Tassuongelma

Alora alkoi pari viikkoa sitten jäystää ja nuolla vasenta takatassuaan. Koitin silloin selvittää nuolemisen syytä, mutta en nähnyt tassun alla mitään erikoista. Yhden anturan välissä oli kuitenkin pieni haavauma, mutta epäilin, että se oli saattanu ilmaantua sinne ihan Aloran omasta toimesta.

Kehitimme kotona toimintamallin periaatteella
1) Nuolemisen kieltäminen aina, kun näemme Aloran tekevän niin.
2) Tossujen osto Mustista & Mirristä Aloralle. Tossuja päätimme käyttää ulkona ikään kuin tassusuojana ja sisällä nuolemisen estäjinä silloin, kun emme itse ehdi vahtia Altsua (eli kun nukumme, tai kun menemme opintoihin).00

Toissa iltana unohdimme kuitenkin laittaa Aloralle tossut jalkaan yöksi. Muistan heränneeni yöllä pari kertaa siihen, kun Alora jäysti kauhealla innolla tassujaan, ja muistan kieltäneeni sitä. Olin kuitenkin liian horroksessa noustakseni ylös ja hakeakseni tossut.

Tämä, omistaja uneliaan, päätös näytti kostautuvan, sillä aamulla törmäsimme ei-niin-ihastuttavaan uuteen tulokkaaseen... Alora ontui vasenta takatassuaan. Kurkkasin tassun alle ja sain nähdä jotain, mitä en toivonut näkeväni: kahdesta anturasta puuttui pintaiho melkein puolen anturan alueelta! Nyt iski sellainen säikähdys, että siltä istumalta soitin eläinlääkäriin ja sain lääkäriajan illaksi.

Eläinlääkärin diagnoosina välivarvastulehdus, jonka vuoksi ontuu selvästi. Jalka todettiin muutoin normaaliksi (lonkka, polvi ja kinner), mutta tassun alueella oli värjäymistä, varvasväleissä tulehdusta ja kahdessa varvasanturassa dermis rikki. Vaivan todettiin olevan itse aiheutettu (!), jonkin ärsytystekijän laukausema.

Lääkkeenä voide aamuin ja illoin 10 päivän ajan sekä nuolemisen esto (kaulurilla sisätiloissa ja ulkona jatketaan tossun käyttöä). Lisäksi tarvittaessa 3 päivän kuluttua pitäisi hakea antibioottit apteekista, ellei tassu ala parantua.

Lisäksi eläinlääkäri kirjoitti todistuksen, jossa lukee: "Yllä mainittu koira ei voi osallistua treeneihin, kokeisiin tai näyttelyihin 23.10-3.11.2013 välisenä aikana jalan tulehduksen vuoksi. " Eli agilityyn tulee nyt taukoa tämän vuoksi, mikä harmittaa omistajaa hirmuisesti, kun meillä on tullut ennestään jo kaksi muuta poissaoloa (ensimmäinen juoksuista, minkä kerroinkin viime päivityksessä ja yksi on tullut omistajan muun menon vuoksi). Mutta koiran paranemisenhan parhaaksi se on.

Kerroin tästä tassuasiasta Hazebad -kennelin Facebook-seinällä, ja sain todeta, ettei hätä ilmeisesti ole niin suuri kuin olin pelännyt. Eli yritän nyt ottaa iisisti. Jatkossa vastaavan tapahtuminen pyritään välttämään Betadine-pesulla (liuoksena apteekista ja laimennetaan veteen). Hitsi, että kaikki pitää oppia kantapään kautta... Miten tämä taas pääsikin näin pitkälle?

Mitä meille kuuluu?

Tuntuu että tämä blogin kirjoittaminen on ollut niin katkolla, etten edes muista, mitä minulla oli tapana kirjoitella tänne. Näinpä päätin nyt ajantasaistaa kertaheitolla meidän kuulumiset.

1. Ohitukset
Tässä muistan tuskailleeni. Ihmiset ohitetaan nykyään 99% varmuudella nätisti, lukuun ottamatta niitä kertoja, kun meille aletaan jutella. (Voi niitä vaihto-oppilasraukkoja, jotka ovat kysyneet meiltä tietä, kun olen Aloran kanssa lenkillä... Tuosta koirasta lähtee yllättävän iso ääni!)

Koirien ohituksessa sen sijaan on edelleen paljon tekemistä. Muistan huokaisseeni jossain vaiheessa helpotuksesta, kun koirien ohitus sujui paljon entistä paremmin, mutta sen huokaisun jälkeen on tullut takapakkia. Miehen kanssa lenkkeillessä Alora kuulemma jää jumittamaan, siis istuu vain paikalleen ja tuijottaa vastaantulevaa koiraa, ja kun koira on mennyt ohi, se kirmaa eteenpäin. Mä en puolestani anna Aloran jumittaa paikallaan, sillä oon huomannu, että sen tuijotus provosoi joitain koiria haukkumaan ja ohituksesta tulee kaaottista. Sen sijaan oon huomannu paremmaksi taktiikaksi 1) huomata vastaantuleva koira 2) koittaa mennä vähän kauemmas (esimerkiksi toiselle laidalle tietä) ja 3) houkutella sitten herkuilla Alora rauhassa ohi. Tämä taktiikka auttoi aikoinaan ihmisten ohituksiin, toivottavasti myös tähän. Tien toiselle laidalle meneminen myös toivottavavasti viestii toiselle koirakolle, ettei meillä ole aikomustakaan jäädä nuuskimaan, sillä olen huomannut, että usein koiranomistajat haluavat antaa koirien haistella toisiaan ja Alora luultavasti pelkää näitä tilanteita, sillä haistelun jälkeen se vaikuttaa vieläkin hankalammalta seuraavissa ohitustilanteissa.

Maalla huomasin myös kummallisen asian: Alora pelkää nopeasti ajavia autoja. Kotitaloni on maantien varrella, jossa nopeusrajoitus on 80km/h tai 100km/h. Olemme lenkkeilleet siellä käydessäni tuon tien laidassa, ja Alora selvästi pelkää siinä ajavia autoja, joita saattaa pyrkiä karkuun ojaankin. Hoksasin samalla, että täällä kaupungissa me lenkkeillään vain sellaisten teiden varsilla, joiden nopeusrajoitukset ovat korkeintaan 60 km/h, joten ehkä Alora ei ole vain tottunut nopeisiin autoihin. Ehkä niistä kuuluu jotenkin toisenlainen ääni? Tätä pitäisi kai opetella jossain yhteydessä, sillä olisi kiva lenkkeillä rauhassa myös suurempien maanteiden reunalla.

2. Ruoka
Tämä on toinen asia, jonka kanssa muistan tuskailleeni. No, nykyään ruokahalu on mainio! Tämä on ollut suuri apu esimerkiksi koulutuskentillä, kun olen voinut ottaa vaikka nakkeja tai lihapullia mukaan, sen sijaan että valmistaisin joka kerta jonkun courmet-aterian herkkupaloiksi. Lenkeillä puolestaan kuljetan nykyään mukana kuivanappuloita ohitusnameina, mikä on mainiota, kun ne säilyvätkin hieman kauemmin kuin
tuoreherkut.

Toisaalta tällä kivellä on myös kääntöpuolensa: ruokavarkaudet ovat kasvaneet. Vaikka miten yrittäisi muistaa laittaa kaikki ruuat kauas pöydän reunista, niin kyllä sinne joskus aina jotain jää. Lisäksi nykyään Aloran nappulasäkkeihinkin menee paljon enemmän rahaa kuin joskus ennen, kun se syö kiltisti kuppinsa tyhjäksi joka ilta, heh!

3. Mörköilyt
Vähenemään päin. Muistan elävästi sen ajan, kun joka ikinen isompi järkäle pihalla (kuten kivet ja postilaatikot) aiheuttivat Alorassa murina-haukkumis-reaktion. Nykyään tätä tapahtuu lähes ei-koskaan.

4. Vieraat ihmiset
Edelleen meillä haukutaan kaikki epäilyttävän näköiset henkilöt. Näitä epäilyttävän näköisiä henkilöitä ovat Aloran mielestä kaikki entuudestaan tuntemattomat, sekä ne kadulla olevat ihmiset, jotka pysähtyvät juttelemaan tai kävelevät hitaasti (kummallista?) tai ovat meluisia.

Myös kaikki kotiin tulevat ihmiset haukutaan. Haukkukos loppuuu vasta, kun Alora tunnistaa ihmisen tutuksi. Ja jos ihminen ei ole tuttu, niin epäilevä pälyily vierasta kohtaan jatkuu koko vierailun ajan.

Erityisesti mieshenkilöt ovat edelleen Aloran mielestä haukkureaktion ansaitsevia. Viime kerralla agilityssä eräs mies kopsutti kengistään hiekkaa mennessään ulos ja sekös sai Alorassa kunnon reaktion aikaiseksi! Agilityn ohjaaja koitti lohduttaa, että vähäkään epävarmoille koirille on tyypillistä, että miehet pelottavat. Hän sanoi myös, että Alora on vielä niin nuori, että se on vielä mahdollista oppia sietämään myös vieraita... Toivo elää?


5. Irtipito
En kärsi niin pahasta luottamuspulasta kuin joskus aiemmin. Metsälenkit menee hienosti irti, samoin muut paikat, joiden tiedän olevan rauhallisia. Sen sijaan olen epäileväinen tilanteita kohtaan, jossa paikalla on myös muita koiria. Tosin pari viikkoa sitten olleet agilitytreenit todistivat tämän epäilyksen vääräksi, sillä Alora oli hienosti ääniohjautuvaa sorttia ja keskittyi suurimmaksi osaksi omistajaansa hyvin, vaikka paikalla oli myös muita koiria. Välillä sen mielenkiinto harhaili hieman, mutta huomion sai nopeasti takaisin.

6. Yksinolo
Tämäkin oli meille ongelma pentuaikoina. Naapureiltakin saimme palautetta yksinään huutavasta koirasta ja tartuimme toimeen... Kesällä jännitin taas yksinolon puolesta, koska:

Kesätöiden vuoksi asuimme miehen kanssa koko kesän eri paikkakunnilla, joten olin Aloran kanssa
kaksistaan Jyväskylässä. Näinpä tuovuorojeni ajan Alora joutui olemaan yksin. Työni oli kaiken lisäksi vuorotyötä, joten jouduin menemään miten sattuun. Ensimmäisenä työyönä jännitin hurjasti Aloran yksinoloa. Muistan katsoneeni työpaikan kelloa yhdeltä yöllä ja panikoin, että siellä sen koira nyt pitää naapureita hereillä. Kun tulin seitsemän paikkeilla, sain kuitenkin todeta, että täällä se neiti tyytyväisenä vetelee sikeitä.

Kesä oli toisaalta todella rankka, kun yritin pitää Aloran lenkitysrytmin vuorotöiden ajan ainakin suurin piirtein normaalina, eikä se ollu mielestäni reilua koiraa kohtaan, kun se joutui olemaan niin paljon yksin. Mutta ei huonoa, ellei jotain hyvääkin: mieskin totesi tässä pari viikkoa sitten, että nyt tuo koira on todellakin oppinut olemaan yksin. Harjoitus lie tehnyt mestarin?

7. Suunnitelmia
Jyväskylän KV:ssä nähdään?

Agility-Allu

Aloitimme Aloran kanssa viimein agilityn! Kurssi alkoi pari viikkoa sitten torstaina.

Ensimmäiselle kerralle Alora-neiti ei kuitenkaan päässyt juoksujen vuoksi. Minä sen sijaan olin paikalla. Ilman koiraa. Istuin penkillä kentän laidalla ja kuuntelin korvat höröllä alkeita eri esteille. Ja kyllä harmitti, ettei Alora ollut mukana! Olisi ollut mukava itsekin päästä jo kokeilemaan, näytti sen verran mukavalta toiminnalta! Raapustin vihkoon ylös eri esteillä muistettavia seikkoja ja yritin muistaa kertailla niitä ennen seuraavaa kertaa...

Kertailin kyllä hienosti muistiinpanot ennen seuraavaa kertaa, mutta siitäkin huolimatta seuraavalla kerralla oli pieniä käynnistymisvaikeuksia, ainakin emännällä. Miten hankala voi olla käsittää sellainen yksinkertainen ohje kuin esimerkiksi: "Ohjaa koiran puoleisella kädellä"? Koiran ulkopuolinen käsi saattoi kuitenkin kovasti yrittää ohjata koiraa esteistä yli... Tältä kerralta saatiin kotiläksyksi harjoitella koiran pysäyttämistä kontaktipinnoille harjoittelemalla käskyä esimerkiski portaiden alapäässä. Hienosti mekin metsästettiin rappusia pitkin lähimantuja, kun ei oikein viitsinyt tuonne rappukäytäväänkään mennä treenailemaan. Onneksi Jyväskylä on mäkistä maastoa, joten tehtävään sopivat rappuset löytyivät ihan ulkotiloista ;)

Kolmannella agi-kerralla alettiin päästä jyvälle! Omistaja ei enää tuntenut itseään täysin ameebaksi, ja uskalsi jopa luottaa koiraansa niin paljon, että päästi sen irti hihnasta. (Kun edellisellä kerralla jätin aina hihnan roikkumaan koiran perään varmuuden vuoksi.) Ja hienosti Alora ääniohjautui vapaana, omistaja oli niin ylpeä!

Ehdoton estesuosikki tällä kerralla näytti olevan kahden hypyn sarja, mutta Alora meni myös hienosti putkeen. Näiden esteiden suorituksesta alkoi jo löytyä vauhtiakin!

Oi että, olen innoissani tästä lajista, vaikka ihan alkeita vielä mennään!

Alora toivottaa kivaa syksyn jatkoa!