Jyväskylän kuulumisia

Kotiutumista Jyväskylään

Aamulenkillä järven rannalla.

Aluksi Jyväskylään saavuttaessa Alora tuntui käyttäytyvän tavalla, jolla en muistanut sen ennen käyttäytyneen täällä. Monet "ärsyttävät" piirteet (kuten rappukäytävälle haukkuminen), oli kadonnut kesän aikana, ja huokasinkin helpotuksesta, kun ajattelin maaseudulla vietetyn kesän tehneen pelkkää hyvää! Sitten huomasin, että kyse olikin jostain alkukankeudesta, ja kyllähän ne vanhat totutut tavat sieltä takaa tulivat. Nyt rappukäytävä taas haukututtaa... Lisäksi Alora ei aluksi täällä suostunut jälleen pissimään ulos (vieraat hajut?), ja sisäsiisteydessä otettiin sen vuoksi väliaikaisesti takapakkia. Vihannissa olin jo valmis heittämään matot lattialle, mutta täällä en uskalla vielä luottaa Aloraan niin täysin. Tosin nyt tilanne on jo parantunut sen verran, että vain satunnaisesti Aloralla sattuu vahinkoja sisälle, uloskin voi taas tarpeensa tehdä ja niin se pääosin tekeekin.

Myös muuta mielenkiintoista se maaseudun helmassa eläminen näyttää aiheuttaneen. Koska olimme koko kesän oikeastaan ulkona ihmisten ilmoilta (paha virhe, mutta ihmisten ilmoille raahautuminen tuntui niin ylivoimaiselta, kun kaikki oli kaukana), Alora nyt suorastaan hinkumalla hinkuu muiden koirien tykö! Jos se havaitsee lenkillä näköpiirissä toisen koiran, se naulitsee silmänsä siihen, ei suostu aluksi liikkumaan yhtään mihinkään, vaan junnautuu paikailleen ja kun koirakko on kohdalla ohittamassa, Alora ryntää niitä kohti. Tätä tuijotusta on todella haasteellista saada loppumaan. Toivottavasti se oppii pikku hiljaa että taluttaja on mielenkiintoisempi, eikä hihnassa niiden toisten koirien tykö ylipäätään mennä ollenkaan.

Tämän lisäksi Alora on oppinut "rähjäämään" ihmisille. Jos joku ihminen tulee yllättäen Aloran (ja itseni) huomaamatta liian lähelle Aloraa, jotenkin sen "henkilökohtaiselle alueelle", se saattaa rähähtää. Olin aluksi ihan järkyttynyt tästä, varsinkin kun Aloran ääni kuulostaa niin vihaiselta ja möreältä. Nyt olen yrittänyt rohkaista sitä ja palkita aina rauhallisesta olosta ihmisten lähellä. Nämä tilanteet tulevat kuitenkin niin yllättäen, etten aina osaa ennakoida... Esimerkiksi vähän aikaa sitten mätsärissä eräs nainen oli vain ohittamassa meidät matkalla roskapussille, ja sekunti sitten täysin rauhallisesti maassa istunut Alora reagoi rähähtämällä tälle ihmiselle. Toivottavasti itse opin tarkkailemaan paremmin tilanteita ja reagoimaan Aloraa nopeammin ja opettamaan sille positiivisempaa mallia. Tässä rähähtäminongelmassakin on se paha vika, että kun se kerran rähähtää jollekin, tämä reaktio jää jotenkin päälle ja se on sen jälkeen varpasillaan pidemmän aikaa valmiina murisemaan niillekin ihmisille, jotka ovat kauempana. Toivon vain, ettei tämä homma karkaa käsistä!

Yksi väsynyt matkustaja.

No, sitten vähän iloisempiin asioihin ja yleisiin kuulumiseen. Sain viimein ostettua Aloralle autoiluvaljaat! Ne ovat Allsafen valmistamat, kolaritestatut ja GS-merkinnän saaneen valjaat. Valjaat on tosin vielä hieman reilun kokoiset Aloralle, mutta kun se rotevoituu, niin valjaat varmasti istuvat paremmin. Liikkeen myyjä suositteli tätä M-kokoa, sillä valjaiden kokoerot ovat niin suuret, että S-koko olisi todennäköisesti jäänyt nopeasti liian pieneksi. Valjaat on tosi tukevan oloiset, ja niissä on myös hyvät heijastimet, joten olen pitänyt niitä myös ulkoiluvaljaina ilta- ja aamulenkeillä kun luonnonvalo on huono. (Olen muutenkin miettinyt että voisin siirtyä pannasta kokonaan valjaisiin, kun välillä saattaa tulla niin äkkinäinen nykäisy tytön menon mukaan, että ihan hirvittää miten kaula voi tuollaista kestää!) Voin kyllä suositella juuri näitä autoiluvaljaita muillekin, tosin muutamia miinuspuolia niistäkin löytyy: rintaremmin säätö ei kilorajojen alapäässä ole kovin hyvä, eikä sitä saa säädettyä "loputtomiin" toppausten takia. Voi siis olla kookas kilorajojen alapäässä oleville koirille, kuten siis Aloralle vielä tässä vaiheessa. Lisäksi pukeminen oli aluksi haasteellista, sillä valjaat pujotetaan päälle pään yli laittamalla, eikä niitä saa kokonaan aukaistua. Tämä tosin on varmasti siitä syystä, ettei kiinnitystä saisi täysin kolariturvalliseksi.

Olen nyt alkanut omaksi huvikseni, ja Aloran aktivoinniksi, opettaa sille temppuja. Nyt se osaa hienosti istumisen ja maahanmenon lisäksi antaa molemmilla tassuilla ylävitosen ja mennä "kurre"-asentoon (istuminen oravien tapaan) sekä valita "kumpi käsi"-tempussa sen käden jossa on nami. Nyt ollaan katseltu myös parina iltana alkeita käskystä kuolemiseen (kellahtaa kyljelleen ja makoilee siinä paikoillaan, kun sanotaan "pum!"). Tokoliikkeistä ollaan harjoiteltu paikalla makuuta ja paikalla  istumista, niin että menen pois näkyvistä tai odottelen vieressä eri mittaisia aikoja, sekä näiden lisäksi sivulletuloa. Kaikkia harjoituksia olemme tosin tehneet suuremmitta häiriöittä.

Haaveilen edelleen agilityn aloittamisesta. Meidän agilityn alkeet-kurssi olisi alkanut viikko sitten tiistaina, mutta kurssin aikataulu sattui harmittavasti niin, ettei se vain millään sovi muiden aikataulujeni kanssa yhteen. Näinpä jäimme odottelemaan seuraavaa alkavaa alkeiskurssia. Toisaalta nyt on alkanut syyhyttää myös tokon harrastaminen, mutta sitä voin toistaiseksi harjoitella kotona (vaikkakin todennäköisesti teen paljon aloittelijan virheitä, mutta jostain se on kai aloitettava! Heh.)

Ruokailuista

Alora näyttää syövän paremmin, jos sen koko ruokailutila rauhoitetaan. Jos kaikki ihmiset ovat toisessa huoneessa, ja Alora yksin kuppinsa kanssa toisessa huoneessa, niin ruoka kuluu kupista enemmän. Se ei kuitenkaan edelleenkään syö välttämättä kuppia tyhjäksi asti.

En kuitenkaan olisi enää niin huolissani, sillä paino on selvästi noussut viime aikoina ja Aloran selkä on leventynyt. Ehkäpä Aloralla on loppujen lopuksi tapana vain säännöstellä itse syömänsä ruuan määrän sopivaksi.

Yksinoloharjoituksia

Esimerkki yksinoloajan tekemisestä.

Meidän parin viikon loma ennen koulun alkua sujui suunnitellusti yksinoloharjoitusten merkeissä. Nyt luulen löytäneeni onnistuneen yksinolon reseptin, ja voisin vaikka kirjoittaa aiheesta kokonaisen päivitysen niille, jotka voivat tämän saman asian kanssa painia. Mutta tässäpäs lyhyt kuvaus:

Aloran ongelma näytti yksinollessa olevan se, ettei sitä voisi yksinollessaan vähempää kiinnostaa sille jätetyt tekemiset. Videolta näimme, että se viettää yksinoloaikansa ovella odottaen, kunnes kyllästyy odottamiseen ja alkaa lopulta raapia ovea, ei hyvä.

Pääsin keväällä Aloran kanssa ihan kivalle mallille, nopea kaupassakäynti sujui jo, mutta kesällä me arveltiin ottaneemme aimoharppuksen takapakkia, kun Alora tottui kotiseudulla vuorokauden ympäriseen seuraan - joku kun on maatalossa käytännössä aina kotona. Mielestäni yksinoloaikaa pitäisi aina muistaa järjestää, vaikka sitten voisikin olla koiran seurana.

Aiheeseen liittymätön kuva lähimetsästä.

Aloitimme siis suurinpiirtein yksinoloharjoitukset alusta nyt syksyllä, ihan kaiken varalta. Edistymistä kuitenkin tuntui kevääseen verrattuna tulevan nopeasti. Nyt otin taktiikaksi aina antaa tekemiset ja herkut kun lähden ja otan ne sitten heti pois, kun tulen takaisin. - Näin Alora oppi että herkkujen kanssa kannattaa käyttää aikansa. Aluksi herkut ehtivät olla esillä muutamia sekunteja, sitten yksinoloajan kasvaessa kauemmin. Siirryin ajassa eteenpäin aina kun pystyin olemaan varma, että Alora kestää yksinoloajan varmasti rauhallisena. Aluksi tämä tarkoitti käytännössä ajan vaihtelua eri sekuntimäärien välillä minuutista alaspäin, sitten viidestä minuutista, jälleen minuutista, viidestä, kymmenestä, sitten pikkuhiljaa vartista (edelleen välillä esimerkiksi 10sekuntia), sitten lopulta puolesta tunnista, ja sen jälkeen on näyttänyt olevan rauhallista. Edelleen pelkään, että jossain vaiheessa tulee takapakkia, sillä näyttää siltä että jos Alora kerran ehtii yksinoloaikanaan hermostua, se ei enää osaa rauhoittua ja harjoituksissa otetaan hurja hyppy taaksepäin. Varmuuden vuoksi jätimmekin vielä rappukäytävään lapun naapureille, jotta he ilmottaisivat meille mikäli kuulevat Aloran olevan ei-rauhallisesti yksin kotona. Edistymistä on todella hankala itse valvoa kun sattuu olemaan poissa kotoa, eikä ongelmista välttämättä näe mitään merkkiä kun saavutaan kotiin. Naapureilta me saadaan toivottavasti mahdollisimman nopeasti tieto siitä, jos harjoittelua pitää entisestään tehostaa tai löytää väliaikainen hoitopaikka opiskelupäivien ajaksi, ennen kuin ongelma (jälleen?) pahenee.

Eilen Alora oli ensimmäisen kerran kaksi tuntia ei-harjoituksenomaisesti yksin, ihan meidän omistajien opiskelumenojen vuoksi. Meidän poissaolessa se oli jotenkin päässyt makuuhuoneesta ulos (yksinoloa on harjoiteltu niin että Alora on makuuhuoneessa. Näin ajattelin rutiininomaisuuden kasvavan, eikä se näe olemmeko muualla talossa, eikä myöskään kuule rappukäytävän ääniä selkeästi joten niille sen ei ainakaan tarvitsisi meidän poissaollessa haukkua.) Huoneesta pois tuleminen kielii minulle siitä, että sillä on kyllä ollut jonkinlainen hinku meidän perään jolloin se on oven aukaissut. Kuitenkin se oli myös tyhjentynyt kongin, aktivointilelun ja vähän maistellut luuta. Jeren saapuessa kotiin Alora oli kiltisti nukkunut sängyllä ja koti oli ollut siistinä, joten tuskinpa se kuitenkaan mitään aivan hirveää paniikkikohtausta oli saanut! Juuri nyt olen siis erittäin toiveikas yksinolojen suhteen! Jatketaan harjoittelua kuitenkin yksinoloaikaa vaihdellen, jotta kaikki sen yksinolot eivät ole pitkiä, eikä se voi näin ollen ennustaa meidän lähtemisen aina tarkoittavan turhautumista.

Mätsäreitä ja tulevia näyttelysuunnitelmia

Seisotusyritys 28.8.2012

Jyväskylään tulon jälkeen olen käynyt muistuttelemassa Aloran mieleen kehäkäyttäytymistä. Minusta tuntuu, että me junnaamme paikallaan tai taannumme koko ajan, joten olen yrittänyt etsiä uutta handlaus-tuulta, heh. Näinpä olenkin yrittänyt opettaa Aloralle seisomista käskystä. Mätsäreissä olemme nyt käyneet kolme kertaa ja saaneet sijoitukseksi kaksi kertaa pun- ja yhdesti sin-.

Alora on ilmoitettu Oriveden pentunäyttelyyn, jonne suuntaamme siis 22.9. Lisäksi ilmoitin Aloran Jyväskylän näyttelyyn 11.11.2012.

Lenkkeilyä

Alora ja läheisen lammen sorsat.

Kirjoitin aiemmin merkinnässäni, että olen huomannut hihnatta lenkkeilyn olevan ihanan helppo vaihtoehto. Olen edelleen samaa mieltä ja olenkin yrittänyt etsiä täältä kaupungin ulkopuolelta paikkoja, joissa uskaltaisin päästää Aloran remuamaan. Onneksi asumme kaupungin reunamilla, joten olen löytänyt kävelymatkan päästä turvallisia (ja kauniitakin!) metsäalueita, joissa ehdin käydä tarvittaessa kävellen jopa ennen aamun luentoja ja päästää Aloran valloilleen. Aamulenkille lähtökin on paljon mukavampaa, kun oppii itsekin nauttimaan luonnosta - ja koiran katselemisesta, siitä kun näkee miten se nauttii!

Löysin yhtenä päivänä vahingossa jopa aivan upean puron metsän keskeltä! Olin ihan haltioissani kun pamahdin paikalle. Nappasin kännykkäkameralla sen vierestä kuvia Alorasta ja osallistuin onnistuneimmalla otoksella jopa kuvauskilpailuun. Kilpailukuvan löydät *tästä.* En aio estää halukkaita äänestämään Aloran kuvaa tykkäämällä kuvasta ;)

Putouksen vieressä.

"Hmm, miten tuonne pääsis?"