Ruokapäivitys

Mistäs sitä muusta puhuisi kuin ruuasta tuon neiti Nirson kanssa?

Olemme huomanneet, että Alora hotkii oikeastaan kaikkea muuta kuin omaa ruokaansa! Näinpä Jeren isä ehdotti että kokeilisimme erilaista ruokaa. Olemme tähän asti syöttäneet Brit Carea ja nyt ostimme suurin piirtein samaa makua Hill'siltä. Vielä ruokaa ei ole vaihdettu kokonaan, vaan annamme näiden ruokien sekoitusta. En osaa kuitenkaan sanoa onko ruokahalu juuri parantunut. Epäilen, ettei syy taida loppujen lopuksi olla kyllä ruuassa. - Alora taitaa hotkia muita ruokia vain siksi, koska tietää että sen ruokailu tullaan kohta keskeyttämään ja pitää olla ripeä. Liekkö sama taktiikka toimisi oman ruuan kanssa?

Ajattelimme nyt myös siirtyä yhteen ruokailuun päivässä: Alora nimittän syö paremmin illalla kuin aamulla. Aamuruoka jää monesti syömättä ja roskiinhan se sitten joutuu... Haaskausta.

Viime perjantaina annoimme Aloralle myös ensimmäisen ihan aidon luun. Tähän asti olemme tyytyneet antamaan sille vain possunkorvia, kaikenmaailman puristeluita, kuivattuja elimiä ja nahkarullia. Luita emme vielä olleet uskaltaneet kokeilla. Alora kuitenkin ilmiselvästi oli sitä mieltä, että luu on hyvää, koska se oli onnistunut lyhyessä ajassa pureskelemaan kaiken lihan luun ympäriltä ja sen jälkeen jäljellä olevan pelkkä paljas luukin nielaistiin silmän välttäessä! Uskomaton juttu, luu oli kuitenkin niin pitkä että en olisi ikinä uskonut saavan Aloran nielaistua sitä. Ilmeisesti sekin kuitenkin oli mahdollista. Se ei ollut kuitenkaan mitenkään pureskellut paljasta luuta kappaleiksi, vaan nielaissut sen ihan kokonaisena ja oksensi sen vähän ajan kuluttua ulos. Kyllä pelotti että mitähän mahavaivoja saadaan aikaiseksi, mutta säikähdyksellä taidettiin selvitä.

Mitäs tästä opimme? Tästä lähtien ostamme vain jättiläismäisiä luita, joiden nielaisemisesta ei ainakaan ole mitään pelkoa. Ja jatkuva valvonta luita pureskellessa erittäin suositeltavaa oman mielenrauhan takaamiseksi.

Oiskos ihan veteen tällä kertaa?

HEITTO!

Kirjoitin viimeksi Aloran rapakkoleikeistä. No, silloin taas nähtiin että "kyllä vain, vesi se on kiinnostava elementti!" Tästä rohkaistuneena olen vienyt Aloran muutamia kertoja käymää erinäisillä rannoilla, siitä kun ei aiheudu samanmoista pesu-urakkaa kun rapakkoleikeistä, muutama uinnin seurauksena turkkiin tarttunut hiekan jyvänen kun tuntuu karisevan pois turkista itsekseen.

Ensimmäisen kerran vein Aloran rannalle muistaakseni seuraavana päivänä rapakkoleikeistä. Samalla reissulla olin itsekin päättänyt viimein päästä eroon talviturkistani (kyllä vain, vasta heinäkuussa! Joskus kun se on lähtenyt jo toukokuussa, mutta nyt ei kyllä ole ollut ikävä uimista, kun on ollut niin kylmiä ilmoja!) Siispä kahlailin Aloran kanssa rannalla ja Alora tulikin reippaasti veteen. Se myös innostui loiskimaan ja hyppimään rannalla samalla tavalla kuin vesirapakossa edellisenä päivänä. Nakkelin sille myös vedessä kelluvaa lelua, ja Alora kyllä haki sitä hyvin niin kauan kun se ei ollut liian syvällä.

Jonkin ajan kuluttua Alora näytti alkavan kyllästyä koko vesitouhuun, joten päätin itse pulahtaa ja annoin hihnan siksi aikaa äidilleni, joka lupasi pitää Aloraa pulahdukseni ajan. Kun rynnistin eteen, Alora seurasi perässä. - Sitten yhtäkkiä tulikin stoppi, kun uimaan olisi pitänyt ryhtyä. Alora oli niin hauskan näköinen, kun olisi kovasti halunnut seurata, mutta eihän eteenpäin voinut vain tulla. Se nousi takajaloilleen ja molskautti etujaloillaan vettä, eikä selvästikään tiennyt miten siitä olisi pitänyt edetä... Ehkä se joskus oppii uimisen salat.

Kahlaamalla rannalla

Alora ja vesilelu

Parin päivän kuluttua tästä kokeilimme uusintayritystä. Tällä kertaa meillä ei ollut mukana kameraa, eikä houkutuslelua, mutta Alora nouti rantavedestä keppejä. Edelleenkään ei uinut.

Uusin yritys meillä oli eilen, jolloin Alora uskalsi hakea vesilelun jo todella kaukaa, niin että selkäkin kastui. Ihan uimiseksi sitä ei edelleenkään kai voi sanoa, kun jalat osuivat pohjaan. Aika rohkaisevaa silti! (Tätä kirjoittaessani mietin, että mikä ihme vimma minulla on ylipäätään nähdä Aloran uivan. En todellakaan tiedä, eihän tässä mitään logiikkaa taida olla, olisi vain kiva nähdä Aloran uivan, ei siis mitään järkeä...)

Selvästi tytyllä on jonkinlainen noutamisvaisto, kun se hakee vedestä milloin minkäkin kelluvan lehden palasen, irronneen vesikasvin tai kävyn. Vesilelunkin perään se hyppää rohkeasti, ottaa siitä kiinni ja vie sen kuivalle maalle. Usein se sitten päästää maalla lelusta irti ja jatkaa muita touhuja, mutta joskus se haluaa pureskella sitä ja höyhentää oikein kunnolla. Tässä kaikessa rytäkässä vesilelukin on jo ehtinyt kokea kovia:

Hmm... näköjään melkoista kulutustavaraa nuokin! Täytynee ostaa uusi lähiaikoina.

Koiran elämää

Tänään minuun iski odottamattomasti pakottava tarve saada viherpeukaloida. No, täällähän maalla tuota puutarhaa riittää, joten koira mukaan pihalle liinassa ja penkkiä kaivamaan. Sisko lupasi talutella Aloraa sillä aikaa, jotta sain käyttööni molemmat käteni. Pian sisko ilmoitti, että Alora tykkää vedestä: Alora oli ilmeisesti halunnut ehdottomasti päästä kaivelemaan vesirapakkoa. - Ja mikäpä siinä sitten, lystiä sillä näytti olevan ja pesun tarpeessa se oli joka tapauksessa, joten mitäpä sitä enää kieltämään vaan kaivelu sai puolestani jatkua. Sitten kun olin itse puolestani kaivellut puutarhaa tarpeeksi, hauveli pääsi suihkuun. Melkoisen koiramaista touhua kyllä!

Kuvia Aloran vesiriemuista:

Kaivamassa kuoppaa.

Kahlaten ja...

...hypäten!

"Hups, kiinni jäätiin!"

Ja tässä tulos:

Ylpeä ja mutainen.

Nyt kun tyty tajuasi että vesileikkejä voisi harrastaa vaikka järvessä vesirapakon sijasta...