Hampaiden vaihtoa, rokotusta ja koulutuspalkkio-ongelmia

Hui, Alora on jo 16 viikon ikäinen! Takanapäin alkaa olla päivät, jolloin Aloralla oli samanlainen hymy kun ekaluokkalaisilla koulukuvissa: etuhampaiden paikalla vain kolot. Olen aivan hämmästynyt miten nopeasti ne uudet hampaat tuolta pukkaavat, kun entiset tippuvat pois. Yhtenä päivänä huomaat heiluvan hampaan, toisena siinä on hampaaton kolo ja kolmantena hammas näkyy selvästi ja yhtäkkiä se onkin jo maitohampaan mittainen. Ainakin siltä minusta tuntuu, heh. Odottelemme jo innolla loppujenkin hampaiden vaihtumista ja sitä että Alora toivottavasti silloin viimein jättää sängyn kulman rauhaan. Alora yleensä jättää kulman rauhaan aina vähäksi aikaa, joten olen huokaissut helpotuksesta useita kertoja, mutta Alora näyttää aina palaavaan samaan vanhaan pahojen tapojen paikkaan.

Perjantaina käytiin ottamassa viimein tehosterokotus ja nyt on siis käynnistynyt meidän viimeiset kaksi pumpulissa elettävää viikkoa, sitten mennään eikä meinata! Tällä kertaa rokotus ei käynyt aivan yhtä kivuttomasti kuin ensimmäisellä kerralla, vaikka tälläkin kertaa Alora mussutteli keksejä pöydällä. Alora sai keksit pureskeltua niin nopeasti, että huomasi pistoksen ja piikin niskassa, josta se hätääntyi hieman. Pistoksen jälkeen pistoskohtaa näytti kutittavan kovasti ja Alora rapsutteli pistoskohtaa aluksi kovastikin, mutta nopeasti kohta näytti onneksi jättävän Aloran rauhaan. Aloralla ei kuitenkaan tullut rokotteesta huono olo, olen kuullut useilla käyneen niin tämän kolmoisrokotteen jälkeen. Nyt rokotuksen ottamisen jälkeen suunnitelmissa olisi mennä heti kahden viikon päästä Aloran ensimmäiseen match showhun. Hauska nähdä, miten tuon meidän pienen hulivilin kanssa käy! Meillä on nimittäin ollut ongelmia saada kontaktia kodin ulkopuolella. Aloran mielenkiinto kaikkeen ulkona kulkevaan on viime aikoina vain kasvanut kohisten!

Pentukoulussa tiistaina koirakoulun opettaja huomasi Aloran vaikeuden kiinnostua makupaloista ja ehdotti meille kanasuikaleita palkinnoksi. Olemme nyt koittamassa sitä, ja toistaiseksi näyttää hyvältä. Alora näyttää kuitenkin kyllästyvän nopeasti samoihin makupaloihin ja tähän saimmekin ratkaisuehdotukseksi idean kantaa koko ajan mukana kahta tai kolmea eri makupalaa ja lisäksi vielä leluja, jotta palkkiota voidaan vaihdella usein eikä Alora ehdi kyllästyä ja motivaatio pysyy yllä.

Olen kuitenkin optimistinen kontaktin kanssa. Alora on viime aikoina oppinut rentoutumaan ulkona edes sen verran, että suostuu ainakin satunnaisesti ottamaan vastaan makupalojakin ja jaksaa keskittyä harjoituksiin. Kontakti on kuitenkin suurin epäilyksen aiheeni mätsäreihin mennessä. Olen silti innoissani menossa sinne harjoittelemaan, missäpäs sitä oppii ellei harjoittelemalla.

Sisäsiisteyden kanssa tyttö tuntuu edistyvän, vaikkakin pienin askelin. Meillä on ollut ongelmia isojen hätien tekemisessä ulos, mutta tässäkin on  viimein edistytty! Olen innoissani jokaisesta ulos tulleesta kakkakikkareesta. Maa näyttää nyt sulavan oikein kohisten, ja nyt olenkin alkanut miettiä miten tyttö sitten pärjää, kun ei hätiä voi tehdä enää lumelle. Jospa siihenkin aikanaan tottuisi!

Mikä on muuttunut koiran tullessa taloon?

Olen huomannut kiinnittäväni huomiota hyvin erilaisiin asioihin kaikkialla sen jälkeen kun Alora saapui. En tiedä, onko kyseessä jonkinlainen mystinen "koiraperspektiivi" vai pyrinkö vain alitajuisesti välttämään katastrofeja. Mielestäni on vain omituista, kun huomaa näkevänsä ympäristön nyt kovin eri tavalla kuin ennen, joten päätin pistää listaksi näistä asioista! Pyydän anteeksi jo etukäteen kaikki liioittelut ja kärjistykset.

1. Äänet

Voi niitä auvoisia aikoja, kun en kiinnittänyt ympäristön ääniin mitään huomiota! Nyt jokainen rasahdus saa miettimään että mitähän tuo pentu miettii. En tiedä miten sitä ennen selvisinkään elämästä, kun ei tarvinnut kuunnella kaukana piipattavan ambulanssin ääntä miettien miten Alora siihen reagoi, tai yrittää päätellä kaukaa kuuluvan mopon menosuuntaa jotta ehtisi varmasti pois reitiltä jos se sattuu tulemaankin meidän olinpaikkaa kohti. Ja rappukäytävän äänet... Eikö siellä voisi hiipiä vaikka villatossuilla?

Olen itsekin huomannut tulleeni todella ääniherkäksi, kun yritän välttää liian järkyttävät äänitilanteet. Alora on muutaman kerran säikähtänyt aika pahasti suuria ääniä, joten olen nyt sitten halunnut välttää uusia äkkinäisiä säikähdyksiä. Ei viitsisi pennulle ylimalkaisen monta järkyttävää tilannetta antaa joka päivä, joten näillä mennään ilmeisesti.

2. Muiden kodit
Kiinnitän kyllä täysin eri asioihin huomiota. Ennen katselin sisustuksen värejä: "kappas, kivat verhot", "kylläpäs sointuu kivasti tuo sohva tuohon mattoon". Tai ihastelin sisustuselementtejä: "ompas kiiltävät parketit", "ompas iso peili tuossa seinällä", "vau mikä vaasi kirjahyllyssä!"

Nyt taas katselen kylään saapuessani: "voih, täällä on melkein lattiaan asti ylettyvät verhot, Alora saattaa saada kiusauksen tarttua niihin", "matot ovat näköjään lattialla, toivottavasti tytöllä ei ole vessahätä." Puhumattakaan sisustuselementeistä: "kalliin näköiset parketit", "toivottavasti Alora ei törmää tuohon peiliin luullen siellä olevan leikkikaverin", "onpas tuo vaasi lähellä hyllynreunaa, jos Alora viuhahtaa vauhdilla hyllyn ohi, vaasi saattaa tippua..."

Puhumattakaan siitä, jos lattialla kiermurtelee sähköjohtoja, tai matalalla sohvapöydällä sattuu olemaan jotain syötävää esillä. Lyhyesti sanottuna kyläillessä minuun iskee melkein pakonomainen tarve alkaa järjestellä vierailupaikkojakin hieman pentuturvallisemmiksi. Kutsukaa meidät toki kylään silti!

3. Sää
Säästähän nyt aina puhutaan, mutta nyt olen katsellut säätä taas toisin silmin. Lähinnä sään tarkkaileminen liittyy tarpeiden tekoon, joka on Aloralle aika ajoin pihalla ollessa aika haasteellista. "Kappas, siellä tulee vettä, mitenhän ulkoilu nyt toimii", "Jes, nyt tulee lunta!" (Alora haluaa käydä aina lumen päällä asioilla, saas nähdä miten se sitten selviää kun lumet sulaa pois. Ehkä toivon uutta jääkautta alkavaksi tänä vuonna...) Voin myös ajatella: "Jihuu, ulkona paistaa aurinko! Nyt typy varmaan pääsee haistelemaan taas sulaa maata!"

4. Roskat ja jätökset
Voi hyvä ihme, kuka ihminen kehtaa nakata purkan maahan? Eikö sen voisi vain viedä roskiin? Eikö ihmiset yhtään ajattele sitä pientä Alora-parkaa joka nappasee purkan suuhunsa, nielaisee sen ja saa vielä jonkun suolitukoksen. Tai eikö ne ajattele sitä Anu-parkaa, joka etsii jatkuvasti näitä vaaranpaikkoja, ja jonka elämää nämä roskat tällä hetkellä kovasti vaikeuttavat.

Pihalla ollessani tuijottelen silmä kovana maata ja etsin silmiini mahdollisia vaaranpaikkoja: "kappas tupakan tumppi", "littääntynyt oluttölkki vasemmalla puolella tietä", "edessä päin ojassa rikkoontunutta lasia"...

Ja kerätkää ne kakkakasat, ihan totta! Ei ole kovin rentouttavaa ulkoilla kaikesta kiinnostuneen, rokottamattoman pennun kanssa - "ei älä koske siihen kasaan, ettet vain saa mitään kuoleman tautia."

Ohhoh ja huh, kaiken tämän jälkeen toivon, että jospa en olisi kuitenkaan täysin neuroottinen ja ylihuolehtivainen mamma.

Pääsiäislomailua osa 2

Seisotusharjoituksia

Perjantai saapui ja Alora on nyt nähnyt tätä elämää siis 14 viikon ajan. Päätin sitten, että nyt on korkea aika ottaa tytöstä uusia seisotuskuvia. Joten tässäpä yksi esimerkki: tälläinen kaunis typy meillä on täällä nykyään:

Alora 14 viikoa

Ja tämän toisen kuvan lisään vain, koska se oli mielestäni huvittava:       

Näyttelykoira ja ylpeä omistaja?

Mökkilomailua

Lauantai-iltana vietettiin perinteikästä lankalauantaita; meidän kotiseudulla jokaisella syrjäkylälläkin sytytettiin kokko. Vastoin odotuksia emme kuitenkaan menneet yhdellekään kokolle, vaan pakkasimme koiran autoon ja menimme Jeren vanhempien kanssa mökkeilemään illaksi.

Aluksi mökillä kävimme kävelemässä pienen lenkin peltoja pitkin ja Alora kyllä seurasi meidän liikkeitä tiiviisti ilman hihnaakin. Välillä käänsimme suuntaa, jotta Aloralla todella olisi jotain tarkkailtavaa. Lenkin jälkeen kipittelimme takaisin nuotiopaikalle.

Mielenkiintoisin tapahtuma illassa oli kuitenkin, kun Jeren isä ja sisko lähtivät nuotiopaikalta hakemaan styroxia hallista istuma-alustoiksi noin sadan metrin päästä. Halli on mutkan takana eikä sieltä näe nuotiopaikalle. Alora lähti kipittelemään heidän mukaansa hallille. Meillä oli pakasterasiassa osa Aloran ilta-ateriasta, joten päätimme kokeilla pillin tehoa näinkin pitkän matkan takaa: mitä tapahtuisi?

Vihelsin pilliin aika kovaa, mutta Aloraa ei heti näkynyt. Kuulimme kaukaa Jeren siskon huutavan: "uudestaan!", joten puhalsin uudestaan pilliin monta kertaa. Näimme lumikinosten takaa Aloran hännänpään: aina välillä Alora pysähtyi kuulostelemaan pillin äänen suuntaa, ja lopulta se näki meidät ja juoksi kulman takaa meidät nähdessään ihan hurjalla vauhdilla!

Illalla paistoimme makkaraa nuotiolla ja Alora sai vielä tutkia luontoa vapaana.

Rotujen välinen kohtaaminen

Melkein samankokoiset!

Alora ja Tove lehmien laitumella

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Saimme leikkiseuraa sunnuntaiaamuna ystäväni corgista (jolla on kennelyskärokotus voimassa, jihuu!) Alora on kyllä parantunut jo niin hyvin, että se yskii aivan aniharvoin, joten Tove tuli leikkimään Aloran kanssa pieneksi hetkeksi. Tove on 4-vuotias. (Ja se samainen corgi, jota olen kerran käyttänyt jopa näyttelykehässä, josta mainitsin lyhyesti ensimmäisessä merkinnässäni.)

Oli huvittavaa seurata, miten Alora yritti saada Tovea mukaan leikkiin: Tove mieluummin juoksenteli ympäriinsä ja Alora hyppi perässä ja yritti tarttua Toveen hampaillaan. Toven kärsivällisyys kesti Aloran kanssa hurjan kauan, sitten Tove näytti Aloralle että nyt riittää tuollainen riehuminen ja Alorakin rauhottui paremmin ympäristön tutkimiseen.

Koirat olivat säkältään melkein samankokoisia, mutta aivan eri muotoisia. Alorakin näki nyt sitten ensimmäistä kertaa pidemmän mallisen koiruuden, jonka kanssa pääsi tekemään myös tuttavuutta.

Lajien välinen kohtaaminen

Alora ja Karvinen - koiranpentu ja kissanpentu haistelemassa toisiaan

Sunnuntai-iltapäivällä lähdimme takaisin kohti Jyväskylää. Matkalla koukkasimme siskoni luokse. Siskoni omistaa kaksi uroskissaa: toinen on reilu pari vuotias ja toinen vielä pentu, alle vuoden. Vanhempi kissa Vili ei oikein lämmennyt ajatukselle koirasta, vaan nosti karvansa pystyyn ja alkoi sähistä. Näinpä pidimme Vilin ja Aloran erillään.

Nuorempi kissa Karvinen sen sijaan näytti lähinnä uteliaalta tätä heille kotiin ilmestynyttä otusta kohtaan. Alora oli samalla tavalla kiinnostunut kissasta kuin kissa oli Alorasta.

Kissanpennun ja koiranpennun välillä oli huvittavaa se, että kumpikaan ei tuntunut tajuavan, että toinen on eri lajia. Molemmat yrittivät saada toista leikkiin oman lajinsa tavoin: Alora painoi usein etupäätänsä maahan häntä heiluen ja haukkoi ilmaa kissan läheltä kuin näykätäkseen. Karvinen puolestaan nosti kynnettömän etutassunsa ilmaan kuin haluaisi painia Aloran kanssa.

Alora oli välillä liiankin tuttavallisen oloinen kissaa kohtaan ja välillä hirvitti meneeköhän se liian lähelle kissaa liian nopeasti, mutta Karvinen näytti olevan ihan yhtä kiinnostunut Alorasta. Jos toinen siirtyi huoneesta toiseen, toinen kipitti perässä. En tiedä ymmärsivätkö ne lopultakaan olevansa eri lajia.

Saimme selville myös, että Alora voisi mennä kissasta: se leikki mielellään kissojen leluilla, juoksi pitkän kangassuikaleen perässä ja juoksi laservalopisteen perässä lattialla. - Näiden leikkien jälkeen sillä meni tosin ikuisuus rauhoittua jälleen leikkikelpoiseksi kissan seuraan. 

Takaisin kotona

Yhdeksän aikaan illalla olimme perillä Jyväskylässä ja vaikka Alora oli nukkunut koko matkan, se oli vielä perille päästyämmekin väsyneen oloinen.

Kotona on hyvä nukkua!

Alora kiittää mieleenpainuneesta lomasta!

Kennelyskää ja pääsiäislomailua

Aloran kanssa pari viikkoa sitten leikkimässä käynyt koira sairastui kennelyskään seuraavalla viikolla meillä vierailunsa jälkeen (Leikkihetkestä kerroin täällä), ja niinhän siinä sitten kävi että viime viikonloppuna Alorakin alkoi yskiä. Kunnon yskiminen alkoi sunnuntaina ja yöllä yskiminen paheni niin, että Alora jopa oksensi kerran. Aloin huolestua, joten maanantaiaamuna ensitöikseni soitin eläinlääkärille ja pyysin samalle päivälle aikaa. Rokotuslääkärillämme olisi ollut aika vasta seuraavalle päivälle, joka ei oikein käynyt meille kotiseutusuunnitelmiemme takia. Muutenkin halusimme ajan mieluummin samalle päivälle, ettemme ehtisi huolestua liiaksi asti pentusen voinnista.

Soittelin siis muutaman muunkin eläinlääkärin läpi ja sain lopulta peruutusajan iltapäivälle. Sinne päästyämme kerroin heti lääkärille tartuntareitin epäilyistämme. Lääkäri tarkasti Aloran päällisin puolin, otti verinäytteen ja lähetti sen labraan. Sen jälkeen hän vielä kurkkasi kevyen nukutuksen aikana kurkkuun varmistaakseen, ettei pentu ollut niellyt mitään, joka olisi tarttunut kurkkuun. Kurkku todettiin tyhjäksi, mutta kurkunpää oli jo ärtynyt yskimisestä. Veriarvot olivat kuitenkin kunnossa. Lopulta mekin saimme saman diagnoosin kun kaverini koira: kennelyskä. Meille määrättin pentuajan vuoksi lääkkeeksi mahdollista keuhkokuumetta estämään tulehduskipulääkettä kerran päivässä ja antibiootteja pari kertaa päivässä. Lisäksi Aloralle määrättiin paljon lepoa. Aloimme myös seurata aktiivisesti mahdollista kuumetta (jota ei ole ollut kertaakaan, onneksi!)

Illalla emme sairauden takia menneet Aloran pentukouluun. Olimme suunnitelleet käyvämme siellä ennen lähtöä, jotta Alora olisi väsynyt automatkan ajan. Typykkä taisi olla kuitenkin melko pöhnässä vielä nukutuksen jälkeen, sillä suurin osa matkasta meni kuitenkin unessa. (Tai sitten Alorasta on tullut niin mainio ja rauhallinen matkaaja. Se on nukahtanut nyt myös ajellessamme muutaman kerran lyhyitä matkoja paikasta toiseen täällä kotosalla.) Kuvia matkasta liitteenä. Istumiskuva on otettu ihan alkumatkasta ja nukkumiskuva muutaman tunnin matkustuksen jälkeen. Pysähdyimme matkalla usein pissatauolle Aloran kanssa, mutta se ei ilmeisesti ymmärtänyt taukojen tavoitetta, vaan mieluummin haisteli ympäriinsä P-paikkoja ja ihmetteli ohi suhahtelevia rekkoja. Pissata pystyi tietenkin vasta kun pääsimme perille - eikä pissoja voinut tehdä edes ulos, vaan sisälle ja paperin päälle, tottakai.

Levon antamisen vuoksi muutimme paljon suunnitelmiamme täällä kotona. Meidän oli tarkoitus viedä Alora ainakin kahteen, mahdollisesti kolmeen paikkaan leikkimään, mutta ne saa nyt jäädä. Lisäksi suunnittelimme pidempää metsälenkkiä, mutta sekin joudutaan nyt ilmesesti ja valitettavasti hylkäämään. Pienemmät reissut saavat nyt luvan riittää!

Alora on nyt maalla ollessaan kuitenkin nähnyt paljon asioita ja me omistajat kenties vielä enemmän. Kun Alora juoksi vapaana tuossa pihamaalla (plus, että se on todella helppo viedä tuohon pihalle jatkuvasti tarpeilleen suoraan ovesta...), olemme todenneet, että kylläpäs olisi maalla helppoa olla koiranomistaja! Kuvagalleriaa Aloran tähänastisesta pääsiäislomasta:

Kipittelyä ja haistelua ympäri paikkoja on harrastettu ahkerasti!

"Hmm, miltäs tämä eteisen matto tuoksuukaan?"

"Taasko se tiirailee tuon kameran läpi?"

Vieraalla sisäänkäynnillä on hölmö seisoa!

Tutustumassa kompostointiin. Talikko haisi mielenkiintoiselta.

Sulan maan haisteleminen on ollut kyllä viikon juttu!

Omnomnomnom! Metsässä voi vaikka syödä kaatuneita puita!

Matot on mitä oivallisimpia petipaikkoja!

Kestohanget ovat kruunanneet tämän loman. Ulkona pääsee joka paikkaan!

Kuten toisiksi viimeisen kuvan kuvatekstistä ("Matot on mitä oivallisimpia petipaikkoja!") voi päätellä, ei Aloralla ole ollut ongelmia sisäsiisteyden kanssa mattojen ollessa läsnä. Olemme vahtineet sitä mattojen lähettyvillä silmä kovana, mutta se ilmeisesti omaksuu matot enemmän pedeiksi kuin pissapaikoiksi. Kuvassa näkyvä matto on mitä ilmeisemmin yksi Aloran lempipaikkoja, sillä siihen se kanniskelee lelujaan, aivan kuten kotona se kanniskelee aina omaan petiinsä. Kuvan mattopaikalta on myös mitä loistavinta katsella pihan näkymiä lasioven läpi. Ja vieressä olevat tossut olisi mukavia puruleluja...

Uuteen ympäristöön Alora on tottunut hyvin: aluksi se jälleen kerran hieman ujosteli, mutta pääsi nopeasti pois kuorestaan ja onkin nuuhkinut molemmat talot läpikotaisin!

Alorasta on tällä viikolla paljastunut myös varsin erikoinen piirre, jota emme ole ennen huomanneet: Alora ujostelee miehiä! Sekä minun että Jeren isää kohtaan Alora on ollut hurjan varautunut, se ei uskalla mennä haistelemaan tai tutustumaan, vaikka toisaalta siitä näkee, että hurjasti kiinnostaisi. Se tutustuu helpommin naispuoliseen väkeen. Tähän täytyisi ilmeisesti alkaa kiinnittää enemmän huomiota, kun minullakin on tietenkin luokanopettaja-opiskelukavereina pelkkiä naisia, joten se on todellakin nähnyt paljon enemmän naispuolista väkeä.

Alora on nauttinut koko viikon huomion keskipisteenä olemisesta: erityisesti alakouluikäiset pikkusiskoni ovat kaikki vuorotellen yrittäneet saada Aloran luokseen ja välillä se onkin ihan hämääntynyt minne sitä menisi! Kova on halu myös kouluttaa pentua, ja sehän meille kyllä sopii paremmin kuin hyvin. Siskoni ovatkin olleet eteviä opettamaan antamien ohjeiden mukaisesti istumista ja katsomista Aloralle, joiden lisäksi pomppimista ja sohvalle tuloa on kovasti yritetty sammuttaa. Erityisesti ihailen nuorimman siskoni (2-luokalla) ajoituksia pennun kanssa! Tänään Alora yritti kovasti hyppiä siskoparkaa vasten, mutta siskon selkä kääntyi juuri oikealla hetkellä hyppivästä Alorasta poispäin ja kehut tuli heti kun se rauhoittui. Loistavaa! Ottaisin mielelläni muutaman tällaisen etevän koulutusapurin mukaan myös Jyväskylään.

Meidän molempien kotiväki on hurmautunut Aloraan ja sen kuulemma saisi jättää tänne lainaan muutamaksi viikoksi tai siskojeni mukaan: "voitais me se kyllä omaksikin ottaa!"

Alora ollut meillä kuukauden!

Eilen tuli kuukausi täyteen siitä kun haimme Aloran. Kuin tilauksesta ulkona oli aamulla niin kaunis ilma, että juhlimme yhteistä täyteen tullutta kuukauttamme oikein juhlaulkoilun merkeissä, heh. Liitteenä kuvia ihanasta ulkoiluhetkestä lauantaiaamulta.

Toisaalta tuntuu uskomattomalta, että Alora on ehtinyt asustella meillä jo niin kauan, mutta toisaalta tässä ajassa on jo ehtinyt tapahtua monenlaista Aloran kanssa. Alorasta on kyllä tullut nopeasti osa arkea, mitenhän sitä enää pärjäisikään ilman tuota pikkuhauvelia...?


Katselin kuvia Aloran ensimmäisistä päivistä meillä, enkä voinut pidättää naurua. "Mitkä töppöjalat!", huomasin huudahtavani. - Kaikesta päätellen tyttö on siis kasvanut, vaikka se tuntuu pysyneenkin samankokoisena.

Kuukauden tultua täyteen päätin myös hieman uudistaa blogin ulkoasua. Kansikuvassa ollut Alora näytti hieman pentupiirteisemmältä kuin tällä hetkellä sohvan edustalla lököttelevä Alora. Eli päivitetty ulkoasu blogiin, vóla.

Lisäksi alhaalla lupailemani koottu video Aloran yksinolohetkistä:

 

Pahoittelen, että video toistaa jonkin verran itseään, kuvausmateriaalissamme oli aika paljon pätkiä, joissa Alora oli vain paikallaan tai ei edes näkynyt kuvissa... No, olkaas hyvä joka tapauksessa!

Videon Aloraa voi myös vertailla karkauspäivän videon Aloraan (Karkauspäivän toimintaa), videoita vertailemalla voi kenties havaita jotain kasvua ;)