" kukkapuskalle.

 Joesta  voi yrittää saalistaa lummetta, veteen tippumisen uhalla tosin.

Aloraa kiinnostaa hajut baby-salaattien alapuolella.

 Alora löytänyt ehkä ainoan lattialla olevan kukkasen.

























Alora kasvihuoneen käytävällä.
Hippu ja Alora tanssiksi pistivät, juhannusheiloiksi omistajat ristivät.

Mökiltä löytyi myös Aloran vanha tuttavuus Hippu-sheltti. (Ensimmäisestä tapaamisesta kerroin täällä otsikon "Käynti koirakahvilassa ja koirapuistossa" alapuolella.) Pennut olivat ilmiselvästi iloisia leikkiseurasta, sillä suurin osa juhannuksesta menikin katsellessa niiden keskinäistä telmimistä. Ainut ero viime kertaa oli se, että nyt Alora oli hieman Hippua korkeampi, kun viimeksi tuntuivat olevan ihan samankokoisia.


Parasta viihdettä: selvitä koirien liinojen solmu ennen kuin se on liian iso...

Kokonaan irrallaan on omistajilla helpompaa.
Minne Hippu juokseekin, Alora seuraa perässä kuin varjo!
Alora-raukka metsässä jälkeenjäänyt.
"Kyllä minä sinut vielä kiinni saan!"

Pinkomassa

MITÄ, loppuiko energia kun on näin rauhallinen kuva?

Toinen toisella puolen ovea, rankkaa olla erossa.

Puruluita voi nakertaa myös näin söpösti vierekkäin.
















































- No okei, ei huvia ilman pientä työtäkin, välillä harjoittelimme koirien kanssa tottelevaisuusasioita, kun oli kerrankin niin sopivasti häiriökoira läsnä! Alora näytti osaavan luoksetulon tässä seurassa vaihtelevalla menestyksellä.

Ne kauniit maisemat ja vesi suolainen, jonka mausta meinasi Alora: "tämä on todella mielenkiintoinen!"

Alora ei ole edelleenkään uinut. Se kahlaa kyllä mahaan asti, mutta sitten tulee stoppi. Sama tapahtui myös Haminassa: veteen saattoi kyllä mennä kahlaamaan, mutta uimaan ei voinut mennä. Paljon hauskempaa oli noukkia rannasta merilevää suuhun ja tuoda se rantakivetykselle, naminami!
Maisemaa.

Merilevän etsinnässä.


 










Vähän pyörähdettiin keskustassa lopuksi, ennen kuin pistettiin kotia kohti juoksuksi.

Käytiin katsastamssa myös Haminan keskustaa ennen lähtöä. Kävimme kävelemässä Euroopan suurimman telttakatoksen alla. Alapuolella kuva todisteena Alorasta telttakatoksessa.
Alora iloisena turistirysällä (?)

Aloralla on muuten uusi tapa hassu, josta seuraa helposti tyhjä massu
Alora nykyään peittää ruokaansa leluilla tai tönii koko kupin kuonollaan suojaisaan paikkaan. Olen kovin ymmälläni tästä. Se kyllä saattaa alkaa syödä myös, mutta usein ruoka-aika menee vain ohi ja kuppi otetaan pois. Alora ilmeisesti yrittää säästää ruokaansa pahan päivän varalle ja piilottelee nyt kuppiaan samaan tapaan kuin ennen piilotteli vain puruherkkujaan. (Puruherkkujen piilopaikkoja olin kuvannut tänne.)

Töninkin kuonollani lelun tähän...

... ja kas näin! Tekosistaan ylpeä stabi.











Lopuksi vielä hieman lisää kuvia, ettei lomasta pääse jäämään vääriä mielikuvia:

Hippu on niin söpö tässä ja Alora ei voisi paljon tyhmemmältä näyttää....

Ettei vaan jää epäselväksi, niin leikkiä oli paljon. Tässä sisätilan painia.


Puskasta tullaan, puskaan mennään...

Hipun lentävä askel ja Aloran hoippuva askel.

Anu ja Alora mökkikuosissa (liinaan sotkeutuneina).

torstai 21. kesäkuuta 2012

Kuulumisia kehästä

Viimeisimmän päivityksen jälkeen olemme ehtineet jo Aloran kanssa kiertää kolmet mätsärit ja ne yhdet ihan virallisetkin näyttelyt.

Mätsärit 13.6
Ensimmäiset näistä mätsäreistä oli viikko sitten keskiviikkona, jonne menin siis muistuttamaan meille molemmille mitä se kehässä oleminen taas olikaan. Mätsäri oli ensimmäinen sellainen, joka järjestettiin nurmikolla, tähän asti kaikki mätsärit, joissa olimme käyneet, olivat joko asfaltilla tai sora/hiekka-alustalla. Tämä alustan vaihto osoittautui ihan todelliseksi ongelmaksi, sillä ensimmäisen kehän Alora halusi vain kulkea nenä maassa! Ihan järkyttävää. En yhtään ihmettele meidän sinistä nauhaamme, punainen nauha meni oikeaan osoitteeseen 9kk-ikäiselle mallikäyttäytyvälle tollerille. (Joka myöhemmin voitti koko mätsärin!)

Ennen toista kehää treenailin siinä kehän sivussa vähän ja sain tytyn huomion viimein kiinnitettyä itseeni. Sinisten kehä menikin sitten paljon nätimmin, hihnan päässä oli minua eikä nurmikkoa tuijotteleva koira. Sinisten kehässä sijoituimme sijalle 2, voiton vei jo ilmeisesti aiemmin tuomarin silmän vienyt kleinspitz, sillä tuomarin kommentti meille oli: "Esiintymisessä ei mitään valittamissa, nyt se käyttäytyy todella hienosti! Mutta tämä yksi nyt vain oli ylitse muiden." Tyytyväinen olen silti että nurmikon haistelu loppui loppua kohden.

Huolestuin silti sen verran, että päätin ajaa mätsäreistä kotiin Laajavuoren näyttelypaikan ohi tarkistaakseni, millainen alusta siellä meitä odottelisi: ja kappas - mikäs muu kuin nurmikko. Muistan ajatelleeni: "Me selvitään asfaltista, hiekasta ja sorasta, mutta ei nurmikosta...." ja sitten lisänneeni: "...en ole tajunnutkaan että tämäkin voisi olla ongelma." Kaikkeen sitä joutuukin.

Olin sen verran varma, ettei nurmikosta hyvää seuraa, että seuraavat päivät otin lenkeille mukaan Aloran näyttelyhihnankin ja kävelimme aina läheiselle nurmikkoalueelle päin. Nurmikon reunalla suoritimme hihnanvaihdon ja harjoittelimme sitten siinä nurmikolla juoksemista, seisomista ja haistelemattomuutta. Uskon, että teimme taatusti kerrostalonaapureihin hyvän vaikutuksen, kun juoksentelimme nurmikkoa ympäri näyttelyhihnassa, varmasti aika koominen näky.

Saksanseisojakerhon erikoisnäyttely 16.6
Mustavalkoista sekasotkua. Suurin piirtein tältä kaikki mun kuvat näyttää.
Mitäs tästä kertoisinkaan? Ensimmäisenä tulee mieleen se kuumuus! Hui kamala. Ajattelin lähtiessä, että pitäisiköhän sitä ottaa aurinkorasva mukaan, mutta totesin että kun sitä ei ole, niin sitä ei tarvita. Päivän jälkeen hartiat punaisina totesin, että olisi voinut olla ihan viisasta pysähtyä matkalla kauppaan ja ostaa joku pieni puteli aurinkorasvaa.

Ilma oli todellakin paahtava ja kun harjoittelin Aloran kanssa ei-ruohon nuuhkimista hetki ennen kehää, se oli vain ihan nääntyneen oloinen eikä ollenkaan oma itsensä. Onneksi Annella oli mukana teltta, jonka varjoon istutin Aloran hetkeksi ja pentu piristyi sen verran että jaksoi itse kehässä käyttäytyä aika normaalisti. Mitä nyt hieman väsähtäneesti juoksi. Suurkiitos telttalainasta Annelle siis!

Kuvia päivästä minulla ei tietenkään ole, kamera oli visusti turvassa laukussani, kun en hoksannut ojentaa sitä Jerelle ennen kehää, voih! 

Tuomari: Joanna Pronin, Suomi
Arvostelumme: "Oikeat mittasuhteet. Oikea linjainen pää, jossa hieman lyhyt kuono. Hyvä kaula. Riittävät kulmaukset edessä ja takana. Kokoon sopiva luusto. Ikään sopiva rintakehä. Oikea karvan laatu. Tässä ikävaiheessa vielä takakorkea. Liikkuu pentumaisesti. Avoin, hyvä luonne." PEN2

Tässä myös yksi rauhallisempikin kuva.
Näyttelyssä huomasin, että Alora ei olekaan ihan niin minimaalinen kuin olen kuvitellut. Ei ollut enää montaa senttiä kokoeroa ihan aikuiseen stabiin. Näinpä tajusin myös, että voisin ostaa nyt viimein autoon kunnon turvavaljaat muutamien senttien säätövaralla!


Huomasin näyttelypäivänä myös, ettei minulla ollut harmainta hajuakaan miten stabi kuuluisi esittää. Sain vinkin, että Alora näyttäisi ehkä vähemmän takakorkealta jos pitäisin namia alempana... Muutama päivä sitten sain myös Annelta linkin hollantilaisen kasvattajan sivuille, jossa on kuvalliset vihjeet kuinka stabi kuuluisi esittää. Nyt siis opiskelemaan! (Kiinnostuneet voivat katsahtaa näitä ohjeita täältä.)


Tältä Alora näytti päivän jälkeen... Muumi oli hyvä tyyny!
Näyttelyn jälkeen olimme vielä kutsuneet Aloran veljen Tupsun perheen meille kylään. Pennut jo hieman saivat painia toistensa kanssa näyttelypaikalla, ja meille päästyään Tupsua tuntui lähinnä kiinnostavan uusi paikka ja sen hajut, vaikka Alora koitti kovasti innostaa Tupsua takaisin painiin.


Aloran sinnikkyys kai palkittiin, koska pienen haistelu ja lepäyshetken jälkeen painiminen jatkui. Harvoin sitä tuntuukin Aloran saavan edes samanikäistä, saati sitten samanrotuista leikkikaveria, joten nyt leikit osuivatkin hyvin yksi yhteen!

Illalla ei tarvinnutkaan sitten unta odotella! Leikit ja näyttely oli vieneet kaikki mehut tytöstä ja olikin sitten rauhallinen loppu päivä. Mikäs sen parempaa, kun ei tartte aktiviteettia olla keksimässä.

Mätsärit 17.6 & 20.6
Kuitataan nyt lyhyesti nämäkin. En voi kehua mätsäreiden tuomarisuorituksia, anteeksi nyt vain kovasti. Itsehän ajattelen siis, että mätsärit on ensisijassa yhteistyökilpailu ja näissä mätsäreissä en ihan huomannut tuomareilta tälläista ajatusta...

17.6 Sininen nauha, sijoitus SIN1. BIS-kehästä ulos perusteella pentumaiset liikkeet (?), jonka tuomaristo itsekin sanoi kuuluvan kehitysvaiheeseen. Tuotah, kuuluuko tämä tosiaankin mätsäreissä arvosteltaviin asioihin? Eikait siinä.

20.6. Sin-ei sij. En edes tiedä mitä tuomari arvosteli, en jostain syystä löytänyt mitään logiikkaa. Ei se ainakaan yhteistyötä kyllä arvostellut, liekkö poimi mieleenpainuvimman koirakot... Erään huskyn käytöksestä en pystynyt löytämään kyllä mitään moitittavaa, silti sininen ja oiskohan ollut sijoitus 4? Ja sinisten voittaja puolestaan ei seissyt rauhassa ja juostessa puri hihnaa, mitäs ihmettä? En kehu kyllä Alorankaan suoritusta, sattui saamaan pentuhepulin parikilpailun aikana ja sininen nauha oli täysin oikeutettu, mutta ihmetyttää silti tuo sijoitusjärjestys. Meidän kehän päätyttyä nostin kytkintä, en vain kyennyt olemaan tuomarin kanssa samaa mieltä sijoittuneista. Anteeksi nyt vain kovasti että kirjoitin näin lyttäävän palautteen.

Ehkä mun oma yhteistyösilmä on karissut viime aikoina, tai sitten tuomarointi ei ole ollut hyvää. En siis todellakaan tarkoita pelkästään omalla kohdallani, vaan myös muiden. Olen ilmeisesti sattunut tähän mennessä hyviin mätsäreihin, kun tällainen arvostelu tuli täysin yllätyksenä. Olen puhunut.
 
Kuulumisia kehän ulkopuolelta

Koko muuttuu, tavat juurikaan ei... Koiramme on tilanviejä.













Ihan lyhyesti: koira kasvaa, mutta jotkut asiat vain pysyvät samana. Ks. kuva yläpuolella.

Sisäsiisteys hyvällä mallilla, silloin tällöin tulee enää sisälle. Kuvasin teille meidän lehtivaraston nyt pari päivää sitten, hieman on varasto huvennut, mutta ei niitä lehtiä niin paljon kulunut kuin olisin voinut kuvitella. Ennen kuva löytyy tämän linkin takaa.


Aloralle on tullut viime aikoina todella kummallinen tapa peittää ruokakuppinsa lelulla ennen kuin aloittaa syömisen! Kupin päälle on törkitty milloin mikäkin lelu ja syömisen voi aloittaa vasta kun kuppi on ollut tyrkyllä jo useita minuutteja, kummallista.

Yksinolo huolestutti jälleen. Minulla on ollut ilmeisesti liian paljon aikaa olla Aloran kanssa, sillä Alora oli reilu viikko sitten ehtinyt hermostua jo ollessaan yksin 10 minuuttia sillä aikaa, kun kävin ostamassa lähikaupasta ketsuppipurkin. - Uskomaton juttu. Harjoitukset jälleen aloitettu alusta... Jospa tämä tästä. Nyt olen päässyt vaiheeseen, jossa voin jättää Aloran 10 minuutiksi yksin ilman pelkoa hermostumisesta. Kuulostaa ehkä pieneltä, mutta on suurta verrattuna siihen, kun silloin reilu viikko sitten seisoin käytävässä jännittyneenä sekuntikelloa tuijotellen: "jes, 10 hiljaista sekuntia, nyt äkkiä takaisin sisään!"

keskiviikko 13. kesäkuuta 2012

Lyhyt päivitys palkkauksesta

Hui, huomaan että olen viime aikoina kirjoitellut niin pitkiä jorinoita että jaksaakohan kukaan niitä lukea! Nyt päätin kirjoittaa jotain sellaista, jonka jaksaa kirjoittaa ja lukea yhdeltä istumalta. (Tai ainakin melkein.) Huomaa kyllä, että kun alkaa koirastaan puhumaan niin saa aikaan melkoisen kertomustulvan. Ja sitähän varten tämä blogi kaiketi onkin, turhaan kai tässä olen pahoillani ;)

Mutta nyt siis päällimmäiset ja kuumimmat ajatukseni:

Olen nyt viimein alkanut ilmeisesti edes vähän hyväksyä sen, ettei Alorasta kasva mikään mestarisyöppö. Siispä olen alkanut punnita oikeasti niitä muita palkkausvaihtoehtoja. Jos ruoka ei motivoi, niin sitten ei motivoi ja on harkittava muuta. Kun olimme hankkimassa Aloraa, niin tämä oli minulle itsestäänselvyys, mutta näin sitä huomaa jumiutuvansa siihen ajatukseen: "mutta kun sen ruuan kanssa olisi niin paljon helpompaa." - Ja kun eihän se ole, jos se ei vaan motivoi tarpeeksi.


Näinpä minulla on jäljellä käsissäni vaihtoehdot:
  1. Epätoivoinen maistuvan makupalan etsiminen. Aion kyllä edelleenkin palkata silloin tällöin makupaloilla, ja jotkut todistetusti myös maistuvat. Maistuvia makupaloja tuntuvat olevan juusto, jauheliha, tonnikala (murenee tosin käsiin, ja tonnikalaa on joka paikassa), broileri (kokeiltu keitettynä, paistettuna ja raakana. Alora tykkää eniten raakana, Anu puolestaan paistettuna) ja keitetty maksa. Kaikessa ruokapalkassa on tosin se vaara, että Alora saattaa kyllästyä niihin hetkenä minä hyvänsä, heh. Vaihtelu näyttää virkistävän ja näyttää siltä, että mitä vähemmän käytän jotain makupalaa (vaikka esimerkiksi tuo keitetty maksa, jota ei viitsi joka aamu ruveta ensitöikseen keittelemään. Eikä se varmaan olisi hyväksikään), niin sitä paremmin makupalat maistuu. Seuraavaksi ajattelin kokeilla tonnikalapannaria, mureneva tonnikala yhdessä paketissa, saattaisi kelvata... (Kuten huomaatte, epätoivoinen etsintä jatkuu edelleen, voih.)
  2. Kehuminen. Todistettu tehokkaaksi. Olen nyt viikossa hionut luoksetulon "tänne"-sanalle suurin piirtein tyhjästä siihen, että Alora ryntää häntä heiluen luokse vaikka näkisi toisen koiran. Näin sitä mennään. Toivottavasti toimii jatkossakin näin nätisti. (En voi uskoa pillin kohtaloa, hehkutin sitä niin paljon pääsiäsen aikoihin. On ollut kyllä todella vaikea hyväksyä, että se on jostain syystä lakannut toimimasta. Pilliin vihellyksellä ei ole enää mitään vaikutusta, vaikka viheltäisit parin metrin päästä, niin koira ei tule luokse. Toimiminen lakkasi siinä samalla kun ruokahalu hiipui. Pilli olisi vain niin kätevä ulkona! Voi itku.) Käytän Aloran kehuhakuisuutta hyväksi myös ruokailussa: aina kun Alora syö vauhdikkaasti, kehun sitä oikein paljon. (Ihan pieni toive siis taitaa vielä elää jossain syvällä, että josko tuo ruoka vielä alkaisi maistua paremmin...) Kehumisen ainut huono puoli on sen mahdoton ajoittaminen, siksi kai olenkin epätoivoisesti pitäytynyt tuossa ruokapalkassa. (Tosinkaan en myös uskonut, että kehumisella voisi olla enemmän vaikutusta Aloraan kuin ruualla, voihan ennakkoluulot.) Luoksetulossa kehuminen toimii kyllä, mutta samanlaista riehu-kehua ei voi oikein antaa maahanmenosta, neitihän pomppaa sieltä heti ylös kuin kanuunankuula.
  3. Leikkiminen. Mikä ettei, pitäisi vain opetella leikkimään koiran kanssa oikein. Myönnän että olen melkoinen riehuttaja, ja leikit ovat varmaan hyvin yksipuolisia. Mistäköhän saisin hyviä vinkkejä/kirjallisuutta tähän, hmm... pitänee alkaa kaivella. Tässäkin näen tosin haasteena ajoituksen.

Olen myös alkanut ajatella naksuttimen käyttöä palkkauksen helpottamiseen. Jos Aloran saisi hyvin ehdollistettua siihen, niin voisin kai myös käyttää sitä helpottamaan kehupalkkojen ja leikkipalkkojen ajoitusta.

Tällä hetkellä olen puutteellisilla taidoillani alkanut käyttää kaikkia mainittua kolmea Aloran koulutuksessa ja minusta on kiva nähdä miten sillä on oikeasti kivaa meidän koulutussessioiden aikana. En tosin tiedä oppiiko se mitään paremmin, mutta ainakin se tekee kaiken vauhdikkaammin!

lauantai 9. kesäkuuta 2012

Alora valmistunut pentukoulusta!

Kyllä vain, nyt on meidän pentukoulu käyty! 10 kertaa ja huh, kun se hujahtikin vauhdilla ohi. Monenmoista opittiin, mutta siitä lisää hieman tuonnempana. Ensin kerron päivitykset ruokailuista sekä kuulumiset meidän viime viikosta, jonka vietimme kesälomaillen maaseudun rauhassa!

Ruokailujen kanssa toimittiin kasvattajan vinkkauksella niin, että lopetettiin ruuan monipuolistaminen ja siirryttiin kahteen ruokailuun päivässä. Ilmeisesti monipuolistaminen saattaa vain lisätä nirsoilua ja se meillä ei kyllä ollut tavoitteena. Tällainen vaikutus ei kyllä suoraan sanottuna tullut mieleenkään. Nyt Alora ruokailee siis enää aamuin ja illoin - totesin, että ruoka maistuu parhaiten aamulla ja illalla, kun taas päiväruoka menee yleensä alas hyvin kitsastellen. Tästäkin huolimatta kohtasimme tällä viikolla pari sellaista päivää, ettei Aloralle maistunut ruoka ollenkaan. Tällä kuitenkin saattaa olla jotain tekemistä sen kanssa, että Alora-raasun maha oli mennyt sekaisin. Nyt ollaan onneksi päästy siitä vaivasta. Madotin Aloran vielä varmuuden vuoksi kerran sen jälkeen kun maha meni sekaisin.

Alora (jälleen) lomailemassa 

 

Alora ja haukkumisvimma

Aluksi Aloran haukkumista ilmeni silloin, kun juuri saavuttiin autolla uuteen paikkaan ja Alora näki jonkun ihmisen ennen kuin ehti yhtään miettiä minne on saapunut. Nyt haukkuminen on alkanut myös silloin kun se on ennen arastellut ja mennyt pois paikalta. Esimerkiksi meillä kotona se arastelee muutamia perheenjäseniä, jotka käyvät sisätiloissa yleensä vain pikaisesti, ja alkaa haukkua aina heidän tullessa huoneeseen.

Nyt meillä on käytössä sellainen taktiikka, että "vieraat" eivät saa katsoa Aloraan päin vaan Aloran pitää itse päättää tulla tutustumaan. Veimme myös Aloran aina sen alkaessa rähistä toiseen huoneeseen vähäksi aikaa. Pentukoulusta sain kuitenkin tietää, ettei jäähy opeta mitään, vaikkakin voi kyllä auttaa rauhoittumaan jos Alora reagoi eikä voi rentoutua tilanteessa. Vinkkejä tilanteen ratkaisemiseen otetaan edelleen mielellään vastaan.

Aktiviteetteja
  • Alora tapaamassa pikku-lehmiä
Alora ja yhtä utelias vasikka
En tiedä olenko muistanut täällä kertoa, mutta olen alun alken kotoisin maitotilalta. Alora on siellä nyt saanut jonkin verran kipitellä rauhassa ympäriinsä, mutta itse lehmiä se ei ollut vielä päässyt tapaamaan. Nyt muutama vasikka oli siirretty piharakennukseen, ja mikäpä olisi mainiompi paikka tutustuttaa Alora näiden elukoiden ihmeelliseen maailmaan?

Vein Aloran hihnassa piharakennuksen eteiseen. Aluksi se oli kiinnostunut vaan lattialla olevien heinien hajusta, eikä edes huomannut koko vasikoita. Sitten se huomasi yhden niistä ja niskakarvat nousivat pystyyn ja vähän piti ilmeisesti ääntäkin niille availla.

Yksi vasikoista oli hurjan utelias, kun kaksi muuta pysyttelivät mieluummin kaukana tästä ihmeellisestä ilmestyksestä. Sitten Alorankin uteliaisuus voitti. Oli hauskan näköistä, kun Aloran ja vasikan kuonot olivat melkein vastakkain, ne nuuhkivat ja yrittivät ottaa rauhallisissa mielin toisistaan selvää.

Aloralle paikka oli mitä ilmeisemmin erittäinkin mielenkiintoinen, sillä aina kun Alora itse sai päättää pihalla menosuunnan, se suunnisti aina sinne samaiseen piharakennukseen haistelamaan heiniä ja töllistelemään vasikoita.


  •  Alora irti
Stabi laiduntamassa
Myönnettäköön, olen hieman arka pitämään Aloraa irti. En ole varma mitä pelkään: sitäkö että se karkaa, sitäkö ettei se tule kutsusta luokse vai sitäkö että se jää auton alle? Todennäköisesti hieman kaikkea. Mutta kuitenkin mielestäni irrallapidon harjoittelu ja sen taito olisivat hyvin tärkeitä. Täällä Jyväskylässä olen harjoitellut Aloran kanssa irrallapitoa pitkässä liinassa: se kuvittelee olevansa irti ja itse saan mielenrauhan siitä ettei mitään kamalaa tapahdu.

Nyt olen ostanut uuden mielenrauhan: puhelinnumerolaatan Aloran kaulapantaan. Sepäs vasta olikin kätevä tuolla maalla, missä liikennettä ei ole juuri lainkaan eikä auton alle jäämisestä ole siis suurta pelkoa. Siispä koiralle panta kaulaan ja irti lenkille isän maalle. Itsekin voi olla turvallisin mielin, sillä jos se karkaa, ainakin minulle voidaan sitten soittaa: "meillä on sun koira", vaikkei se mikään toivottava tilanne tietenkään olisi, hehe. Omaa luottamusta lähinnä tuolla helyllä ehkä kasvatan.

Joka tapauksessa Aloran kanssa käytiin lenkillä lehmäpellolla. Metsässä karkaamisesta ei ole ollut mitään pelkoa: tuntuu että Alora koko ajan pelkää meidän katoavan näköpiiristä ja pysyttelee todella lähellä liinassaankin. Samaa liinailua täytynee jatkaa nyt kesällä kun irrallapito on kielletty. Pellolla sen sijaan Alora uskaltautui tosi kauas! Se saattoi olla melkein pellon toisessa päässä, kun minä olin toisessa - kaippa se ajattelee, että vielä minä sinut nään. Kutsuhuudosta se onneksi tuli, mutta en ole varma kuinka mielelläni menen (ainakaan ihan heti) pellolle irti lenkkeilemään. Metsästä jäi sen sijaan mieleen turvallinen tunne.

"Näin kun se meni tuonne puskaan, joten sinne menen minäkin!"
  • Pallon ja frisbeen hakuleikkejä
Huomatkaa kuvan vasemmassa reunassa lentävä pallo.


Pihamaalla leikittiin jonkin verran Aloran kanssa pallolla ja frisbeellä (lue: muovinen lasten lelulautanen, joka kuitenkin lensi!) Alora oli kyllä mainio pallon ja frisbeen noutaja, luovutus vain oli ongelmana kun se mieluummin olisi halunnut pitää saallinsa itse, hehe ;)

Kuvista näkee hyvin, että ainakin vauhtia riitti!

  • Munanmuotoiselle pallolle annettiin kyytiä

"HAHAA! Sainpas!"
"Senkin pyörylä, minnes nyt olet matkalla?"













Tämän pallon kanssa vasta olikin lystiä, koska sen liikkeet olivat niin erikoiset ja ennustamattomat omituisen muotonsa takia. Munanmuotoisen pallon perässä oli kiva juosta, vaikka Aloran mielestä oli ihan tyhmää että se oli niin iso, ettei se sopinut suuhun. - Kaikkea kun olisi kiva kanniskella ympäriinsä. Siksipä suosikkilelun aseman voitti...

  •  Viiru-lelu
"Minun Viiru, ota kiinni jos saat, Pesonen!"

Viirusta ja Pesosta tuttu Viiru-lelu sai kovaa kyytiä kun Alora iski siihen silmänsä. Lelusta tuli Aloran ehdoton suosikki, eikä se saanut juuri hetken rauhaa kun pihalle saavuttiin. Lelua oli kiva kanniskella, purra, piilottaa... Kaikki mikä liittyi Viiru-leluun oli mainiota.


Ja tästä kaikesta aktiviteetista seurasi:
  • Alora ihan puhki 
Silmätkin punottaa niin kuin aina kun oikein kunnolla väsyttää...

Aloran mielestä olohuoneen matolla on mainio nukkua... Huh, kun täällä riittääkin tekemistä!


Aloran pentukoulun päätös


Nyt päästään sitten siihen, mistä tämän jutun kirjoittamisen aloitin. Eli pentukouluun. Monia asioita siellä loppujen lopuksi ehdittiin käymään läpi 10 kerran aikana: istumista, maahan menoa, seuraamista, hihnassa kävelyä, paikallaanoloa, luoksetuloa, sivulle tuloa, luoksepäästävyyttä, seisomista...

Jännitin ennen pentukoulua sitä miten Alora siellä käyttäytyisi. Välillä olenkin halunnut piiloutua hupun alle ja sulkea koko pennun pois silmistä, kun se on rynninyt kohti toisia koiria holtittomasti tai muuta erittäin emännän mieltä riemastuttavaa... Mutta nyt on helppo muistella vain niitä onnistumisen hetkiä. Ja täytyy myöntää, että monessa asiassa oltaisiin kyllä loppujen lopuksi saatettu mennä metsään ilman pentukoulua.

Viimeinen pentukoulun kerta oli hieman spesiaalimpi: koko meidän pentujengi lähti yhdessä lenkkeilemään tienvierustalle letkassa. Tarkoituksena oli kulkea kauniisti taluttimessa ja aina välillä pysähdeltiin tekemään muilta kerroilta tuttuja harjoituksia. Alora pakoili tiellä kulkevia rekkoja, mutta pentukoulun pitäjä sanoi sen olevan ihan ok, sitten kun se on väistänyt niin jatketaan harjoitusta ihan normaalisti ja Alorakin pikku hiljaa huomaa ettei niissä oli mitään pelottavaa, kun ei muutkaan niihin reagoi.

Pätevä pentu esittää teille käskyn "istu" omalla tyylillään?
Vielä ihan lopuksi palattiin koirakoulun pihalle. Aluksi siellä tehtiin pujotteluharjoitus, jossa kaikki asettuivat riviin ja kukin vuorollaan pujotteli rivin koirakko-tolpat. Muistan kaaottisen ensimmäisen kokeilukerran tämän harjoituksen parissa, kun Alora poukkoili jokaisen koirokon luokse, haisteli maata eikä kiinnittänyt minuun mitään huomiota. Eräskin koiranomistaja lipsautti meidän kohdalla suustaan: "Nyt päästiin pahaan paikkaan", hupsista. Mutta se parhaiten nauraa, joka viimeisenä nauraa. Kyllä huomaa harjoittelun tuloksen. Olin niin ylpeä kun Alora seurasi vierelläni kontaktissa kaikkien koirakkojen ohi ja ravaamalla meni vielä upeammin! Pentukoulun ohjaaja tulkitsikin, ettei Alora ole ollenkaan löntystelevää tyyppiä, vaan se haluaa vauhtia.

Ihan viimeisenä tehtiin luoksetuloharjoitus: hihna annettiin koirakoulun pitäjälle, itse käveltiin kentän toiselle laidalle ja kun huusin: "Alora, tänne!" se ampaisi perille kuin tykin suusta! Hieno tyttö! Tätä on sitten hyvä muistella jos joskus vaivun epätoivoon luoksetulossa murkkuikäisen Aloran kanssa. Eli muistuttakaa minua tästä, että on se ainakin joskus osattu.

Lisäksi viimeiseltä kerralta erityisesti mieleeni jäi muhimaan koirakoulun pitäjän sanat: "kannattaa jo nyt alkaa miettimään vaihtoehtoisia palkkaustapoja ruoalle." Kehut ja leikkiminen kuulostivat varteenotettavilta palkkaustavoilta, samoin kuin mieleeni jäi idea rätistä, johon voisi hieroa eri palkkauskerroiksi erilaisia hajuja, jos syöminen kaikenkaikkiaan loppuu parin kuukauden sisällä. Lisäksi hän ehdotti riistanhajuisia leluja tms. mutta mahtaisivatkohan ne nostaa liikaa riistaviettiä pintaan?

Kun ajelin pentukoulusta pois, tiesin että tämä ei jää tähän. Syksylle haaveilen ilmottavani meidät pentuagilityyn... Ennen sitä ihan seuraavana aktiviteettina meillä on kuitenkin luvassa (ainakin toivottavasti) mätsäri keskiviikkona. Kiinnitin tähän mätsäriin huomioni muutama päivä sitten ja olisin innostunut menemään sinne vielä kerran muistuttamaan itselleni ja Aloralle mitä se kehäkäyttäytyminen nyt taas olikaan. Tuntuu että harjoittelu on nyt kaiken lomailun ohessa jäänyt hiukan vähiin, joten kehäkäyttäytymisen mieleenpalautus olisi varmaan paikallaan ennen lauantain näyttelyä!