Joulu!

Minä ja Alora jouluaattona.

Me ollaan Pohjois-Pohjanmaalla joulun vietossa. Alora on ollut mitä mukavin kaveri kaikille täällä oleville kissoille. Se ei selvästikään ymmärrä, että kissat ovat eri lajia, vaan vaatii niitä jatkuvasti leikkiin. Äärimmäisen huvittavaa.

Olemme päässeet lenkkeilemään täällä ahkerasti ilman hihnaa, ja hienosti tyttö seurailee kulkuani. Tuntuu, että nyt kun hajut ovat peittyneet lumien tulon jälkeen, olen voinut taas luottaa paremmin siihen, ettei tyttö lähde mihinkään. Vaikka eipä tuo oikeastaan ole koskaan edes lähtenyt, turhia pelkoja kai.

Hienosti muuten Alora osasi eilen avata omat lahjapakettinsa, selkeästi Alora ymmärtää lahjapakettien tarkoituksen, heh. Tai sitten avaamista on vain harjoiteltu tarpeeksi kaikkien niiden aktiviointitörppöjen merkeissä.

Ohessa seuraa joulun kuvapläjäys:

Poseeraus kuusen edessä. Kuvassa mukana Vili-kissa.

Alora maistamassa paketin antimia.

Lahjojen avaaminen on rankkaa. Kuvassa meidän väsynyt penneli kaiken uuden rihkamansa keskellä.

Yhdistävä voima

Totesin jälleen, että koirilla on ihmeellinen, yhdistävä voima! Aiemminkin olen saanut huomata, että hyvänpäivän tutuista on tullut läheisempiä tuttuja, jos molemmilla osapuolilla on sattunut olemaan koira. Nyt tapahtui kuitenkin jotain, mitä en olisi osannut ennakoida:

Tapasin noin viikko sitten iltalenkillä sattumalta eläkeläisnaisen, jolla oli lähes samanikäinen ja -kokoinen koira kuin mitä Alora on. Vähän aikaa poristiin mukavia kadulla, ja tuli sitten puhetta siitä, että molempien koirilla sattuu olemaan aika huonosti koirakavereita tällä alueella. Nainen asuu meidän asunnoltamme noin vartin päässä, ja hän kertoi, että hänellä on aidattu piha omakotitalossa. Kutsui joskus käymään.

Parin päivän päästä törmäsin sattumalta samaan naiseen uudelleen, kun olin matkalla yliopistolta kotiin. Tällä kertaa vaihdettiin puhelinnumeroita.

Tänään sitten olimme Aloran kanssa leikkimässä kyseisen naisen saksanpaimenkoira-sekoituksen kanssa. Koirat saivat juosta ja pelmuta rauhassa hänen pihallaan. Sillä aikaa omistajat vaihtoivat kokemuksia - mistäpä muustakaan - kuin koiranpentujen kasvatuksesta.

Leikkien jälkeen nappasin mukaani kuraisen ja kuolaisen Alora-neidin, joka päätyi sitten kotona "joulukylpyyn." Nyt meillä on raikas ja sopivasti väsynyt koira!















Ihan vain kysymyksenä: kuinkakohan usein eläkeläisnainen kutsuu sattumalta kadulla tapaamansa opiskelijatytön kotiinsa, ellei heillä satu olemaan samanikäisiä ja -kokoisia koiria, jotka kaipaavat leikkiseuraa? En usko, että kovin usein...