Alora valmistunut pentukoulusta!

Kyllä vain, nyt on meidän pentukoulu käyty! 10 kertaa ja huh, kun se hujahtikin vauhdilla ohi. Monenmoista opittiin, mutta siitä lisää hieman tuonnempana. Ensin kerron päivitykset ruokailuista sekä kuulumiset meidän viime viikosta, jonka vietimme kesälomaillen maaseudun rauhassa!

Ruokailujen kanssa toimittiin kasvattajan vinkkauksella niin, että lopetettiin ruuan monipuolistaminen ja siirryttiin kahteen ruokailuun päivässä. Ilmeisesti monipuolistaminen saattaa vain lisätä nirsoilua ja se meillä ei kyllä ollut tavoitteena. Tällainen vaikutus ei kyllä suoraan sanottuna tullut mieleenkään. Nyt Alora ruokailee siis enää aamuin ja illoin - totesin, että ruoka maistuu parhaiten aamulla ja illalla, kun taas päiväruoka menee yleensä alas hyvin kitsastellen. Tästäkin huolimatta kohtasimme tällä viikolla pari sellaista päivää, ettei Aloralle maistunut ruoka ollenkaan. Tällä kuitenkin saattaa olla jotain tekemistä sen kanssa, että Alora-raasun maha oli mennyt sekaisin. Nyt ollaan onneksi päästy siitä vaivasta. Madotin Aloran vielä varmuuden vuoksi kerran sen jälkeen kun maha meni sekaisin.

Alora (jälleen) lomailemassa 

 

Alora ja haukkumisvimma

Aluksi Aloran haukkumista ilmeni silloin, kun juuri saavuttiin autolla uuteen paikkaan ja Alora näki jonkun ihmisen ennen kuin ehti yhtään miettiä minne on saapunut. Nyt haukkuminen on alkanut myös silloin kun se on ennen arastellut ja mennyt pois paikalta. Esimerkiksi meillä kotona se arastelee muutamia perheenjäseniä, jotka käyvät sisätiloissa yleensä vain pikaisesti, ja alkaa haukkua aina heidän tullessa huoneeseen.

Nyt meillä on käytössä sellainen taktiikka, että "vieraat" eivät saa katsoa Aloraan päin vaan Aloran pitää itse päättää tulla tutustumaan. Veimme myös Aloran aina sen alkaessa rähistä toiseen huoneeseen vähäksi aikaa. Pentukoulusta sain kuitenkin tietää, ettei jäähy opeta mitään, vaikkakin voi kyllä auttaa rauhoittumaan jos Alora reagoi eikä voi rentoutua tilanteessa. Vinkkejä tilanteen ratkaisemiseen otetaan edelleen mielellään vastaan.

Aktiviteetteja

• Alora tapaamassa pikku-lehmiä
  

Alora ja yhtä utelias vasikka

En tiedä olenko muistanut täällä kertoa, mutta olen alun alken kotoisin maitotilalta. Alora on siellä nyt saanut jonkin verran kipitellä rauhassa ympäriinsä, mutta itse lehmiä se ei ollut vielä päässyt tapaamaan. Nyt muutama vasikka oli siirretty piharakennukseen, ja mikäpä olisi mainiompi paikka tutustuttaa Alora näiden elukoiden ihmeelliseen maailmaan?

Vein Aloran hihnassa piharakennuksen eteiseen. Aluksi se oli kiinnostunut vaan lattialla olevien heinien hajusta, eikä edes huomannut koko vasikoita. Sitten se huomasi yhden niistä ja niskakarvat nousivat pystyyn ja vähän piti ilmeisesti ääntäkin niille availla.

Yksi vasikoista oli hurjan utelias, kun kaksi muuta pysyttelivät mieluummin kaukana tästä ihmeellisestä ilmestyksestä. Sitten Alorankin uteliaisuus voitti. Oli hauskan näköistä, kun Aloran ja vasikan kuonot olivat melkein vastakkain, ne nuuhkivat ja yrittivät ottaa rauhallisissa mielin toisistaan selvää.

Aloralle paikka oli mitä ilmeisemmin erittäinkin mielenkiintoinen, sillä aina kun Alora itse sai päättää pihalla menosuunnan, se suunnisti aina sinne samaiseen piharakennukseen haistelamaan heiniä ja töllistelemään vasikoita.

•  Alora irti
  

Stabi laiduntamassa

Myönnettäköön, olen hieman arka pitämään Aloraa irti. En ole varma mitä pelkään: sitäkö että se karkaa, sitäkö ettei se tule kutsusta luokse vai sitäkö että se jää auton alle? Todennäköisesti hieman kaikkea. Mutta kuitenkin mielestäni irrallapidon harjoittelu ja sen taito olisivat hyvin tärkeitä. Täällä Jyväskylässä olen harjoitellut Aloran kanssa irrallapitoa pitkässä liinassa: se kuvittelee olevansa irti ja itse saan mielenrauhan siitä ettei mitään kamalaa tapahdu.

Nyt olen ostanut uuden mielenrauhan: puhelinnumerolaatan Aloran kaulapantaan. Sepäs vasta olikin kätevä tuolla maalla, missä liikennettä ei ole juuri lainkaan eikä auton alle jäämisestä ole siis suurta pelkoa. Siispä koiralle panta kaulaan ja irti lenkille isän maalle. Itsekin voi olla turvallisin mielin, sillä jos se karkaa, ainakin minulle voidaan sitten soittaa: "meillä on sun koira", vaikkei se mikään toivottava tilanne tietenkään olisi, hehe. Omaa luottamusta lähinnä tuolla helyllä ehkä kasvatan.

Joka tapauksessa Aloran kanssa käytiin lenkillä lehmäpellolla. Metsässä karkaamisesta ei ole ollut mitään pelkoa: tuntuu että Alora koko ajan pelkää meidän katoavan näköpiiristä ja pysyttelee todella lähellä liinassaankin. Samaa liinailua täytynee jatkaa nyt kesällä kun irrallapito on kielletty. Pellolla sen sijaan Alora uskaltautui tosi kauas! Se saattoi olla melkein pellon toisessa päässä, kun minä olin toisessa - kaippa se ajattelee, että vielä minä sinut nään. Kutsuhuudosta se onneksi tuli, mutta en ole varma kuinka mielelläni menen (ainakaan ihan heti) pellolle irti lenkkeilemään. Metsästä jäi sen sijaan mieleen turvallinen tunne.

"Näin kun se meni tuonne puskaan, joten sinne menen minäkin!"

• Pallon ja frisbeen hakuleikkejä

Huomatkaa kuvan vasemmassa reunassa lentävä pallo.

Pihamaalla leikittiin jonkin verran Aloran kanssa pallolla ja frisbeellä (lue: muovinen lasten lelulautanen, joka kuitenkin lensi!) Alora oli kyllä mainio pallon ja frisbeen noutaja, luovutus vain oli ongelmana kun se mieluummin olisi halunnut pitää saallinsa itse, hehe ;)

Kuvista näkee hyvin, että ainakin vauhtia riitti!

• Munanmuotoiselle pallolle annettiin kyytiä

"HAHAA! Sainpas!"

"Senkin pyörylä, minnes nyt olet matkalla?"

Tämän pallon kanssa vasta olikin lystiä, koska sen liikkeet olivat niin erikoiset ja ennustamattomat omituisen muotonsa takia. Munanmuotoisen pallon perässä oli kiva juosta, vaikka Aloran mielestä oli ihan tyhmää että se oli niin iso, ettei se sopinut suuhun. - Kaikkea kun olisi kiva kanniskella ympäriinsä. Siksipä suosikkilelun aseman voitti...

•  Viiru-lelu

"Minun Viiru, ota kiinni jos saat, Pesonen!"

Viirusta ja Pesosta tuttu Viiru-lelu sai kovaa kyytiä kun Alora iski siihen silmänsä. Lelusta tuli Aloran ehdoton suosikki, eikä se saanut juuri hetken rauhaa kun pihalle saavuttiin. Lelua oli kiva kanniskella, purra, piilottaa... Kaikki mikä liittyi Viiru-leluun oli mainiota.

Ja tästä kaikesta aktiviteetista seurasi:

• Alora ihan puhki 

Silmätkin punottaa niin kuin aina kun oikein kunnolla väsyttää...

Aloran mielestä olohuoneen matolla on mainio nukkua... Huh, kun täällä riittääkin tekemistä!

Aloran pentukoulun päätös

Nyt päästään sitten siihen, mistä tämän jutun kirjoittamisen aloitin. Eli pentukouluun. Monia asioita siellä loppujen lopuksi ehdittiin käymään läpi 10 kerran aikana: istumista, maahan menoa, seuraamista, hihnassa kävelyä, paikallaanoloa, luoksetuloa, sivulle tuloa, luoksepäästävyyttä, seisomista...

Jännitin ennen pentukoulua sitä miten Alora siellä käyttäytyisi. Välillä olenkin halunnut piiloutua hupun alle ja sulkea koko pennun pois silmistä, kun se on rynninyt kohti toisia koiria holtittomasti tai muuta erittäin emännän mieltä riemastuttavaa... Mutta nyt on helppo muistella vain niitä onnistumisen hetkiä. Ja täytyy myöntää, että monessa asiassa oltaisiin kyllä loppujen lopuksi saatettu mennä metsään ilman pentukoulua.

Viimeinen pentukoulun kerta oli hieman spesiaalimpi: koko meidän pentujengi lähti yhdessä lenkkeilemään tienvierustalle letkassa. Tarkoituksena oli kulkea kauniisti taluttimessa ja aina välillä pysähdeltiin tekemään muilta kerroilta tuttuja harjoituksia. Alora pakoili tiellä kulkevia rekkoja, mutta pentukoulun pitäjä sanoi sen olevan ihan ok, sitten kun se on väistänyt niin jatketaan harjoitusta ihan normaalisti ja Alorakin pikku hiljaa huomaa ettei niissä oli mitään pelottavaa, kun ei muutkaan niihin reagoi.

Pätevä pentu esittää teille käskyn "istu" omalla tyylillään?

Vielä ihan lopuksi palattiin koirakoulun pihalle. Aluksi siellä tehtiin pujotteluharjoitus, jossa kaikki asettuivat riviin ja kukin vuorollaan pujotteli rivin koirakko-tolpat. Muistan kaaottisen ensimmäisen kokeilukerran tämän harjoituksen parissa, kun Alora poukkoili jokaisen koirokon luokse, haisteli maata eikä kiinnittänyt minuun mitään huomiota. Eräskin koiranomistaja lipsautti meidän kohdalla suustaan: "Nyt päästiin pahaan paikkaan", hupsista. Mutta se parhaiten nauraa, joka viimeisenä nauraa. Kyllä huomaa harjoittelun tuloksen. Olin niin ylpeä kun Alora seurasi vierelläni kontaktissa kaikkien koirakkojen ohi ja ravaamalla meni vielä upeammin! Pentukoulun ohjaaja tulkitsikin, ettei Alora ole ollenkaan löntystelevää tyyppiä, vaan se haluaa vauhtia.

Ihan viimeisenä tehtiin luoksetuloharjoitus: hihna annettiin koirakoulun pitäjälle, itse käveltiin kentän toiselle laidalle ja kun huusin: "Alora, tänne!" se ampaisi perille kuin tykin suusta! Hieno tyttö! Tätä on sitten hyvä muistella jos joskus vaivun epätoivoon luoksetulossa murkkuikäisen Aloran kanssa. Eli muistuttakaa minua tästä, että on se ainakin joskus osattu.

Lisäksi viimeiseltä kerralta erityisesti mieleeni jäi muhimaan koirakoulun pitäjän sanat: "kannattaa jo nyt alkaa miettimään vaihtoehtoisia palkkaustapoja ruoalle." Kehut ja leikkiminen kuulostivat varteenotettavilta palkkaustavoilta, samoin kuin mieleeni jäi idea rätistä, johon voisi hieroa eri palkkauskerroiksi erilaisia hajuja, jos syöminen kaikenkaikkiaan loppuu parin kuukauden sisällä. Lisäksi hän ehdotti riistanhajuisia leluja tms. mutta mahtaisivatkohan ne nostaa liikaa riistaviettiä pintaan?

Kun ajelin pentukoulusta pois, tiesin että tämä ei jää tähän. Syksylle haaveilen ilmottavani meidät pentuagilityyn... Ennen sitä ihan seuraavana aktiviteettina meillä on kuitenkin luvassa (ainakin toivottavasti) mätsäri keskiviikkona. Kiinnitin tähän mätsäriin huomioni muutama päivä sitten ja olisin innostunut menemään sinne vielä kerran muistuttamaan itselleni ja Aloralle mitä se kehäkäyttäytyminen nyt taas olikaan. Tuntuu että harjoittelu on nyt kaiken lomailun ohessa jäänyt hiukan vähiin, joten kehäkäyttäytymisen mieleenpalautus olisi varmaan paikallaan ennen lauantain näyttelyä!