Kuulumisia kehästä

Viimeisimmän päivityksen jälkeen olemme ehtineet jo Aloran kanssa kiertää kolmet mätsärit ja ne yhdet ihan virallisetkin näyttelyt.

Mätsärit 13.6
Ensimmäiset näistä mätsäreistä oli viikko sitten keskiviikkona, jonne menin siis muistuttamaan meille molemmille mitä se kehässä oleminen taas olikaan. Mätsäri oli ensimmäinen sellainen, joka järjestettiin nurmikolla, tähän asti kaikki mätsärit, joissa olimme käyneet, olivat joko asfaltilla tai sora/hiekka-alustalla. Tämä alustan vaihto osoittautui ihan todelliseksi ongelmaksi, sillä ensimmäisen kehän Alora halusi vain kulkea nenä maassa! Ihan järkyttävää. En yhtään ihmettele meidän sinistä nauhaamme, punainen nauha meni oikeaan osoitteeseen 9kk-ikäiselle mallikäyttäytyvälle tollerille. (Joka myöhemmin voitti koko mätsärin!)

Ennen toista kehää treenailin siinä kehän sivussa vähän ja sain tytyn huomion viimein kiinnitettyä itseeni. Sinisten kehä menikin sitten paljon nätimmin, hihnan päässä oli minua eikä nurmikkoa tuijotteleva koira. Sinisten kehässä sijoituimme sijalle 2, voiton vei jo ilmeisesti aiemmin tuomarin silmän vienyt kleinspitz, sillä tuomarin kommentti meille oli: "Esiintymisessä ei mitään valittamissa, nyt se käyttäytyy todella hienosti! Mutta tämä yksi nyt vain oli ylitse muiden." Tyytyväinen olen silti että nurmikon haistelu loppui loppua kohden.

Huolestuin silti sen verran, että päätin ajaa mätsäreistä kotiin Laajavuoren näyttelypaikan ohi tarkistaakseni, millainen alusta siellä meitä odottelisi: ja kappas - mikäs muu kuin nurmikko. Muistan ajatelleeni: "Me selvitään asfaltista, hiekasta ja sorasta, mutta ei nurmikosta...." ja sitten lisänneeni: "...en ole tajunnutkaan että tämäkin voisi olla ongelma." Kaikkeen sitä joutuukin.

Olin sen verran varma, ettei nurmikosta hyvää seuraa, että seuraavat päivät otin lenkeille mukaan Aloran näyttelyhihnankin ja kävelimme aina läheiselle nurmikkoalueelle päin. Nurmikon reunalla suoritimme hihnanvaihdon ja harjoittelimme sitten siinä nurmikolla juoksemista, seisomista ja haistelemattomuutta. Uskon, että teimme taatusti kerrostalonaapureihin hyvän vaikutuksen, kun juoksentelimme nurmikkoa ympäri näyttelyhihnassa, varmasti aika koominen näky.

Saksanseisojakerhon erikoisnäyttely 16.6

Mustavalkoista sekasotkua. Suurin piirtein tältä kaikki mun kuvat näyttää.

Mitäs tästä kertoisinkaan? Ensimmäisenä tulee mieleen se kuumuus! Hui kamala. Ajattelin lähtiessä, että pitäisiköhän sitä ottaa aurinkorasva mukaan, mutta totesin että kun sitä ei ole, niin sitä ei tarvita. Päivän jälkeen hartiat punaisina totesin, että olisi voinut olla ihan viisasta pysähtyä matkalla kauppaan ja ostaa joku pieni puteli aurinkorasvaa.

Ilma oli todellakin paahtava ja kun harjoittelin Aloran kanssa ei-ruohon nuuhkimista hetki ennen kehää, se oli vain ihan nääntyneen oloinen eikä ollenkaan oma itsensä. Onneksi Annella oli mukana teltta, jonka varjoon istutin Aloran hetkeksi ja pentu piristyi sen verran että jaksoi itse kehässä käyttäytyä aika normaalisti. Mitä nyt hieman väsähtäneesti juoksi. Suurkiitos telttalainasta Annelle siis!

Kuvia päivästä minulla ei tietenkään ole, kamera oli visusti turvassa laukussani, kun en hoksannut ojentaa sitä Jerelle ennen kehää, voih! 

Tuomari: Joanna Pronin, Suomi
Arvostelumme: "Oikeat mittasuhteet. Oikea linjainen pää, jossa hieman lyhyt kuono. Hyvä kaula. Riittävät kulmaukset edessä ja takana. Kokoon sopiva luusto. Ikään sopiva rintakehä. Oikea karvan laatu. Tässä ikävaiheessa vielä takakorkea. Liikkuu pentumaisesti. Avoin, hyvä luonne." PEN2

Tässä myös yksi rauhallisempikin kuva.

Näyttelyssä huomasin, että Alora ei olekaan ihan niin minimaalinen kuin olen kuvitellut. Ei ollut enää montaa senttiä kokoeroa ihan aikuiseen stabiin. Näinpä tajusin myös, että voisin ostaa nyt viimein autoon kunnon turvavaljaat muutamien senttien säätövaralla!


Huomasin näyttelypäivänä myös, ettei minulla ollut harmainta hajuakaan miten stabi kuuluisi esittää. Sain vinkin, että Alora näyttäisi ehkä vähemmän takakorkealta jos pitäisin namia alempana... Muutama päivä sitten sain myös Annelta linkin hollantilaisen kasvattajan sivuille, jossa on kuvalliset vihjeet kuinka stabi kuuluisi esittää. Nyt siis opiskelemaan! (Kiinnostuneet voivat katsahtaa näitä ohjeita täältä.)

Tältä Alora näytti päivän jälkeen... Muumi oli hyvä tyyny!

Näyttelyn jälkeen olimme vielä kutsuneet Aloran veljen Tupsun perheen meille kylään. Pennut jo hieman saivat painia toistensa kanssa näyttelypaikalla, ja meille päästyään Tupsua tuntui lähinnä kiinnostavan uusi paikka ja sen hajut, vaikka Alora koitti kovasti innostaa Tupsua takaisin painiin.


Aloran sinnikkyys kai palkittiin, koska pienen haistelu ja lepäyshetken jälkeen painiminen jatkui. Harvoin sitä tuntuukin Aloran saavan edes samanikäistä, saati sitten samanrotuista leikkikaveria, joten nyt leikit osuivatkin hyvin yksi yhteen!

Illalla ei tarvinnutkaan sitten unta odotella! Leikit ja näyttely oli vieneet kaikki mehut tytöstä ja olikin sitten rauhallinen loppu päivä. Mikäs sen parempaa, kun ei tartte aktiviteettia olla keksimässä.

Mätsärit 17.6 & 20.6
Kuitataan nyt lyhyesti nämäkin. En voi kehua mätsäreiden tuomarisuorituksia, anteeksi nyt vain kovasti. Itsehän ajattelen siis, että mätsärit on ensisijassa yhteistyökilpailu ja näissä mätsäreissä en ihan huomannut tuomareilta tälläista ajatusta...

17.6 Sininen nauha, sijoitus SIN1. BIS-kehästä ulos perusteella pentumaiset liikkeet (?), jonka tuomaristo itsekin sanoi kuuluvan kehitysvaiheeseen. Tuotah, kuuluuko tämä tosiaankin mätsäreissä arvosteltaviin asioihin? Eikait siinä.

20.6. Sin-ei sij. En edes tiedä mitä tuomari arvosteli, en jostain syystä löytänyt mitään logiikkaa. Ei se ainakaan yhteistyötä kyllä arvostellut, liekkö poimi mieleenpainuvimman koirakot... Erään huskyn käytöksestä en pystynyt löytämään kyllä mitään moitittavaa, silti sininen ja oiskohan ollut sijoitus 4? Ja sinisten voittaja puolestaan ei seissyt rauhassa ja juostessa puri hihnaa, mitäs ihmettä? En kehu kyllä Alorankaan suoritusta, sattui saamaan pentuhepulin parikilpailun aikana ja sininen nauha oli täysin oikeutettu, mutta ihmetyttää silti tuo sijoitusjärjestys. Meidän kehän päätyttyä nostin kytkintä, en vain kyennyt olemaan tuomarin kanssa samaa mieltä sijoittuneista. Anteeksi nyt vain kovasti että kirjoitin näin lyttäävän palautteen.

Ehkä mun oma yhteistyösilmä on karissut viime aikoina, tai sitten tuomarointi ei ole ollut hyvää. En siis todellakaan tarkoita pelkästään omalla kohdallani, vaan myös muiden. Olen ilmeisesti sattunut tähän mennessä hyviin mätsäreihin, kun tällainen arvostelu tuli täysin yllätyksenä. Olen puhunut.
 
Kuulumisia kehän ulkopuolelta

Koko muuttuu, tavat juurikaan ei... Koiramme on tilanviejä.

Ihan lyhyesti: koira kasvaa, mutta jotkut asiat vain pysyvät samana. Ks. kuva yläpuolella.

Sisäsiisteys hyvällä mallilla, silloin tällöin tulee enää sisälle. Kuvasin teille meidän lehtivaraston nyt pari päivää sitten, hieman on varasto huvennut, mutta ei niitä lehtiä niin paljon kulunut kuin olisin voinut kuvitella. Ennen kuva löytyy tämän linkin takaa.


Aloralle on tullut viime aikoina todella kummallinen tapa peittää ruokakuppinsa lelulla ennen kuin aloittaa syömisen! Kupin päälle on törkitty milloin mikäkin lelu ja syömisen voi aloittaa vasta kun kuppi on ollut tyrkyllä jo useita minuutteja, kummallista.

Yksinolo huolestutti jälleen. Minulla on ollut ilmeisesti liian paljon aikaa olla Aloran kanssa, sillä Alora oli reilu viikko sitten ehtinyt hermostua jo ollessaan yksin 10 minuuttia sillä aikaa, kun kävin ostamassa lähikaupasta ketsuppipurkin. - Uskomaton juttu. Harjoitukset jälleen aloitettu alusta... Jospa tämä tästä. Nyt olen päässyt vaiheeseen, jossa voin jättää Aloran 10 minuutiksi yksin ilman pelkoa hermostumisesta. Kuulostaa ehkä pieneltä, mutta on suurta verrattuna siihen, kun silloin reilu viikko sitten seisoin käytävässä jännittyneenä sekuntikelloa tuijotellen: "jes, 10 hiljaista sekuntia, nyt äkkiä takaisin sisään!"