torstai 15. marraskuuta 2012

Koirarodun valinnasta

Nyt viikonloppuna näyttelyssä tuli katseltua kaikenkarvaisia koiria. Mieleen palautui elävästi oman koirarodun valintaprosessi. Ajattelin nyt tässä kaikkien iloksi ja riemuksi avata vähän tarkemmin, miten stabyhouniin päädyttiin.

Oikeastaan vaatimukseni olivat kai alusta asti aika vaatimattomat... Tavallaan.

Ihan ensimmäiseksi halusin puhdasrotuisen koiran. Halusin ehdottomasti saada selville, minkälaisia ominaisuuksia omaavan koiran olin hankkimassa, ja oikeastaan tämän myötä halusin myös valita rodun huolellisesti. Lisäksi halusin ehdottomasti ostaa koiran kasvattajalta, ihan vain sen takia, että ajattelen sen olevan vastuullinen tapa koira. Lisäksi koiran piti olla puhdasrotuinen myös siitä syystä, että suunnitelmissa oli hankkia (ainakin aluksi) vain yksi koirakaveri, joten en halunnut sulkea mitään harrastusmahdollisuuksia ulkopuolelle.

Oikeastaan samasta syystä koiran piti taipua moneen. Halusin löytää rodun, jonka kanssa voisin harrastaa kaikkea pitkistä metsälenkeistä eri lajikokeiluihin, jolloin yksi harrastuskaveri riittäisi.

Ulkonäöllisesti halusin keskikokoisen tai sitä suuremman koiran, tai niin kuin asian ilmaisin: halusin "koiran kokoisen" koiran. Lisäksi koiralla piti olla hieman karvaa, mutta ulkonäöllisesti rodun piti olla kuitenkin vaatimaton ja ei-trimmattava.

Siispä ulkonäkö: yksinkertainen ja keskikokoinen, monipuolinen harrastuskoira ja mielellään temperamentiltaan ensimmäiseksi koiraksi sopiva sekä terveydensä puolesta terve. Mitä tällä yhdistelmällä saadaan? (Tai ei saada?)

Rodut eivät välttämättä ole missään "järjestyksessä" sen kummemmin. Joissain roduissa viivähdin myös huomattavasti pidempään, ehkä jopa vuosien ajan, kun taas toiset näistä viehättivät jollain tavalla, mutta ohitin ne silti suurin piirtein olankohautuksella. Katselin näitä kaikkia rotuja aika rinnakkain ja myös vertaillut toisiinsa. Kunnes yksi löytö ylitti kaikki edelliset.

LAPSUUS

 

1. Television aikaansaamat kuvat? 
a) Käyttölinjainen kultainennoutaja
Kuva (C) http://www.snj.fi/noutajat/noutajarodut/kultainennoutaja/
Kiitos televisio tästäkin! Muistatteko elokuvan Kotia kohti (Homeward bound)? Siinä on sellainen Jalo-niminen kultainennoutaja, kauniin punaruskea ja siro. Mitä ilmeisemmin se on siis käyttölinjainen kultainen, näyttelylinjaiset kultsut näyttää ihan erilaiselta. Jalo-koira oli lapsuuteni rakkaus ja todellinen ihannekoirani silloin! Yhä edelleenkin täytyy myöntää, että jokin siinä kyllä viehättää.

En kuitenkaan nähnyt järkeväksi alkaa hankkia käyttölinjaista kultsua, kun metsälle ei kuitenkaan ollut tarkoitus lähteä marssimaan. Ja näyttelylinjainen ei vain viehätä jostain syystä omaa silmää. Kai se on jo liian raskas.

b) Bordercollie
Kuva (C) http://www.sbcak.fi/bc_varit.php
Babe-possu ja ne paimentava sekä puhuvat bordercolliet! Mitä pieni lapsi tällaiselle piilomainonnalle mahtaa?

Sitten kun asioista jotain ymmärsin, niin ymmärsin myös sen, että aivan liian vaativa rotu tällaisen perus-koiranomistajan omistukseen tai varsinkin ensimmäiseksi koiraksi. Ihan liian aktiivinen, ei ollenkaan hyvä.

2. Englanninspringerspanieli
Kuva (C) http://www.springerspanielit.com/valiot/ess/sweetie-pie_gabrielle.htm

Olin ehkä noin 12 vuotta. Silloisen parhaan ystäväni perheellä oli englanninspringerspanieli. Se oli mielestäni juuri siitä elämän näkövinkkelistä katsoen täydellinen koira. Se oli kivan kokoinen, pörröinen ja nätti. Se osasi myös paljon temppuja, eli fiksu rotu sen täytyi olla. Mitä muuta ihminen voi koiralta toivoa?

No, ikää tuli lisää ja totesin muutamiakin asioita. Niin söpö kuin kaverin perheen koira olikin, niin se ei ollut rotuni. Jossain vaiheessa se alkoi ulkonäöllisestikin kasvaa ulos ihannekoiran-tyypistäni ja alkoi vaikuttaa liian hienostuneelta. Lisäksi se oli trimmattava. Ja oikeastaan näillä perusteella rotu koki hylkäyksen ilman syvällisempiä pohdintoja.

Oikeaa mietintää vaatineet

Voisin sanoa, että tässä kohden aloin ihan oikeasti miettiä koiran omistamista. Toki olin tähänkin asti haaveillut jollain tasolla, mutta nyt aloin miettiä oikeasti sitä omistamispuoltakin, enkä pelkästään mikä on söpö tai ei ole. Nyt varsinaisen etsinnän aloittaessani käväisin ehkä kaikissa roduissa, sillä huomasin että en tiennyt koiraroduista paljoakaan. Tähän olen kerännyt ne jollain tapaa sykähdyttävimmät ja edes jotenkin kriteerini täyttävät.

3. Sileäkarvainen collie
Kuva (C) http://www.collieyhdistys.fi/colliet.htm

Jostain syystä viivähdin pitkään sileäkarvaisessa skotlanninpaimenkoirassa eli sileäkarvaisessa colliessa. - Luulen, että lähinnä tosin siitä syystä, että kuulin että se sopii ensimmäiseksi koiraksi. Ajattelin, että olisi järkevä valinta ottaa siis sellainen. Mutta suoraan sanottuna mikään muu koko rodussa ei sitten oikein tainnut edes viehättää. Tämä rotu onkin listassani tosi ulkopuolinen ja eri tyyppinen. Olin kuitenkin tajunnut sentään alkaa miettiä rotua myös ominaisuuksien kannalta, mikä on kaiketi ihan hyvä merkki.

4. Mieletön määrä muita rotuja
Tämä taitaa olla se vaihe, jolloin selasin hurjan määrän koirakirjoja ja lopulta avasin koirat.comin ja klikkasin kaikki mahdolliset rodut läpi.

Pyörähdin esimerkiksi...
Kuva (C) http://www.flatti.net/rotu/rotumaaritelma.htm






... sileäkarvaisissa noutajissa. Sain kuvan, että olisi vääryyttä ottaa flätti ei-metsästävään kotiin.







(C) http://www.springerspanielit.com/valiot
/wss/doniol_nosy_fellow.htm



 ... walesinspringerspanieleissa. Jälleen yksi trimmattava metsästysrotu. Kuvattiin koiraksi, jonka pystyi vaivatta suoraan metsältä viemään näyttelyyn. Ihan hauskaa sinänsä.








(C) http://www.irlanninsetterit.com/nayttelytuloksia.html



... erilaisissa settereissä, joissa oli jotain mielenkiintoa herättävää. Mutta edelleenkään en ollut metsästäjä, joten se siitä. Kuvassa punainen irlanninsetteri.






(C) http://www.kooikerhondje.fi/index.php?option=com_rsgallery2
&page=inline&id=317&Itemid=104&lang=fi




... ja koikkereissa. Pienen koon takia etsintä kuitenkin jatkui.










5. Australianpaimenkoira

(C) http://tietokanta.australianpaimenkoirat.net/sdog.php?id=161
Australianpaimenkoira. Niimpä. Tämän kohdalla sanat loppuvat kesken. Pidän vain jostain syystä merle-värityksellisistä, en osaa sanoa miksi.

Rotu kuulosti kuitenkin melkoisen kovapäiseltä tapaukselta, eikä suositeltu sen takia ensimmäiseksi koiraksi. Ilmeisesti myös melko energisiä tapauksia.

Rodussa miellytti lähinnä sen monipuolisuus: aussieita voi käyttää vähän joka lajissa. Siksipä edelleenkin mietin, että jos joskus joku kisakärpänen vahingossa puraisee (mitä kyllä epäilen erittäin vahvasti), niin aussie voisi olla mukava harrastuskaveri. Mutta ei, tässä vaiheessa rotu koki hylkäyksen.



6. Novascotiannoutaja
(C) http://www.tollerit.fi/tolleri/agility2/

Tämän kohdalla pysähdyttiin pitkä tovi! Jossain vaiheessa ajattelin, että tämä se voisi olla. Harkittiin siis ihan tosiaan, että talouteen tulisi tolleri.

Oikeastaan muiden rotujen katselu jatkui siinä vaiheessa, kun luin jostain, että geneettinen perimä on tollereilla tosi kapea. Muistelen jopa lukeneeni lukuja, jotka kertoivat kaikkien maailman tollereiden perimän vastaavan noin neljäätoista koiraa! Se säikäytti siinä määrin, että etsintä jatkui.




7. Stabyhoun

Lopulta päädyin stabyhounkerhon nettisivuille (http://www.stabyhounkerho.com/joomla/). Ulkonäöllisesti kriteerini vastasivat. Sitten avasin pienellä pahalla aavistuksella "Millainen on Stabyhoun" -linkin. Ensimmäinen virke hieman ehkä kauhistutti: "Stabyhounia kuvataan hyvänä metsästyskoirana, joka on hieno seisoja ja pehmeäsuinen noutaja." Seuraava virke kuulosti jo paremmalta: "Se on myös viehättävä seurakoira. ". Sitten piirteitä alkoi paukahdella:
  • luonteeltaan reipas
  • omistajaansa miellyttävä
  • helposti koulutettava, oppii nopeasti
  • yleisterve (muutamat sivuilla mainitut sairaudet eivät todellakaan kuulostaneet pahoilta, kaikkien muiden rotujen terveyskuvausten lukemisen jälkeen...)
  • sivujen mukaan soveltuu ensimmäiseksi koiraksi
  • nauttii liikunnasta täysin rinnoin, mutta kestää tarvittaessa yhden päivän vaikka vähemmälläkin liikunnalla
  • rakastaa vapaana lenkkeilyä. Pitää näköyhteyden, jos sitä harjoitellaan pentuajasta lähtien
  • kaipaa myös aivojumppaa, esimerkiksi jokin harrastuslaji tai vaihtoehtoisesti omatoimista puuhastelua. (Jes, kyseessä siis sopivasti aktiivinen koira!)
  • monipuolinen sekä harrastuskoirana että alkuperäiseltä käytöltään (jahuu! voisi kokeilla lajeja ja on alkuperäiseltäänkin käytöltä monipuolinen!)
  • turkkia ei trimmata
  • hyvä koko!

Kaikki vaatimukseni ja toiveeni täyttyivät peräjälkeen! Mietin vielä metsästystaipumusta, mutta sivuilla luki: ”Stabyhounin käyttö seisovana lintukoirana on lähes tyystin kadonnut, niin rodun kotimaassa kuin muuallakin”, jolloin ajattelin, että en ehkä tekisi syntiä stabin hankkiessani. Sitten vielä soittelin Hazebadiin, kyselin lisätietoja, ja silloin tiesin että tämä se on. Viimeisen niitin antoi ilmielävän stabin näkeminen.

Ennen tätä olin siis sinkoillut rodusta toiseen, koska mikään ei tuntunut kuitenkaan olevan juuri se oma. Nyt se oli tässä, ja etsintä kyllä loppui sillä hetkellä kuin seinään. - Enkä ole joutunut katumaan päätöstäni. Parempaa en olisi kyllä voinut löytää!

Oma palleroinen 9 viikkoa.

Lopuksi

Nyt tätä kirjoittaessa alkoi tuntua, että olen ollut kyllä hirvittävän pinnallinen koiranhankkija. Toisaalta hylkäsin myös "ulkoiset seikat" täyttäviä rotuja syystä jos toisesta, eli ei se ainakaan ainut kriteeri ollut.

Tätä listaa on myös jotenkin tosi hauskaa katsella taaskepäin. Plussatkaapa yhteen ulkoiset ominaisuudet kolmesta ensimmäisestä rodusta: tulos kompromissi eli stabyhoun ;) Ehkä se lapsen toive lopulta sitten toteutui?

Ja en tiedä, toisaalta minusta on hienoa nähdä itseäni koirassa. Myös hyvät ystäväni sanoivat Googlettaessaan rodun ensimmäistä kertaa: "On nuo kyllä ihan sun näkösiä!" Ehkä etsin koiran, joka näyttää itseltäni, mutta joka toisaalta täyttää muutkin vaatimukset.

Tekstin kuvat lainattu rotujen rotuyhdistysten sivulta. En omista kuvien oikeuksia. Kuvien alla on linkki alkuperäiseen esityspaikkaan.

3 kommenttia:

  1. Kylläpäs kuulostaa tutulta nuo ajatukset rodun valinnasta! Hyvin pitkälti samat vaihtoehdot pyörivät itselläkin mielessä vajaa vuosi sitten. Eikä tietenkään mikään ihme, kun samaan rotuun kerran päädyttiin. Ja hyvältä on kyllä tämä valinta tuntunut tähän asti. Toivon mukaan tuntuu edelleen, kun päästään aloittelemaan varsinaisia harrastuksia. Uskon vahvasti, että näin käykin...

    VastaaPoista
  2. Komppaan! Aika lailla samoja oli meidänkin listoilla aluksi, paitsi kaikki paimentavat rodut ulkoistin aika nopeasti, samoin suoraan sellaiset, jotka ovat aktiivisesti metsästäviin perheisiin tarkoitettuja. Tolleri oli alun perin minulle se ykkönen, mutta jännäsin vähän tollereiden "kovapäisyyttä". Näyttelylinjaisia kultsuja pidän taas vähän liian isoina (jotenkin raskaita!) meille. Mutta staby tuntuu tähän mennessä myös meistä aika loistovalinnalta. Kaikenlaista kivaa on touhuttu ja päästään vielä touhuilemaan!

    VastaaPoista
  3. Onpa hauska kuulla, että muillakin stabiin päätyneillä on ollut samanlaisia mietteitä rodun valinnasta! Stabi on kyllä mielestäni hyvä kompromissi, monessakin ominaisuudessaan.

    Totta, että tollereiden "kovapäisyys" oli tosiaan myös yksi "pelottava" asia rodussa. Sitä en hoksannut jostain syystä kirjoittaa tekstiini ollenkaan. Stabin miellyttämisenhalu kuulostaa kyllä paljon lupaavammalta ominaisuudelta, varsinkin näin ensimmäisen koiran omistajuutta ajatellen, heh.

    VastaaPoista