Energiapaketti

Allurainen löysi syksyn parhaat puolet: vesilätäköt!

Lumet tuli ja meni melkein saman tien. Mutta mikä Aloran mielestä sen myötä parasta: syystulvat ja KAIKKIALLA! Voi että tuo osaa kyllä olla intopinkeänä. Siellä, missä ikinä onkaan vettä, sinne pitää päästä läträämään. Mahtavaa! Paitsi omistajan mielestä, joka roikkuu avuttomana hihnan jatkona...

Ja mikä parasta: lumen aikana koko hihnakäytös pääsi unohtumaan neidiltä tyystin (kuten ehkä edellisestä lauseesta pystyikin jo päättelemään). Aloran mielestä lumessa kuuluu ryntäillä ja siksi myös nyt hihnassa kuuluu ryntäillä... Voihan. Motivaatio hihnakoulutuksen aloittamiseen alusta noin nolla. Mutta pakko varmaan yrittää sinnikkäästi, haluaisin että neiti saa haistella ja kipitellä lenkeillä koko hihnan mitalta, vaikkakin vetämättä kiitos. En tiedä, onko tämän ihan mahdoton vaatimus. Olen myös harkinnut, josko opettaisin neidille jalan vieressä kävelyn, ja vasta metsälenkeillä se saisi sitten mennä ja haistella. Ihan vain omaa laiskuuttani. Luulen, että helpottaisi kummasti normaaleja remmilenkkelä, jos olisi niin selkeä sääntö koiralle olinpaikastaan.

Muuten elämään kuuluu, että Alorasta on kehkeytynyt varsinainen energiapaketti! Huhhuh, sen energiatankkia ei kyllä saa näköjään tyhjäksi millään. Ennen riitti mainiosti remmilenkit jokaisena viikon päivänä: yksi hieman pidempi sekä pari tarpeiden teko lenkkiä, ja niiden lisäksi muutama vapaana metsässä -kirmaus viikossa. Tällöin koira nukkui onnellisesti, väsyneenä pitkän aikaa.

No, nyt oli käynyt niin, etten ollut ehtinyt käyttää neitiä vapaana metsässä pariin viikkoon. Paha virhe. Huono tekosyy, mutta päivisin on ollut niin paljon tekemistä, ja pimeä tulee niin aikaisin, etten ole vain saanut vietyä Aloraa metsään. Perjantaina sitten vein ja olin ihan järkyttynyt siitä, miten Alora käyttäytyi!

Etsi kuvasta roiskimista rakastava stabi!

Minulla oli muka mukana kaikenmaailman houkuttimet ja juustopalaset, mutta Alora oli vain nenänsä vallassa. Olin ilmeisesti "liian tottunut" ja "liian luottavainen" neidin kykyyn seurailla menoani, sillä tuli ihan järkytyksenä nyt, kun se painelikin kuin tuulispää ja meni ihan tosi kauas! Ennen Alora on pysytellyt ihan näköyhteydellä, ja hätääntynyt noin 10 sekunnin sisällä, jos olen mennyt puskaan piiloon.

No entäs nyt? Ei toivoakaan! En tiedä, johtuiko se siitä, että neidillä oli ihan liikaa energiaa vai mitä lie riistaviettiä pukkaamassa. Alora meni monen sadan metrin päähän, eikä sitä olisi voinut vähempää kiinnostaa vaikka piilouduinkin metsikköön. Ei se edes huomannut, että olin piilossa. Se kulki kuono maassa, haeskeli ympäri paikkaa, meni jotenkin ylivireiseksi, äkkiliikkeiseksi ja selvästi oli ihan muissa maailmoissa! Hui. Välillä neiti suvaitsi mennä niin kauas, että olin jo ihan varma että se painelee menojaan - ja meikäläinen jää seisoskelemaan sinne metsikköön miettimään: "Mitä tämä oikein on?"

No takaisin selvittiin suurinpiirtein hengissä ja koiran kanssa.

Ylämäki, alamäki, ylämäki... Eli
tervetuloa Jyväskylän metsiin!

Olen ehkä aiemminkin kertonut tämän, mutta vapaana metsässä -lenkkeily on mielestäni kyllä parasta viihdettä. Kotona rentouduin jo hieman, ja totesin ettei käytös ei ollut yhtään Aloran tapaista. Halusin selvittää mistä oli oikein kyse. Näinpä vein Aloran tänään aamulla uudestaan. Piilouduin koko ajan puskien taakse. Tein sen joka kerta, kun minusta tuntui ettei Alora seurannut menoani. Sen tarkkaavaisuus kyllä kasvoi sen myötä. - - Ainakin siihen asti, kunnes eräässä sammaleisessa polunkulmassa se joutui jälleen hajujen valtaan. Tästä päivästä jäi kuitenkin parempi maku suuhun kuin perjantaista.

Kaikesta tästä energisyydestä johtuen päätin purkaa Aloran energiapakettia vielä iltapäivästä hieman. Menimme Aloran kanssa kävelemällä lähellä asuvalle ystävälleni kylään. Siellä Alora sai leikkiä toisen koiran kanssa hieman, sitten me pidimme koirille keskittymisharjoituksia sekä näyttelyharjoituksia (Alora antoi myös entuudestaan itselle tuntemattoman ystävän avomiehen katsoa hampaansa! Vähän se pakitteli ja luimi, mutta antoi siitäkin huolimatta sentään katsoa.) Harjoitusten jälkeen me käveltiin vielä yhdessä tämän toisen koirakon kanssa monen kilometrin remmilenkki. Kun me päästiin takaisin kotiin, oli tytöllä juuri sopivasti energiaa - ei nukkumiseen - vaan siihen että voisi viimein keskittyä toko-harjoituksiin... Esimerkiksi aamupäivästä sillä oli aivan liikaa energiaa, että se olisi voinut keskittyä mihinkään niin vaativaan, heh.

Kuvasta voit löytää uhanalaisen
missä-omistaja-on? -kiepsahduksen.

Muutenkin väitän, että Alora on pennustunut uudestaan. Kaikki se hyppiminen ja vaatteisiin tarttuminen on tullut takaisin, mikä jo saatiin siltä kerran pois. Myös sisäsiisteydessä tuli äkillinen takapakki: eilen kauppareissun aikana lattialle oli ilmestynyt molemmat tarpeet. Toivon, että kyseessä on kuitenkin jokin protesti-pissa ja -kakka, eikä ainakaan takapakki eroahdistusta kohti.. Uskaltaisikohan tuota videoida taas joku päivä?

Yritin muuten viime maanantaina käydä rokottamassa Aloran kennelyskää vastaan. Varasin ajan maanantai-aamuna samaksi iltapäiväksi. Aikaistin aikaa vielä myöhemmin samana päivänä, jotta se istui paremmin päivärytmiini. Kuitenkin juuri ennen aikaamme eläinlääkäriltä tuli puhelu: "Teillä on jo tämä rokote voimassa!" - Okei, no hyvä kun selvisi sitten tämäkin.

Viikon päästä viikonloppuna Jyväskylän KV! Iik, kyllä jännittää jo, miten sisätilan käytös mahtaa sujua siellä!