Lentävä lintukoira

Vauhti päällä!

Vasemmalla olevassa kuvassa se on todistettuna: Alorasta on tullut lentävä lintukoira näin kun kesä lähenee. Tai itse asiassa olen ylipäätään viime aikoina huomannut Alorassa seisovan lintukoiran piirteitä: kaiken maailman linnut ja lentävät perhoset sekä ampiaiset saavat tytön havahtumaan, katsomaan ja seisomaan paikalleen hetkeksi. Tai ainakin jotain sen tapaista. Sitten se yhtäkkiä hyppää eteenpäin kuin tykin kuula. Samaten saalistusviettiä kyllä löytyy: jokin kun liikkuu, pitäisi se saada kiinni!

Ruokailuista

Ruoan kanssa meillä on ollut viime aikoina hieman ongelmia. Alora on aina ennen syönyt ateriansa hyvällä ruokahalulla, mutta nyt yhtäkkiä ruoka ei näytä enää uppoavankaan samalla reippaudella. Kutsupillin teho alkoi häipyä samaa tahtia kuin ruokakupin tyhjentämisintokin - kun pilliin vihellettiin, ei Alora aloittanut syömistä pitkään aikaan sen jälkeen, eikä enää sitten yhdistänyt pilliä ruokaan, tai jos yhdisti niin ainakaan tämä ei ollut kovin positiivinen yhteys. Pillin vihellys ei näyttänyt enää merkitsevän Aloralle iloista luoksetuloa. Olimme vähän aikaa ihmeissämme ja aloimme sitten entistä useammin monipuolistaa ruokaa jauhelihalla, viilillä, tonnikalalla, piimällä... Milloin milläkin.

Nyt olen kuullut myös muiden kokemuksia nirsoista koirista. (En välttämättä sanoisi, että Alora on erityisen nirso, se vain kyllästyy.) Eräs nainen muun muassa sanoi myös tehneensä koiran kanssa niin, että koiran oli syötävä ruoka innokkaasti, muuten kuppi otettiin pois. Hän tosin itsekin sanoi, että tämä saattaisi olla pennun kanssa ikävää. Toisaalta reipas ruokailu ja ruuasta pitäminen olisivat kyllä edellytyksiä sille, että Alorasta voisi tulla helposti motivoitava harrastuskoira.

Ilmeisesti myös yksi vaihtoehto parantaa ruokahalua olisi hylätä kokonaan ruokakupista ruokkiminen: kaikki ruoka ansaittaisiin. Mietin kuitenkin tämän huonoja puolia: nyt Aloran sisäsiisteysrytmi on hurjan selkeä - menisikö se vaikeasti ennustettavaksi ja sisäsiisteydessä otettaisiin takapakkia? Kyselin myös koirakoulun ohjaajan mielipidettä, ja vastaus oli hyvin samankaltainen. Lisäksi hän muistutti siitä, ettei ole koirallekaan hyväksi jos ruokaa tiputellaan pitkin päivää ja suoli on koko ajan täydessä toiminnassa. Säännölliset ruokailut ovat aina parempia, jolloin kasvukin on tasaista. Kuulosti järkeen käyvältä. Hän myös vinkkasi, että jos haluaa antaa ansaitsemalla ruoan, turvottaa kerralla naput ja sitten treenaa niin että antaa palkinnoksi hienosta maahanmenosta vaikka koko kourallisen nameja jne, jolloin ruoka ansaitaan, mutta ruokarytmi pysyy silti yllä ja pentu saisi tasaisin välinajoin mahansa täyteen. Voisin harkita tätä vaihtoehtoa joskus lähitulevaisuudessa, mutta toistaiseksi tyydyn ruuan monipuolistamiseen, jotta kutsupillin teho ainakin palaisi.

Koirakoulun ohjaaja myös osasi piristää minua sanomalla, että usein nirsous kasvaa iän myötä. Hienoa, kiitos tästä! Tieto lisää ainakin tässä tapauksessa tuskaa, hehe. - Tosin joskus harvoin ruokahalu kuulemma myös paranee iän myötä, joten vielä on ehkä toivoa...

Jyväskylä 26.5.2012. pennut-PUN1 ja BIS4

Mätsäririntamalta

Mätsäririntamalla olemme taas saavuttaneet jotain uutta. Tavoitteenani oli saada joskus tämän vuoden aikana punainen nauha, ja eilen 26.5. saavutimme tämän tavoitteen Jyväskylässä Suomen Faaraokoirat ja Ibizanpodencot ry:n järjestämässä match showssa. Ja mikä hienointa, tuomari valitsi meidät vielä punaisen saaneista pennuista parhaimmiksi! Olin niin tyytyväinen, sillä ryhmämme oli mielestäni todella tasokas!

BIS-kehään mennessä Alora oli jälleen kerennyt menettää energinsa. Sijoituimme kuitenkin sijalle 4, josta olen hyvin tyytyväinen. Hieno päivä kaiken kaikkiaan, taitavia koiria ja hyvät palkinnot sijoittuneille. Erityisen iloinen olin siitä, että mätsäri järjestettiin sisätiloissa: Aloralla kun ei ole sisätilan tapahtumista vielä toistaiseksi juuri nimeksikään asti kokemusta.

Tänään kävimme pyörähtämässä uudelleen mätsäreissä. Kyseessä oli parkkihallissa, ylimmässä kerroksessa järjestetty mätsäri ja HUH kun siellä oli kuuma! Istuimme ennen kehän alkua Aloran kanssa kehän laidalla seuranamme vesikuppi joka tyhjentyi kiitettävästi noin minuutin välein. Kuumuus kyllä ihan selkeästi vaikutti Aloraan: namit kyllä maistuivat, mutta liikkuminen ei sujunut ollenkaan tavanomaisesti. Se oli sellaista raahautumista minun perässäni, pelkkää löntystelyä eikä ollenkaan iloista ja Aloran tapaista. Vielä "pahaksi onneksemme" (Hui, kun puhun näin, onpa minusta tullut kunnianhimoinen!) tuomari näytti kiinnittävän erityisen paljon huomiota liikkumiseen: kaikkia juoksutettiin paljon. Alorasta ei vain saanut tänään siinä suhteessa parasta ulos. Saimme punaisen nauhan, mutta emme sijoittuneet. Parasta päivässä oli kuitenkin ehdottomasti se, että pentujen tuomari oli mies (! JES, miehistä meillä on aivan liian vähän kokemusta!), ja hän käsitteli todella hyvin Aloraa. Mielestäni saimme myös loistavaa palautetta ja kivoja vinkkejä tulevaisuutta varten, joten iso kiitos hänelle!

Eilen pentukoulussa oli jostain syystä hurja osallistujakato, paikalla oli vain minä ja eräs toinen koirakko. Saimme sen vuoksi toivoa mitä haluaisimme käytävän läpi, ja koska me molemmat olimme kiinnostuneita näyttelyistä, koirankoulun ohjaaja piti meille lyhykäiset näyttelytreenit ja antoi hyviä vinkkejä. Saamamme vinkit olivat hyvin käyttökelpoisia erityisesti tuomarin tutkimisen ajaksi, Alora kun välillä haluaa pakitella pois tuomarin kosketusetäisyydeltä. Olen nyt kokeillut näitä vinkkejä eilisissä ja tämän päiväisissä mätsäreissä ja nyt pitäisi olla sitten valmis meidän "tosikoitokseen" Saksanseisojakerhon erikoisnäyttelyyn 16.6. Emme siis ole enää menossa ennen sitä mätsäreihin, ellen nyt sitten satu sopivasti jostain vielä bongaamaan mätsäreitä ennen sitä.

Odotan jo hyvin innolla tätä ihan oikeaa näyttelyä ja sitä mitä tuomarilla on sanottavaa Alorasta, mutta erityisesti odotan sitä että pääsee näkemään muitakin stabeja sekä Aloran kasvattajaa ensimmäisen kerran sen jälkeen kun Alora meille saapui!

Muita kuulumisia

Olen tainnut mainita täällä blogissa useaankin otteeseen Aloran autotie-pelosta. Olen pyrkinyt käydä kävelemässä autotien varressa pari kertaa viikossa lyhyen lenkin, että Alora pikku hiljaa tottuisi senkin ääniin. Pitkän aikaa näytti siltä, ettei se kauhu sieltä mihinkään kaikkoa, mutta tällä viikolla koimme läpimurron!

Kävelin normaalisti tien laidalle ja Alora alkoi pelätä tietä kyykkien vieressäni häntä koipien välissä. Seisahduin odottamaan. Muutaman minuutin jälkeen Alora alkoi rauhoittua ja tarjosin makupalaa. Olin niin iloinen kun makupala maistui! Aiemmin se on aina vain kääntänyt päänsä pois namia tarjottaessa, ja pitkän odotusajan jälkeen olen vain joutunut luovuttamaan kun se ei ole rauhoittunut. Nyt kuitenkin häntäkin tuli pian koipien välistä ja yhtäkkiä Alora oli kuin normaali oma itsensä! Se ei enää välittänyt autoista ja käveli rinnallani ihan siinä autotien vieressä nätisti kontaktissa. Tämä oli ehkä tähän mennessä koiranomistajuuteni hienoin hetki: pieninkään asia kun ei ole itsestäänselvyys pennun kanssa, niin tällasistakin asioista täytyy iloita. Muistakaa: sinnikkyys palkitaan! Tänään kävimme jälleen kävelemässä pienen matkan autotien viertä, eikä pelkoa juuri enää ollut. Mitä nyt välillä Alora yritti kiihdytellä nopeutta liikaa...

Ylipäätään tämä sama sinnikkyyden palkitseminen alkaa näkyä myös hihnakäytöksessä. Normaaleissa tilanteissa Alora kävelee nätisti vetämättä hihnassa. Suurimman osan ajasta olen hyvinkin tyytyväinen sen käytökseen. Nämä tilanteet on siis silloin, kun ei esimerkiksi yritä kävelyttää sitä tutun koiran kanssa rintarinnan... Silloin Aloran mielestä täytyy ryntäillä ja leikkiä, eikä niinkään kävellä nätisti niin kuin omistaja haluaisi. Mutta yleisesti ottaen: hyvältä näyttää! Eilisissä mätsäreissäkin tuomari kehui, että pentuhan seuraa niin nätisti että sitä on ilo vain katsella.

Näinä päivinä meidän pitäisi alkaa pakata Jyväskylän elämää autoon ja lähteä siirtymään maaseudun rauhaan. Siellä Alora pääseekin sitten taas kirmailemaan sydämensä kyllyydestä vapaana ja todennäköisesti unohtaa myös kaikki hihnakäytöksen alkeetkin.

Lopuksi vielä kuva meidän kirjanhyllyn päällisestä. Mielestäni aika hyvä kokoelma alle 5-kuukauden ikäiselle pennulle:

 

Palkintokokelma (Kultaköynnöksen taimi ei liity tapaukseen.)

Ihania kevätpäiviä!

 Uintikokeilua

1. "Tuolla rantavedessä on jotain mitä haluan!"

 

 

2. "Hähää, mun oma saallis!"

 

Eräänä kauniina päivänä halusimme testata onko Alora todella niin vesihullu kuin se on meille uskotellut. Näinpä pakkasimme mukaan pitkän liinan ja vedessä kelluvan, narun päässäolevan lelun ja talsimme läheiselle rannalle.

Tästä eteenpäin ei olekaan hurjasti kerrottavaa, heh. Lelun naru oli aika lyhyt, joten saimme sen ujutettua kyllä rantaveteen, mutta ei paljon sitä kauemmas. Alora kastoi kyllä mielellään tassunsa veteen, mutta siihenpä se sitten jäikin. Näytti siltä, ettei se oikein tiennyt voiko veteen mennä vaiko ei. Katseli vain kummissaan, vaikka ehkä vähän olisi kiinnostanut. Alora yritti kovasti saada lelun lähemmäs loiskuttamalla tassuillaan vettä lelun vierestä (ikään kuin kaapi sitä lähemmäs), mutta lopulta se laittoi etutassut veteen ja kurotti suullaan lelun. Sitten se istui rannalla tyytyväisenä kuin minkäkin urotyön tehneenä, hehe. Ehkä myöhemmin uusi yritys, kun lelussa on pidempi naru ja vesi on lämmennyt lisää....

Yhdellä iltalenkillä pyörähdin myös rannan kautta. Silloin rantavesi on ilmeisesti hieman lämpimämpää, kun Alora halusi ehdottomasti käydä kahlaamassa vedessä mahaan asti. Uskomme siis edelleen, että viimeistään siinä vaiheessa kun itsekin menemme uimaan, saatamme saada nelijalkaisen kaverin seuraamme.

 Mätsärihurahtaneen päiväkirja

Aloran kanssa mätsäreissä 19.5.2012

Olen nyt sitten pahanpäiväisesti koukussa tuohon mätsäritouhuun. Olemme nyt ehtineet käydä jo viidessä mätsäreissä, joissa jokaisessa olemme myös sijoittuneet (!). Mätsäreissä kivointa on ehdottomasti harjoitella kontaktia muiden läsnäollessa ja tietysti sitä kehäkäyttäytymistä. Tarkkailen koko ajan Aloraa ja meidän yhteispeliä mätsäreissä ja olenkin aikaansaanut tästä itselleni jonkinlaisen kilpailun: tuota ja tuota pitää kehittää... Ja sitten olenkin joka paikassa kokeilemassa olemmeko jo onnistuneet kehittämään niitä asioita, hehe.

Aiemmin täällä blogissa kerroin jo kolmista ensimmäisistä mätsäreistämme ja nyt olemme ehtineet kiertää kaksi lisää. Ensimmäinen niistä oli metsästysseuran järjestämä mätsäri, jossa penturyhmää ei ollut erikseen, vaan pennut kisasivat pienten aikuisten ryhmässä. Siellä Alora jostain syystä pisti ihan ranttaliksi, eikä meinannut antaa tuomarin edes silittää. Lopulta kuitenkin sijoituimme sijalle SIN4. Tuomari oli sama, joka oli toisissa mätsäreissä sijoittamassa meidät yhdessä muiden tuomareiden kanssa BIS1:ksi. Hän epäili, josko Aloralla olisi jonkinlainen mörkökausi alkamaisillaan, ja kehotti kiertelemään erilaisia paikkoja vielä ahkerammin.

Viimeisimmät mätsärimme olivat eilen 19.5 Minimanin parkkipaikalla. Keli siellä oli eilen mitä mainioin! Sielläkin Alora ujosteli aluksi tuomaria, eikä meinannut näyttää hampaita. Parikilpailuissa saimme jälleen sinisen nauhan. Sinisten kehässä sijoitummekin sitten hienosti sijalle 1 ja pääsimme jälleen best in show-kehään. Alora oli kehään päästessämme ennätyksellisen väsynyt ja olin vaipua siellä epätoivoon, kun mitään kontaktia ei vain saanut aikaiseksi, vaikka kokeilin kaikkia mahdollisia makupaloja, joita minulla oli mukana. Siksipä olikin suuri yllätys että sijoituimme kuitenkin kolmanneksi. Samassa mätsärissä oli myös tuttu irlanninsusikoira, jonka kanssa Alora sai leikkiä pentukoulussa. Siitä kerroin täällä. Irlanninsusikoira oli kyllä kasvanut kovasti kokoa, mutta edelleenkin pennut olisivat halunneet leikkiä keskenään eikä kumpikaan vaikuttanut enää yhtää varautuneilta, mitä ne molemmat todella olivat ensimmäisellä kerralla kun tapasimme toisemme.

Mätsärisaallis 19.5.2012 + hieman väsähtänyt pentu

Alora on nyt myös ilmoitettu ihan ihka ensimmäiseen viralliseen näyttelyynsä. Kyseessä on saksanseisojakerhon erikoisnäyttely Jyväskylässä 16.6.12, jossa Alora osallistuu Pikkupennut 5-7kk -ryhmään. Alora on silloin juuri 5-kuukauden ikäinen. Tämän aiemmin "oikeisiin" näyttelykehiin ei pääsisikään.

Harkitsen myös Aloran ilmoittamista Yppärin ryhmänäyttelyyn 25.8, jolloin osallistuisimme Pennut 7-9kk -ryhmään. Vielä en ole kuitenkaan rohkaistunut ilmoittautumaan, kun en ole varma miten saisin sen sovitettua yhteen töideni kanssa.

 

 

Käynti koirakahvilassa ja koirapuistossa

Alora ja Hippu painimassa

Eilen mätsärissä oli mukana myös ystäväni Venlan sisko ja hänen 9-kuukauden ikäinen uros-sheltti Hippu. Mätsärien loputtua päätimme vielä pyörähtää ravintolapäivän kunniaksi Jyväskylään, koirapuiston edustalle pystytetyssä koirakahvilassa. Kahvilan tuotto meni Espanjan kodittomien koirien hyväksi. Ostin Aloralle sieltä tonnikalapannukakkuja ja tonnikalakeksin. Meidät ikuistettuna koirakahvilan jonosta voit löytää *täältä*.

Koirakahvilassa vierailun jälkeen päätimme vielä päästää pentuset vapaaksi koirapuistoon ja riehumaan keskenään. Koirapuistossa oli jonkin verran muutakin väkeä ja sain nähdä häivähdyksen siitä ujosta Alorasta, joka istuskelee häntä koipien välissä jalkojeni juuressa. Pelkäsin puistoon mennessämme, ettei Alora tule ollenkaan takaisin luokseni päästyään vauhtiin, mutta se ei näköjään meinannut luotani lähteäkään. Vasta kun kaikki muut poistuivat ja jäimme Hipun kanssa kahdestaan puistoon, Alorakin reipastui ja lähti tutkiskelemaan ympäriinsä, sekä juoksentelemaan pitkin puistoa Hipun kanssa. Pennut silminnähden pitivät leikistä toistensa kanssa ja halusivat leikkiä hyvin samantapaisia leikkejä.


Tällaisen vilkkaan päivän jälkeen meillä oli kotiin päästyämme niin väsynyt pentu, että lähes koko loppupäivä menikin sitten päiväunien merkeissä. 


Koirakahvilasta ostetut pannukakut maistuivat muuten Aloralle mainiosti, enkä ole ikinä nähnyt Aloran seuraavan minua niin mainiosti kontaktissa lenkillä! Se vain seurasi nätisti sivullani koko lenkin ajan. Täytynee opetella tekemään niitä itsekin, vaikka olen melkein varma että ne kokevat samanlaisen kyllästymisreaktion kuten kaikki muutkin namit tähän mennessä.

Muita kuulumisia

Alora on tehnyt loistavaa työtä hampaiden vaihtumisen kanssa. Tällä viikolla on irronnut molemmat alakulmahampaat ja uudet kasvavat tilalle kovaa vauhtia. Molemmilta puolilta alhaalta on lähtenyt myös yhdet välihampaat. (Liekkö oikea termi?) 

Aurinkoa ja leikkiviä pentuja.

Myös sisäsiisteydelle kuuluu pelkkää hyvää. Olin innoissani yhtenä päivänä, kun Aloran ekat tarpeet sisälle tulivat vasta ilta kahdeksan aikoihin. Alora oli koko yön kuivana ja kaikki tarpeet tuli nätisti tehtyä ulos, kunnes sitten iltavillin aikoihin se ehti käydä paperilla pissillä. Annettakoon anteeksi. Toive elää että pikkuhiljaa saisi laittaa mopin tuolta vessan valmiustilasta takaisin siivouskomeron puolelle.

Olen muuten kuullut, että koirat alkavat muistuttaa omistajiaan ja no - nyt Alora on alkanut muistuttaa meitä. Nimittäin olemme Jeren kanssa kamppailleet koko kevään tilastotieteiden kanssa ja vihanneet yhdessä sen opiskelua. Ja nyt Alorakin on osoittanut piirteitä tähän suuntaan: eilen se oli penkonut tilastotieteiden kirjan, ilmeisesti avonaisesta repustani, ja pistänyt sen säpäleiksi. - Eli tehnyt juuri sen mitä me olemme halunneet tehdä koko kevään. Hahaha, eikait siitä voinut edes suuttua.

Päivitin myös blogin ulkoasua; entisessä kansikuvassa ollut karvakorva-Alora on muuttunut komeaksi nuorukaiseksi, joka nyt esiintyy uudessa kansikuvassa.

Ja vielä lopuksi: luulen, että Alora on hieman väärinymmärtänyt possunkorvien nakertamisen:

Ulkoilun ihanuutta

Nauttimassa iltalenkistä ja auringonlaskusta.

Ihana kevät! - Olen päässyt sisälle ulkoilun ihanaan maailmaan. Olemme viimein löytäneet erittäin toimivan ulkoilurytmin, joka on aiheuttanut myös sen että sisäsiisteys on alkanut sujua! Mitä nyt välillä muutamat pissat saattaa lorahtaa vielä sisällä. Illat ovat ehkä hankilimpia: kun Alora riehuu iltavilliään, sillä on usein hätä ja sitten riehumisen keskellä on ilmeiseti kätevä käyttää sanomalehtiä. Silloin pidättämistä ei kai muistetakaan.

Ja voi että noita ilmoja ulkona! Kun ulos lähdetään, voisin olla siellä vaikka miten pitkään. Oikein odotan, että Alora kasvaa ja voidaan kävellä piiiiitkiä lenkkejä ja päästään pois tästä lähiympäristöstä, joka alkaa tuntua aika loppuun kalutulta juoksemisympäristöltä. Harjoittelen myös nykyään mielelläni Aloran kanssa ulkona joka lenkillä jotain pientä, ainakin kontaktia silloin jos Alora havaitsee vastaantulijoita.

Iltalenkillä vastaan mönki myös siili

Pari päivää sitten kävimme Aloran kanssa (ainakin tähän mennessä) yhdellä ikimuistoisimmista ulkoiluista: ulkona oli mainio auringonlasku, mutta siellä ei silti ollut kylmä. Päätin viedä Aloran lähimetsään. Nautin oikein täysin siemauksin, ja räppäsin muutaman kuvan Alorasta ja auringosta. Yksi näistä kuvista on liitteenä.

Kuvauspaikan jälkeen ehdimme liikkua muutamia metrejä, kun pusikosta alkoi kuulua rapinaa. Alora haisteli vimmatusti maata, ja pian näinkin pusikossa vastaheräneen näköisen, varsin hitaasti mönkivän siilin. Alora haisteli maata siitä kohdasta, josta siili oletettavasti vähän aikaa sitten mönki, mutta ei huomannut noin puolentoista metrin päässä maassa värjöttelevää piikkipalloa.

Leikkiä?

Mitäs ihmettä täällä tapahtuu?

 Eilen kävimme ensimmäistä kertaa ihan läheisen järven rannassa. Alora oli ihan ihmeissään, ja alkoi tapansa mukaisesti vaatia tätä ihmetyksen aihetta leikkiin ja haukkua (saman kohtalon aiemmin on saanut kokea esimerkiksi aktivointipallo, siskoni kissa...) En tiedä haukkuiko se tuulen synnyttämille aalloille vaiko kenties vedestä pilkotteleville palkeille. Huvittavaa joka tapauksessa.

Pitäisi varmaan lähipäivinä viedä Alora uudestaan rantaan pitkässä liinassa, ottaa vedessä kelluva noutolelu mukaan ja päästää tyttö tutustumaan uinnin ihmeelliseen maailmaan. Voisin kyllä vaikka vannoa, että Alora tulee tykkäämään uinnista, vesikupin vesi kun vieläkin aina välillä saa kokea loiskuvan kohtalon.

Piilo 1

Sisätiloissa Aloralle on tullut hauska tapa piilottaa herkkujaan. Piilot ovat yleensä aika "huonoja", niistä näkee suoraan namin vain katsomalla. Vaikka on Alora silti osannut hämätä meitä sen verran, että syödyksi luultu possunkorva onkin yhtäkkiä saattanut ilmestyä jostain. Tyypillisiä piilopaikkoja on hyllyn ja sohvapöydän tasot ja pienet raot milloin missäkin. Kerran ihmettelin mikä ihmeen hinku Aloralla on mennä nyt telkkarin taakse, kun sitä saa koko ajan olla kieltämässä. Parin päivän päästä minulle selvisi, että sinne on piilotettu (tai vyörinyt?) Aloran raka pallo, ja siksi sinne oli päästävä. Ihan selvästi Alora myös muistaa minne on herkkunsa jättänyt: eilen kun laitoin lattialle possunkorvan, Alora nuuhki sitä vähän aikaa, käveli sitten suoraan kaiuttimen ja sohvan väliin hakien toisen korvan kuin ajatellen "täällä oli sen hajuinen herkku, minkä nyt haluan."

Piilo 2

Ainiin, ja vielä lopuksi. Sain tiistaina tietää Jyväskylässä keskiviikko-iltana järjestettävästä match-showsta, jonne sitten keskiviikkona päätin meneväni. Tällä kertaa Aloralla oli virtaa vielä silloinkin kun päästiin kehään asti ja mielestäni se meni jopa ihan nätisti kehässä ja otti kontaktiakin! Hampaatkin antoi katsoa hienosti, mikä ällistytti minua suuresti. Saatiin kuitenkin sininen nauha, vaikka itse jo ehdin hieman toivoa punaista nauhaa.

Sinisten kehässä kuitenkin menestyimme hienosti ja pääsimme sijalle 1. Näin pääsimme jatkamaan best in show kehään. Olin niin ylpeä pikkuhauvelista jo siinä vaiheessa! Ajattelin että hienoa päästä kokeilemaan oikein isoakin kehää, ja oletin tietysti meidän lähtevän heti ensimmäisenä kehästä ulos.

No, sitten ensimmäinen koirakko poistui BIS-kehästä, jonne me vielä jäimme. Ajattelin ihan innoissani ettemme tippuneet ensimmäisenä. No, sitten kehästä käteltiin toinen koirakko ulos: "Ohhoh!" Ihmetys vain kasvoi sitä mukaa, kun koirakkoja sijoitettiin. Yhtäkkiä havahduin siihen, että kehässä oli enää kolme koirakkoa jäljellä, mukaan lukien minä ja jo väsähtänyt Alora.

Sitten valittiin kolmannelle sijalle päässyt koira ja tajusin että olimme kahden parhaan joukossa. Sitten yksi tuomareista käveli minun luokseni ja sanoi kuuluvasti: "Tässä on meidän tämän päivän voittaja!"

En ole vieläkään selvinnyt tästä, varsinkaan kun omasta mielestä oli vielä niin paljon parantamisen varaa. Ehkä saatiin tuomareilta pentupisteitä, ken tietää? Mutta olen salaa hieman ylpeä: