Yövieras

Iltalenkillä

Aloran riemuksi meillä oli viime yönä yövieras: pikkuserkkuni omistama, parivuotias, sekarotuinen Sanja-neiti. Sanja kävi omistajineen tutustumassa meihin keskiviikko-iltana, jolloin katsoimme vähän miten neidit tulevat toimeen keskenään ja kävimme metsälenkillä. Sanja näytti hieman komentavan Aloraa jos Alora vaati liikaa leikkimään, mutta muutoin sujui mainiosti. Niinpä Sanja saapui eilen illalla meille yhdeksi yöksi yökylään. Tässä tekstissä kirjoittelen ilta- ja aamurutiinien sujumisesta kahden koiran kanssa sekä yökyläilyn herättämistä ajatuksista.

Sanja saapui joskus kuuden paikkeilla. Omistaja naureskeli, että soittaa todennäköisesti tunnin välein kysyäkseen miten hänen kullanmurunsa pärjäilee. Ymmärsin kyllä erittäin hyvin mitä hän tarkoitti. Varsinkin kun tämä oli hänen ensimmäinen yönsä erossa koirasta sen hankinnan jälkeen. Mielestäni oli hurja luottamuksenosoitus että hän edes luotti koiransa meille hoitoon!

Aloralla ja Sanjalla oli muutama tunti aikaa totuttautua ihan rauhassa olemaan samassa paikassa yhtä aikaa, ennen kuin alkoi iltarutiinien läpikäyminen. Sanja oli kyllä rauhallinen tapaus - ainakin aina niin kauan kun kukaan taloudessa ei syönyt mitään... Ilmeisesti sitä on jo tottunut tuohon neiti-nirsoon, kun ei hoksannut ajatellakaan, että koiraakin ruokailut houkuttavat. Sanja myös hyppäsi yllättävän ketterästi sohvalle ja tuoleille viereen, joten Alora näytti sen pikkupiiperöisen vieressä aika ajoin jopa kömpelöltä.

Sanja rauhoittui nopeasti unille ja Alorankin oli sitten tyydyttävä siihen, ettei edes haukku auttanut saamaan Sanjaa leikkiin sen kanssa. Mietimmekin Jeren kanssa, että Sanja on kyllä todella sopeutuvainen: sille oli oikeastaan ihan sama missä se on ja kenen kanssa, niin se voi olla ihan rauhassa. Toista se on ollut Aloran kanssa. Ainakin tähän mennessä aina uusissa paikoissa sillä on mennyt monia, monia tunteja ennen kuin se pystyy nukkumaan, vaikka mekin olisimme läsnä. Millainenkohan kaaos siitä syntyisi jos Aloran lykkäisi vieraaseen paikkaan hoitoon?

Sitten tuli iltarutiinien vuoro. Iltalenkki oli erittäin mielenkiintoinen... Alora olisi tahtonut ihan yhtä mittaa Sanjan luokse, joten hihnat tuntuivat olevan koko ajan solmussa. Tulin kyllä ajatelleeksi, että Aloran hihnakoulutus tarvitsisi paljon parannusta ennen kuin voisi edes kuvitella toisen koiran hankintaa, heh. Lopulta Allurakin sitten kuitenkin rauhoittui. Ja pikku hiljaa omistajakin oppi pitämään hihnoja fiksusti, niin että ne eivät sotkeutuneet toisiinsa joka askeleella. Lenkillä mietin, miten kätevää olisikaan jos molemmat koirat osaisivat juuri samat käskysanat: "ohi", "istu-vapaa.." tms.

Voiko näiden yhteiskatsetta vastustaa?

Iltaruokailu toi hyvin esille koirien ahneuden erot: Sanja hyökkäsi omalle kupilleen ja Alora olisi vain hyljännyt oman ruokansa. Sijoitin kupit eri puolille huonetta, mutta ruokailu oli melkoista vahtimista. Alora olisi halunnut syödä Sanjan ruuan, mutta oma ruoka kiinnostanut ollenkaan. Sanjalle olisi kelvannut kaikki. Näinpä päädyimme lopulta ruokkimaan koirat eri huoneissa, jollon Alorallakin oli omaa aikaa syödä ihan rauhassa.

Nukkumaanmeno oli myös aluksi hieman haasteellista. Sanja oli tottunut nukkumaan omistajansa kanssa samassa sängyssä. Näinpä se pyrki meidän sänkyyn yhtä mittaa ja piti palauttaa omalle paikalleen muutamia kertoja. Alora myös sai taas jonkin virtapiikin nukkumaanmenon hetkellä ja yritti taas käydä vaatimassa Sanjaa leikkimään, mutta Sanja aina ärähti sen kauemmas. Lopulta molemmat turriaiset asettuivat omiin peteihinsä ja loppu yö menikin hyvin... Mitä nyt Sanja yöllä ilmeisesti vähän ikävöi omaa omistajaa.

Aamulenkillä tapahtui pienoinen ihme: Aloran leikkiin vaatiminen tuotti tulosta ja Sanja innostui leikkiin. Mikäs sen parempaa - ainakin jos ei oteta huomioon minua, taluttajaraukkaa, kahden taluttimen ja kahden leikkivän koiran kanssa. Tuli kyllä kiire sisälle, jotta saisin koirat pois hihnoista ja leikkimään vapaammin. Kun sitten pääsin sisälle, leikki loppui kuin seinään ja Sanjasta tuli jälleen Aloraa kohtaan viileä kuin jäävuori.

Sanjan kanssa oleillessa ajattelin jälleen, miten helppoa olisi jos Alorakin olisi ruokamotivoitunut. Aamulla kuitenkin leikitin koiria eikä Sanja alkanut leikkiä millään. Silloin tajusin miten paljon olen alkanut pitää Aloran kanssa leikkimisestä, enkä osaisi enää luopua siitä. Toivon, että opin vielä käyttämään leikkiä palkkana oikein.

Kahdentoista paikkeilla Sanja lähti. Sanjan omistajalta Alora sai palkkioksi "henkisestä kärsimyksestä" ydinluun ja me Jeren kanssa "vielä suuremmasta henkisestä kärsimyksestä" Geisha-suklaata. Yritin kyllä selittää, ettei se mitään kärsimystä ollut, ja Sanja olisi kyllä tervetullut toistekin!