Koirarodun valinnasta

Nyt viikonloppuna näyttelyssä tuli katseltua kaikenkarvaisia koiria. Mieleen palautui elävästi oman koirarodun valintaprosessi. Ajattelin nyt tässä kaikkien iloksi ja riemuksi avata vähän tarkemmin, miten stabyhouniin päädyttiin.

Oikeastaan vaatimukseni olivat kai alusta asti aika vaatimattomat... Tavallaan.

Ihan ensimmäiseksi halusin puhdasrotuisen koiran. Halusin ehdottomasti saada selville, minkälaisia ominaisuuksia omaavan koiran olin hankkimassa, ja oikeastaan tämän myötä halusin myös valita rodun huolellisesti. Lisäksi halusin ehdottomasti ostaa koiran kasvattajalta, ihan vain sen takia, että ajattelen sen olevan vastuullinen tapa koira. Lisäksi koiran piti olla puhdasrotuinen myös siitä syystä, että suunnitelmissa oli hankkia (ainakin aluksi) vain yksi koirakaveri, joten en halunnut sulkea mitään harrastusmahdollisuuksia ulkopuolelle.

Oikeastaan samasta syystä koiran piti taipua moneen. Halusin löytää rodun, jonka kanssa voisin harrastaa kaikkea pitkistä metsälenkeistä eri lajikokeiluihin, jolloin yksi harrastuskaveri riittäisi.

Ulkonäöllisesti halusin keskikokoisen tai sitä suuremman koiran, tai niin kuin asian ilmaisin: halusin "koiran kokoisen" koiran. Lisäksi koiralla piti olla hieman karvaa, mutta ulkonäöllisesti rodun piti olla kuitenkin vaatimaton ja ei-trimmattava.

Siispä ulkonäkö: yksinkertainen ja keskikokoinen, monipuolinen harrastuskoira ja mielellään temperamentiltaan ensimmäiseksi koiraksi sopiva sekä terveydensä puolesta terve. Mitä tällä yhdistelmällä saadaan? (Tai ei saada?)

Rodut eivät välttämättä ole missään "järjestyksessä" sen kummemmin. Joissain roduissa viivähdin myös huomattavasti pidempään, ehkä jopa vuosien ajan, kun taas toiset näistä viehättivät jollain tavalla, mutta ohitin ne silti suurin piirtein olankohautuksella. Katselin näitä kaikkia rotuja aika rinnakkain ja myös vertaillut toisiinsa. Kunnes yksi löytö ylitti kaikki edelliset.

LAPSUUS

 

1. Television aikaansaamat kuvat? 
a) Käyttölinjainen kultainennoutaja

Kuva (C) http://www.snj.fi/noutajat/noutajarodut/kultainennoutaja/

Kiitos televisio tästäkin! Muistatteko elokuvan Kotia kohti (Homeward bound)? Siinä on sellainen Jalo-niminen kultainennoutaja, kauniin punaruskea ja siro. Mitä ilmeisemmin se on siis käyttölinjainen kultainen, näyttelylinjaiset kultsut näyttää ihan erilaiselta. Jalo-koira oli lapsuuteni rakkaus ja todellinen ihannekoirani silloin! Yhä edelleenkin täytyy myöntää, että jokin siinä kyllä viehättää.

En kuitenkaan nähnyt järkeväksi alkaa hankkia käyttölinjaista kultsua, kun metsälle ei kuitenkaan ollut tarkoitus lähteä marssimaan. Ja näyttelylinjainen ei vain viehätä jostain syystä omaa silmää. Kai se on jo liian raskas.

b) Bordercollie

Kuva (C) http://www.sbcak.fi/bc_varit.php

Babe-possu ja ne paimentava sekä puhuvat bordercolliet! Mitä pieni lapsi tällaiselle piilomainonnalle mahtaa?

Sitten kun asioista jotain ymmärsin, niin ymmärsin myös sen, että aivan liian vaativa rotu tällaisen perus-koiranomistajan omistukseen tai varsinkin ensimmäiseksi koiraksi. Ihan liian aktiivinen, ei ollenkaan hyvä.

2. Englanninspringerspanieli

Kuva (C) http://www.springerspanielit.com/valiot/ess/sweetie-pie_gabrielle.htm

Olin ehkä noin 12 vuotta. Silloisen parhaan ystäväni perheellä oli englanninspringerspanieli. Se oli mielestäni juuri siitä elämän näkövinkkelistä katsoen täydellinen koira. Se oli kivan kokoinen, pörröinen ja nätti. Se osasi myös paljon temppuja, eli fiksu rotu sen täytyi olla. Mitä muuta ihminen voi koiralta toivoa?

No, ikää tuli lisää ja totesin muutamiakin asioita. Niin söpö kuin kaverin perheen koira olikin, niin se ei ollut rotuni. Jossain vaiheessa se alkoi ulkonäöllisestikin kasvaa ulos ihannekoiran-tyypistäni ja alkoi vaikuttaa liian hienostuneelta. Lisäksi se oli trimmattava. Ja oikeastaan näillä perusteella rotu koki hylkäyksen ilman syvällisempiä pohdintoja.

Oikeaa mietintää vaatineet

Voisin sanoa, että tässä kohden aloin ihan oikeasti miettiä koiran omistamista. Toki olin tähänkin asti haaveillut jollain tasolla, mutta nyt aloin miettiä oikeasti sitä omistamispuoltakin, enkä pelkästään mikä on söpö tai ei ole. Nyt varsinaisen etsinnän aloittaessani käväisin ehkä kaikissa roduissa, sillä huomasin että en tiennyt koiraroduista paljoakaan. Tähän olen kerännyt ne jollain tapaa sykähdyttävimmät ja edes jotenkin kriteerini täyttävät.

3. Sileäkarvainen collie

Kuva (C) http://www.collieyhdistys.fi/colliet.htm

Jostain syystä viivähdin pitkään sileäkarvaisessa skotlanninpaimenkoirassa eli sileäkarvaisessa colliessa. - Luulen, että lähinnä tosin siitä syystä, että kuulin että se sopii ensimmäiseksi koiraksi. Ajattelin, että olisi järkevä valinta ottaa siis sellainen. Mutta suoraan sanottuna mikään muu koko rodussa ei sitten oikein tainnut edes viehättää. Tämä rotu onkin listassani tosi ulkopuolinen ja eri tyyppinen. Olin kuitenkin tajunnut sentään alkaa miettiä rotua myös ominaisuuksien kannalta, mikä on kaiketi ihan hyvä merkki.

4. Mieletön määrä muita rotuja
Tämä taitaa olla se vaihe, jolloin selasin hurjan määrän koirakirjoja ja lopulta avasin koirat.comin ja klikkasin kaikki mahdolliset rodut läpi.

Pyörähdin esimerkiksi...

Kuva (C) http://www.flatti.net/rotu/rotumaaritelma.htm

... sileäkarvaisissa noutajissa. Sain kuvan, että olisi vääryyttä ottaa flätti ei-metsästävään kotiin.

(C) http://www.springerspanielit.com/valiot
/wss/doniol_nosy_fellow.htm

 ... walesinspringerspanieleissa. Jälleen yksi trimmattava metsästysrotu. Kuvattiin koiraksi, jonka pystyi vaivatta suoraan metsältä viemään näyttelyyn. Ihan hauskaa sinänsä.

(C) http://www.irlanninsetterit.com/nayttelytuloksia.html

... erilaisissa settereissä, joissa oli jotain mielenkiintoa herättävää. Mutta edelleenkään en ollut metsästäjä, joten se siitä. Kuvassa punainen irlanninsetteri.

(C) http://www.kooikerhondje.fi/index.php?option=com_rsgallery2
&page=inline&id=317&Itemid=104&lang=fi

... ja koikkereissa. Pienen koon takia etsintä kuitenkin jatkui.










5. Australianpaimenkoira

(C) http://tietokanta.australianpaimenkoirat.net/sdog.php?id=161

Australianpaimenkoira. Niimpä. Tämän kohdalla sanat loppuvat kesken. Pidän vain jostain syystä merle-värityksellisistä, en osaa sanoa miksi.

Rotu kuulosti kuitenkin melkoisen kovapäiseltä tapaukselta, eikä suositeltu sen takia ensimmäiseksi koiraksi. Ilmeisesti myös melko energisiä tapauksia.

Rodussa miellytti lähinnä sen monipuolisuus: aussieita voi käyttää vähän joka lajissa. Siksipä edelleenkin mietin, että jos joskus joku kisakärpänen vahingossa puraisee (mitä kyllä epäilen erittäin vahvasti), niin aussie voisi olla mukava harrastuskaveri. Mutta ei, tässä vaiheessa rotu koki hylkäyksen.



6. Novascotiannoutaja

(C) http://www.tollerit.fi/tolleri/agility2/

Tämän kohdalla pysähdyttiin pitkä tovi! Jossain vaiheessa ajattelin, että tämä se voisi olla. Harkittiin siis ihan tosiaan, että talouteen tulisi tolleri.

Oikeastaan muiden rotujen katselu jatkui siinä vaiheessa, kun luin jostain, että geneettinen perimä on tollereilla tosi kapea. Muistelen jopa lukeneeni lukuja, jotka kertoivat kaikkien maailman tollereiden perimän vastaavan noin neljäätoista koiraa! Se säikäytti siinä määrin, että etsintä jatkui.




7. Stabyhoun

Lopulta päädyin stabyhounkerhon nettisivuille (http://www.stabyhounkerho.com/joomla/). Ulkonäöllisesti kriteerini vastasivat. Sitten avasin pienellä pahalla aavistuksella "Millainen on Stabyhoun" -linkin. Ensimmäinen virke hieman ehkä kauhistutti: "Stabyhounia kuvataan hyvänä metsästyskoirana, joka on hieno seisoja ja pehmeäsuinen noutaja." Seuraava virke kuulosti jo paremmalta: "Se on myös viehättävä seurakoira. ". Sitten piirteitä alkoi paukahdella:

• luonteeltaan reipas
• omistajaansa miellyttävä
• helposti koulutettava, oppii nopeasti
• yleisterve (muutamat sivuilla mainitut sairaudet eivät todellakaan kuulostaneet pahoilta, kaikkien muiden rotujen terveyskuvausten lukemisen jälkeen...)
• sivujen mukaan soveltuu ensimmäiseksi koiraksi
• nauttii liikunnasta täysin rinnoin, mutta kestää tarvittaessa yhden päivän vaikka vähemmälläkin liikunnalla
• rakastaa vapaana lenkkeilyä. Pitää näköyhteyden, jos sitä harjoitellaan pentuajasta lähtien
• kaipaa myös aivojumppaa, esimerkiksi jokin harrastuslaji tai vaihtoehtoisesti omatoimista puuhastelua. (Jes, kyseessä siis sopivasti aktiivinen koira!)
• monipuolinen sekä harrastuskoirana että alkuperäiseltä käytöltään (jahuu! voisi kokeilla lajeja ja on alkuperäiseltäänkin käytöltä monipuolinen!)
• turkkia ei trimmata
• hyvä koko!

Kaikki vaatimukseni ja toiveeni täyttyivät peräjälkeen! Mietin vielä metsästystaipumusta, mutta sivuilla luki: ”Stabyhounin käyttö seisovana lintukoirana on lähes tyystin kadonnut, niin rodun kotimaassa kuin muuallakin”, jolloin ajattelin, että en ehkä tekisi syntiä stabin hankkiessani. Sitten vielä soittelin Hazebadiin, kyselin lisätietoja, ja silloin tiesin että tämä se on. Viimeisen niitin antoi ilmielävän stabin näkeminen.

Ennen tätä olin siis sinkoillut rodusta toiseen, koska mikään ei tuntunut kuitenkaan olevan juuri se oma. Nyt se oli tässä, ja etsintä kyllä loppui sillä hetkellä kuin seinään. - Enkä ole joutunut katumaan päätöstäni. Parempaa en olisi kyllä voinut löytää!

Oma palleroinen 9 viikkoa.

Lopuksi

Nyt tätä kirjoittaessa alkoi tuntua, että olen ollut kyllä hirvittävän pinnallinen koiranhankkija. Toisaalta hylkäsin myös "ulkoiset seikat" täyttäviä rotuja syystä jos toisesta, eli ei se ainakaan ainut kriteeri ollut.

Tätä listaa on myös jotenkin tosi hauskaa katsella taaskepäin. Plussatkaapa yhteen ulkoiset ominaisuudet kolmesta ensimmäisestä rodusta: tulos kompromissi eli stabyhoun ;) Ehkä se lapsen toive lopulta sitten toteutui?

Ja en tiedä, toisaalta minusta on hienoa nähdä itseäni koirassa. Myös hyvät ystäväni sanoivat Googlettaessaan rodun ensimmäistä kertaa: "On nuo kyllä ihan sun näkösiä!" Ehkä etsin koiran, joka näyttää itseltäni, mutta joka toisaalta täyttää muutkin vaatimukset.

Tekstin kuvat lainattu rotujen rotuyhdistysten sivulta. En omista kuvien oikeuksia. Kuvien alla on linkki alkuperäiseen esityspaikkaan.

Kotinäyttely

Tänään se sitten oli! Jyväskylän KV 2012. Edellisestä näyttelykerrasta viisastuneena olin laittanut aamuksi herätyskellon herättämään kahta tuntia ennen kuin ajattelin lähteväni näyttelyä kohti... Ihan vain, että on sitten katastofivaraa, vaikka näyttely onkin käytännössä naapurissa. Aamulla ensimmäisenä kävin kokeilemassa lähteekö auto käyntiin! Hah.

Näyttelypaikalle saavuttiin 10 paikkeilla. Mikä loistava aika, sillä päivän arvostelut olivat juuri alkamassa ja muutama muukin pyrki niistä pienistä ovista juuri samaan aikaan... Aulassa kaikui äänet ja joka puolella oli tungosta. Voi Alora-parkaa, toinen oli ihan hädissään, häntä koipien välissä, eikä tiennyt mihin olisi keskittynyt, joten poukkoili sen sijaan ympäriinsä. Varsinkin kaikuvat kuulutukset saivat sen kärvistelemään kauhuissaan. Jos pysähdyin, Alora meni heti makaamaan maahan ja tekeytyi ihan pieneksi. Voi toista.

Löysimme oman kehämme laitaan ja jutskailimme siinä myös muiden stabiomistajien kanssa. Pistin merkille, että tuomarimme onkin miestuomari (en ollut saanut sitä etukäteen selville, vai mitä mielikuvia teissä herättää nimi Zlatko Jojkic?). Alora osaa joskus olla miehiä kohtaan jostain syystä tosi varautunut.

Kuitenkin neiti pikku hiljaa rauhoittui ja tottui kaikkeen siihen hälinään kehän laidalla. Pitkän aikaa kaikki istumapaikat oli varattu kehän laidalta, mutta kun paikkoja vapautui, niin menimme siihen istumaan ja Alora käpertyi jalkoihini nukkumaan. Kun oma vuoromme alkoi lähestyä, herättelin tytön ja lähdin hankkimaan hieman harjoittelemaan kontaktia sinne laitamille, missä nyt ikinä olikaan tilaa. Hienosti sainkin kontaktia, ilmeisesti unet olivat tehneet terää! Sitten pääsimme kehään. Ihan kivasti tyty meni. En vain osannut päättää seisotanko sitä vapaasti vaiko en, voi raukkaa kun ohjeistus ei ollut ihan kohdallaan. Juostessa puolet mun maksanameista päätti lentää säilytyspussista kehään, pikku juttuja. Heh. Arvostelun jälkeen nappasin koiran mukaan ja menin keräämään maksanameja takaisin, ei niitä kehdannut siihen kehäänkään jättää. Alora onneksi auttoi siivousoperaatiossa. Kaikkea sitä!

Tässä vielä arvostelumme:
Tuomari: Zlatko Jojkic, Serbia
"Good size. Nice feminine head. Dark pigmentation of the eyes. Long strong neck. Need to have stronger topline. Round croups. Correct tailset. Good developed chest for the age. Correct color. Could have a bit more coat. Needs to be stronger in the arms & elbows during movement. Hindquarters have good action. Temperament calm but she don't like the show." EH

tai vapaasti suomennettuna (englannin taidollani tosin olisi parempi kyllä jättää suomentamatta.. Pahoittelen mahdollisia asiavirheitä):
"Hyvä koko. Kiva, feminiininen pää. Tumma silmien pigmentti. Pitkä, vahva kaula. Tarvitsee vahvemman ylälinjan. Pyöreä lantio. Oikea hännän kiinnitys. Ikäisekseen hyvin kehittynyt rinta. Oikeanlainen väritys. Voisi olla hieman enemmän turkkia. Tarvitsee vahvemmat jalat ja kyynärpäät liikkeessä. Takaruumiilla on hyvä liike. Temperamentti rauhallinen, mutta hän ei pidä showsta." EH

Aloran puolisisko Hazebad Jilske Neesje valittiin näyttelyn kauneimmaksi stabiksi! Onnea hänelle ja muulle laumalle!
 
Näyttelyssä sain muuten kuulla muilta stabi-ihmisiltä, että stabien korvat kuuluisi oikeasti nyppiä, niin että korvien muoto erottuu. Sain myös tietää tekniikan. Eipä siis kuin tuumasta toimeen! Eikö ole hyvä että koira laitetaan näyttelykuntoon (vaikka sitten näyttelyn jälkeen)?


















Kuvat yrittävät havainnollistaa eroa nypityn ja nyppimättömän korvan välillä. Oikeasti ero on aika radikaali, se ei jostain syystä näy kuvissa kovin hyvin. Nypitty korva näyttää paljon siistimmiltä. Aloran korvat on kyllä sellaista höttöistä karvaa, joten niihin on muodostunut ikään kuin tikkuja sen vuoksi, varsinkin korvan taakse. Nyt korvien oma muoto näkyy kyllä huomattavasti paremmin... vaikka en siis todellakaan tiedä nypinkö korvat mitenkään oikeaoppisesti loppujen lopuksi, heh.

Energiapaketti

Allurainen löysi syksyn parhaat puolet: vesilätäköt!

Lumet tuli ja meni melkein saman tien. Mutta mikä Aloran mielestä sen myötä parasta: syystulvat ja KAIKKIALLA! Voi että tuo osaa kyllä olla intopinkeänä. Siellä, missä ikinä onkaan vettä, sinne pitää päästä läträämään. Mahtavaa! Paitsi omistajan mielestä, joka roikkuu avuttomana hihnan jatkona...

Ja mikä parasta: lumen aikana koko hihnakäytös pääsi unohtumaan neidiltä tyystin (kuten ehkä edellisestä lauseesta pystyikin jo päättelemään). Aloran mielestä lumessa kuuluu ryntäillä ja siksi myös nyt hihnassa kuuluu ryntäillä... Voihan. Motivaatio hihnakoulutuksen aloittamiseen alusta noin nolla. Mutta pakko varmaan yrittää sinnikkäästi, haluaisin että neiti saa haistella ja kipitellä lenkeillä koko hihnan mitalta, vaikkakin vetämättä kiitos. En tiedä, onko tämän ihan mahdoton vaatimus. Olen myös harkinnut, josko opettaisin neidille jalan vieressä kävelyn, ja vasta metsälenkeillä se saisi sitten mennä ja haistella. Ihan vain omaa laiskuuttani. Luulen, että helpottaisi kummasti normaaleja remmilenkkelä, jos olisi niin selkeä sääntö koiralle olinpaikastaan.

Muuten elämään kuuluu, että Alorasta on kehkeytynyt varsinainen energiapaketti! Huhhuh, sen energiatankkia ei kyllä saa näköjään tyhjäksi millään. Ennen riitti mainiosti remmilenkit jokaisena viikon päivänä: yksi hieman pidempi sekä pari tarpeiden teko lenkkiä, ja niiden lisäksi muutama vapaana metsässä -kirmaus viikossa. Tällöin koira nukkui onnellisesti, väsyneenä pitkän aikaa.

No, nyt oli käynyt niin, etten ollut ehtinyt käyttää neitiä vapaana metsässä pariin viikkoon. Paha virhe. Huono tekosyy, mutta päivisin on ollut niin paljon tekemistä, ja pimeä tulee niin aikaisin, etten ole vain saanut vietyä Aloraa metsään. Perjantaina sitten vein ja olin ihan järkyttynyt siitä, miten Alora käyttäytyi!

Etsi kuvasta roiskimista rakastava stabi!

Minulla oli muka mukana kaikenmaailman houkuttimet ja juustopalaset, mutta Alora oli vain nenänsä vallassa. Olin ilmeisesti "liian tottunut" ja "liian luottavainen" neidin kykyyn seurailla menoani, sillä tuli ihan järkytyksenä nyt, kun se painelikin kuin tuulispää ja meni ihan tosi kauas! Ennen Alora on pysytellyt ihan näköyhteydellä, ja hätääntynyt noin 10 sekunnin sisällä, jos olen mennyt puskaan piiloon.

No entäs nyt? Ei toivoakaan! En tiedä, johtuiko se siitä, että neidillä oli ihan liikaa energiaa vai mitä lie riistaviettiä pukkaamassa. Alora meni monen sadan metrin päähän, eikä sitä olisi voinut vähempää kiinnostaa vaikka piilouduinkin metsikköön. Ei se edes huomannut, että olin piilossa. Se kulki kuono maassa, haeskeli ympäri paikkaa, meni jotenkin ylivireiseksi, äkkiliikkeiseksi ja selvästi oli ihan muissa maailmoissa! Hui. Välillä neiti suvaitsi mennä niin kauas, että olin jo ihan varma että se painelee menojaan - ja meikäläinen jää seisoskelemaan sinne metsikköön miettimään: "Mitä tämä oikein on?"

No takaisin selvittiin suurinpiirtein hengissä ja koiran kanssa.

Ylämäki, alamäki, ylämäki... Eli
tervetuloa Jyväskylän metsiin!

Olen ehkä aiemminkin kertonut tämän, mutta vapaana metsässä -lenkkeily on mielestäni kyllä parasta viihdettä. Kotona rentouduin jo hieman, ja totesin ettei käytös ei ollut yhtään Aloran tapaista. Halusin selvittää mistä oli oikein kyse. Näinpä vein Aloran tänään aamulla uudestaan. Piilouduin koko ajan puskien taakse. Tein sen joka kerta, kun minusta tuntui ettei Alora seurannut menoani. Sen tarkkaavaisuus kyllä kasvoi sen myötä. - - Ainakin siihen asti, kunnes eräässä sammaleisessa polunkulmassa se joutui jälleen hajujen valtaan. Tästä päivästä jäi kuitenkin parempi maku suuhun kuin perjantaista.

Kaikesta tästä energisyydestä johtuen päätin purkaa Aloran energiapakettia vielä iltapäivästä hieman. Menimme Aloran kanssa kävelemällä lähellä asuvalle ystävälleni kylään. Siellä Alora sai leikkiä toisen koiran kanssa hieman, sitten me pidimme koirille keskittymisharjoituksia sekä näyttelyharjoituksia (Alora antoi myös entuudestaan itselle tuntemattoman ystävän avomiehen katsoa hampaansa! Vähän se pakitteli ja luimi, mutta antoi siitäkin huolimatta sentään katsoa.) Harjoitusten jälkeen me käveltiin vielä yhdessä tämän toisen koirakon kanssa monen kilometrin remmilenkki. Kun me päästiin takaisin kotiin, oli tytöllä juuri sopivasti energiaa - ei nukkumiseen - vaan siihen että voisi viimein keskittyä toko-harjoituksiin... Esimerkiksi aamupäivästä sillä oli aivan liikaa energiaa, että se olisi voinut keskittyä mihinkään niin vaativaan, heh.

Kuvasta voit löytää uhanalaisen
missä-omistaja-on? -kiepsahduksen.

Muutenkin väitän, että Alora on pennustunut uudestaan. Kaikki se hyppiminen ja vaatteisiin tarttuminen on tullut takaisin, mikä jo saatiin siltä kerran pois. Myös sisäsiisteydessä tuli äkillinen takapakki: eilen kauppareissun aikana lattialle oli ilmestynyt molemmat tarpeet. Toivon, että kyseessä on kuitenkin jokin protesti-pissa ja -kakka, eikä ainakaan takapakki eroahdistusta kohti.. Uskaltaisikohan tuota videoida taas joku päivä?

Yritin muuten viime maanantaina käydä rokottamassa Aloran kennelyskää vastaan. Varasin ajan maanantai-aamuna samaksi iltapäiväksi. Aikaistin aikaa vielä myöhemmin samana päivänä, jotta se istui paremmin päivärytmiini. Kuitenkin juuri ennen aikaamme eläinlääkäriltä tuli puhelu: "Teillä on jo tämä rokote voimassa!" - Okei, no hyvä kun selvisi sitten tämäkin.

Viikon päästä viikonloppuna Jyväskylän KV! Iik, kyllä jännittää jo, miten sisätilan käytös mahtaa sujua siellä!