keskiviikko 14. maaliskuuta 2012

Alora kyläilemässä

Alora kävi tänään (viimein, onhan tätä jo suunniteltu) ensimmäistä kertaa kyläilemässä vieraassa asunnossa. Samalla reissulla Alora pääsi autoilemaan itsenäisesti yksin takapenkille. Alkumatkasta Alora oli ihan ihmeissään ja vinkui, mutta heti kun se hiljeni, sujautin sille makupaloja. Nopeasti Alora tuntuikin rauhoittuvan ja päästessämme perille se jo makoili tyytyväisenä rauhassa omalla paikallaan, jes!

Alora käveli hihnassaan niin reippaasti ja vetämättä vieraassa ympäristössä, että olin aivan pakahtua ylpeydestä ;) Loistavaa pentu! Sisälle meno vieraaseen rakennukseen ei sen sijaan olisi ollut yhtään niin houkuttelevaa, varsinkaan kun aulassa astuimme myös pelottavaan pieneen huoneeseen, jossa oli lattialla musta kumimatto ja jota myös hissiksi kutsutaan. Hissiin uskaltautuminen omilla jaloilla oli haasteellista, mutta hississä olo sinänsä ei ollut yhtään niin pelottavaa.

Vieraassa asunnossa Alora oli aluksi ihan hukassa, kuten sillä ilmeisesti tapana on. Jonkin aikaa se kyhjötti jaloissani, mutta lähti sitten tutkimusmatkalle. - Ja pissasi parketille, hupsista. Toivottavasti ollaan tervetulleita kylään uudestaankin :D No, joka tapauksessa vierailu sujui hyvin ja Alora reipastui nopeasti omaksi itsekseen. Alora uskaltautui myös nukahtamaan vieraassa paikassa. Ylipäätään uusissa paikoissa rentoutuminen näyttää pikku hiljaa käyvän helpommaksi, kun niissä vain tulee käytyä! Alora jaksoi myös tutkimustensa keskellä keskittyä minuunkin ja totteli esimerkiksi käskyäni istuutua, joka ilmeisesti teki vaikutuksen asunnon omistajaan. Ensi viikon maanantaina alkaakin jo meidän pentukurssi, joten on tietysti ihan paikallaa, ettei Alora ole ihan pelkästään ihmeissään ole uudessa paikassa, vaan jaksaa myös löytää kontaktinkin aina välillä.

Vierailulla viivyimme noin kaksi tuntia. Alora näytti olevan jo ihan täysin rentoutunut siinä vaiheessa kun lähdimme.

Muita asioita: Pillin käytössä olemme edistyneet. Alora selvästi yhdistää toisiinsa pitkän puhalluksen ja ruuan. Olemme opettaneet myös istumista erilaisesta pillin vihellyksestä, mikä voisi olla kätevä käsky ulkona pysähtyä paikalleen... Katsotaan miten käy. Olen ylipäätään alkanut entistä aktiivisemmin opettaa taitoja myös asunnon ulkopuolella. Ulkona on harjoiteltu tähän mennessä pääasiassa katsomista ja istumista.

Alora kiittää ja kuittaa, lähtee nyt unille ja odottaa innolla mitä huomenna keksittäisiin...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti