lauantai 29. syyskuuta 2012

Yövieras

Iltalenkillä
Aloran riemuksi meillä oli viime yönä yövieras: pikkuserkkuni omistama, parivuotias, sekarotuinen Sanja-neiti. Sanja kävi omistajineen tutustumassa meihin keskiviikko-iltana, jolloin katsoimme vähän miten neidit tulevat toimeen keskenään ja kävimme metsälenkillä. Sanja näytti hieman komentavan Aloraa jos Alora vaati liikaa leikkimään, mutta muutoin sujui mainiosti. Niinpä Sanja saapui eilen illalla meille yhdeksi yöksi yökylään. Tässä tekstissä kirjoittelen ilta- ja aamurutiinien sujumisesta kahden koiran kanssa sekä yökyläilyn herättämistä ajatuksista.

Sanja saapui joskus kuuden paikkeilla. Omistaja naureskeli, että soittaa todennäköisesti tunnin välein kysyäkseen miten hänen kullanmurunsa pärjäilee. Ymmärsin kyllä erittäin hyvin mitä hän tarkoitti. Varsinkin kun tämä oli hänen ensimmäinen yönsä erossa koirasta sen hankinnan jälkeen. Mielestäni oli hurja luottamuksenosoitus että hän edes luotti koiransa meille hoitoon!

Aloralla ja Sanjalla oli muutama tunti aikaa totuttautua ihan rauhassa olemaan samassa paikassa yhtä aikaa, ennen kuin alkoi iltarutiinien läpikäyminen. Sanja oli kyllä rauhallinen tapaus - ainakin aina niin kauan kun kukaan taloudessa ei syönyt mitään... Ilmeisesti sitä on jo tottunut tuohon neiti-nirsoon, kun ei hoksannut ajatellakaan, että koiraakin ruokailut houkuttavat. Sanja myös hyppäsi yllättävän ketterästi sohvalle ja tuoleille viereen, joten Alora näytti sen pikkupiiperöisen vieressä aika ajoin jopa kömpelöltä.

Sanja rauhoittui nopeasti unille ja Alorankin oli sitten tyydyttävä siihen, ettei edes haukku auttanut saamaan Sanjaa leikkiin sen kanssa. Mietimmekin Jeren kanssa, että Sanja on kyllä todella sopeutuvainen: sille oli oikeastaan ihan sama missä se on ja kenen kanssa, niin se voi olla ihan rauhassa. Toista se on ollut Aloran kanssa. Ainakin tähän mennessä aina uusissa paikoissa sillä on mennyt monia, monia tunteja ennen kuin se pystyy nukkumaan, vaikka mekin olisimme läsnä. Millainenkohan kaaos siitä syntyisi jos Aloran lykkäisi vieraaseen paikkaan hoitoon?

Sitten tuli iltarutiinien vuoro. Iltalenkki oli erittäin mielenkiintoinen... Alora olisi tahtonut ihan yhtä mittaa Sanjan luokse, joten hihnat tuntuivat olevan koko ajan solmussa. Tulin kyllä ajatelleeksi, että Aloran hihnakoulutus tarvitsisi paljon parannusta ennen kuin voisi edes kuvitella toisen koiran hankintaa, heh. Lopulta Allurakin sitten kuitenkin rauhoittui. Ja pikku hiljaa omistajakin oppi pitämään hihnoja fiksusti, niin että ne eivät sotkeutuneet toisiinsa joka askeleella. Lenkillä mietin, miten kätevää olisikaan jos molemmat koirat osaisivat juuri samat käskysanat: "ohi", "istu-vapaa.." tms.

Voiko näiden yhteiskatsetta vastustaa?
Iltaruokailu toi hyvin esille koirien ahneuden erot: Sanja hyökkäsi omalle kupilleen ja Alora olisi vain hyljännyt oman ruokansa. Sijoitin kupit eri puolille huonetta, mutta ruokailu oli melkoista vahtimista. Alora olisi halunnut syödä Sanjan ruuan, mutta oma ruoka kiinnostanut ollenkaan. Sanjalle olisi kelvannut kaikki. Näinpä päädyimme lopulta ruokkimaan koirat eri huoneissa, jollon Alorallakin oli omaa aikaa syödä ihan rauhassa.

Nukkumaanmeno oli myös aluksi hieman haasteellista. Sanja oli tottunut nukkumaan omistajansa kanssa samassa sängyssä. Näinpä se pyrki meidän sänkyyn yhtä mittaa ja piti palauttaa omalle paikalleen muutamia kertoja. Alora myös sai taas jonkin virtapiikin nukkumaanmenon hetkellä ja yritti taas käydä vaatimassa Sanjaa leikkimään, mutta Sanja aina ärähti sen kauemmas. Lopulta molemmat turriaiset asettuivat omiin peteihinsä ja loppu yö menikin hyvin... Mitä nyt Sanja yöllä ilmeisesti vähän ikävöi omaa omistajaa.

Aamulenkillä tapahtui pienoinen ihme: Aloran leikkiin vaatiminen tuotti tulosta ja Sanja innostui leikkiin. Mikäs sen parempaa - ainakin jos ei oteta huomioon minua, taluttajaraukkaa, kahden taluttimen ja kahden leikkivän koiran kanssa. Tuli kyllä kiire sisälle, jotta saisin koirat pois hihnoista ja leikkimään vapaammin. Kun sitten pääsin sisälle, leikki loppui kuin seinään ja Sanjasta tuli jälleen Aloraa kohtaan viileä kuin jäävuori.

Sanjan kanssa oleillessa ajattelin jälleen, miten helppoa olisi jos Alorakin olisi ruokamotivoitunut. Aamulla kuitenkin leikitin koiria eikä Sanja alkanut leikkiä millään. Silloin tajusin miten paljon olen alkanut pitää Aloran kanssa leikkimisestä, enkä osaisi enää luopua siitä. Toivon, että opin vielä käyttämään leikkiä palkkana oikein.

Kahdentoista paikkeilla Sanja lähti. Sanjan omistajalta Alora sai palkkioksi "henkisestä kärsimyksestä" ydinluun ja me Jeren kanssa "vielä suuremmasta henkisestä kärsimyksestä" Geisha-suklaata. Yritin kyllä selittää, ettei se mitään kärsimystä ollut, ja Sanja olisi kyllä tervetullut toistekin!

tiistai 25. syyskuuta 2012

Palkintotilaus saapui!



Aloran PetNetStoren palkintopaketti saapui tänään, joten tässäpäs lupailemani päivitys siitä mitä kaikkea palkintosatasella saikaan!

Mukaan mahtuivat siis seuraavat tavarat:
  • 2 pussukkaa ruokaa: HauHaun tonniakalapaloja ja Lammas-Riisi-sekoitus - Tarkoituksena palkita hauvelia kauniista käytöksestä ja hyvistä poseerauksista
  • 1 säilytyspussi nameille - Jotta edellisessä kohdassa mainitut namiset kulkisivat kätevästi lenkillä mukana, vaikka emännän taskujen määrä onkin rajallinen
  • 1 heijastinliivi - Jotta voisimme jatkossakin lenkkeillä luonnon helmaan turvallisesti ja näkyvästi pimenevissä syysilloissa
  • 1 kirja: Koiran vaivat - Kirjahyllyn kaunistukseksi ja parantamaan emännän mielenrauhaa 
  • Sekä paaljoon leluja: Vinyylimakkara ja -keppi korvaamaan luonnonkeppejä, Kongin leijona ja vinkuva pallokettu jahtausleikkeihin sekä palkaksi, vedessäkelluva lelu ensi kesän vesileikkeihin,  frisbee heiteltäväksi, lötkölelu kanniskeltavaksi ja raakkuva korppi Aloran lempileluksi ja omistajien hermojen kiristykseksi.
Olipas kyllä kiva tehdä koko rahalla heräteostoksia, varsinkin kun jo summan puolessavälissä meinasi omistajan mielikuvitus loppua kesken, heh. Mutta tällaista siis saatiin ja nyt jatketaan porskutusta eteenpäin hieman tavararikkaampina.

lauantai 22. syyskuuta 2012

Näyttelykertomus

Tänään se sitten oli, Oriveden pentunäyttelypäivä! Tässäpäs vielä vaihe vaiheelta meidän päivän kulku...

Vaihe 1 - Näyttelyyn kulkeminen
Jos haluatte mielikuvan, että meidän näyttelyreissu Orivedelle sujui täydellisesti, niin skipatkaa tämän vaiheen 1 lukeminen. Itse näyttelyyn lähteminen ei nimittäin sujunut yhtään niin kuin elokuvissa... Kirjoitan tämän lähinnä siksi, että en voi uskoa että näin kävi. Mikä Murphyn laki tämäkin lie, että kun alkaa mennä pieleen, niin meneekin sitten kunnolla pieleen!
 
Alora oli oman kehänsä viimeinen pentu, joten ajattelin tähdätä saapuvani näyttelypaikalle viimeiseen rokotusten tarkistushetkeen mennessä, eli puoleen päivään mennessä. Ajattelin fiksusti, että ei tarvitse sitten kauaa odotella näyttelypaikalla, kun näyttely on ulkona ja sadettakin oli luvattu... Mutta olin kuitenkin aamulla hyvissä ajoin hereillä, jonka myötä olin lähtövalmiina jo puoli kymmenen maissa, ja varttia vaille pääsin autolle asti. Ajattelin siinä, että ompahan sopiva katastrofivara vaikka vähän eksyä matkalla - nimittäin lähtö puoli yhdeltätoista olisi riittänyt aivan hyvin.

No, istahdin autoon kaikkien tarvikkeiden kanssa, ja väänsin avainta virtalukossa. Mitään ei tapahtunut. Hieno homma, akku tyhjentynyt autosta (jälleen...) No mitäpä näyttelyyn haluava ihminen tässä vaiheessa tekee? Vie koiran takaisin sisälle, kysyy ovenraosta nukkuvalta miehekkeeltä että kumpi napa akusta irrotetaan ensin, sitten kävelee takaisin ulos, irrottaa akun ja tuo sen sisään laturiin. Ajattelin, että siinäpähän latautuu nyt sen 45 minsaa, ja sitten saan auton liikenteeseen.

No, eipä käynyt niin yksinkertaisesti. Akkulaturi poksahti, hieno homma. Toivoin, että virtaa olisi ehtinyt tulla tarpeeksi akkuun ennen poksahdusta, ja kävin laittamassa akun paikoilleen. Eipä auto käynnistynyt. Nyt alkoi jo vähän vastustaa...

Tässä vaiheessa soitin näyttelypaikalle ja kysyin kannattaako mun edes vaivautua paikalle, jos en ehdi ennen kahdeksitoista paikalle. Asia ei kuulemma ollut ongelma, kunhan tarkistutan rokotukset sitten toimistossa kun saavun paikalle.

Seuraavaksi soitin puoli Jyväskylää ympäri, asianani: "kuka haluaisi tulla antamaan virtaa", mutta eiköhän kaikki olleet jossain menossa. Sitten yksi kaverini kertoi, että heillä on vara-akku varastossa. Minäpäs sitten reippaana pyörällä polkaisin hakemaan akun, irrotin meidän akun autosta ja kiinnitin tämän laina-akun siihen paikalle. Tämän kaiken jälkeen olin onnellisesti matkalla ja perille löysin pienien mutkien kautta (hieman meinasi kyllä loppua usko kesken koko perillepääsyn suhteen siinä vaiheessa, kun ajoin varmaan 10 km jotain pikku tietä, jota voi kuvailla lähinnä pottupelloksi. Mutta kyllä, perille päästiin lopulta. - Ja ei, en suosittele tulostamaan ainoita matkaohjeita mukaan Enirosta, ärsyttävän epätarkka kartta!)

Aloran rokotukset oli lopulta tarkastettu puoli yhdeltä ja olin ihan voittajafiiliksissä jo siinä vaiheessa kun astuimme Aloran kanssa näyttelyalueelle sisään, löysin meidän kehän, emmekä olleet myöhässä!

Vaihe 2 - Näyttelyssä oleminen
Tähän vaiheeseen mennessä olimme siis päässeet jo onnellisesti perille. Nyt seuraa sitten se täydellisesti mennyt vaihe ;)

Meille jäi odotusaikaa kaikesta alkusählingistä huolimatta lähes puolitoista tuntia. Tein Aloran kanssa kontaktiharjoituksia kehän laidalla ja seurailin kehän kulkua. Törmäsin siinä kehän laidalla ollessani myös toiseen stabi-omistajaan, jolla on kuulemma kotosalla kennel Applehill'sin kasvatti. Olipa kiva taas jutella pitkästä aikaa saman rodun omistajan kanssa! Kyllä nämä tuntuvat kaikki olevan aikalailla samaa sarjaa ;)

Kahden paikkeilla stabit kutsuttiin kehään (eli siis Alora, joka oli siis ainoa stabi-pentu.) Tuomarina meillä oli Tanya Ahlman-Stockmari.

Näyttelyarvostelu:  "Oikeat rungon mittasuhteet omaava narttupentu. Hyvä pää. Hieman vaaleat silmät. Oikeanmuotoiset korvat. Hyvä eturinta. Olkavarsi saisi olla viistompi. Oikeanlaatuinen karvapeite. Hieman jyrkkä lantio ja kapea reisi. Liikkuu hyvin."

ROP, KP

Alora leiriytymässä.
Sitten jäimme odottelemaan ryhmäkehiä, ja Alora väsähtikin siinä määrin että torkkui odotellessa pyyhkeen päällä. (Pitääkin laittaa ostoslistalle jonkinlainen kunnon eristävä alusta tällaisia tilanteita varten!) Sitten tuli meidän vuoro alkaa siirtyä ryhmäkehään, ja Alora tuntui olevan
1) ihan väsynyt ja
2) ihan kankottunut kylmästä ilmasta.

Leikitin sitä pikaisesti, että saisin sen edes hieman virkeämmäksi. Pian olimme kaikkien 7-ryhmän rotujen parhaiden koirien kanssa kehässä.

Mielestäni Alora ei liikkunut enää kyllä ollenkaan hyvin kehässä, kai väsy tuli. Ja sitten tuli sijoitus RYP3!


Vaihe 3 - Näyttelystä selviytyminen

Päivän palkinnot.
Koko kotimatka menikin sitten rattoisasti Aloran nukkuessa takapenkillä. Kotona otettiin muutama poseerauskuva palkintojen kanssa ja lenkkeiltiin rankkasateen jälkeisessä Jyväskylässä. (Täällä oli ollut kunnon myräkkä, onneksi Orivedellä vain vähän ripotteli aina välillä, ja välillä jopa paistoi aurinko!)

Mutta olihan Aloralla jännää veden valtaamilla kaduilla, kun joka paikassa oli puroja! Liitteenä hieman kotiin saapumisen jälkeistä kuvasatoa tältä päivältä.


  

Ja vielä lopuksi: mainostin Aloran osallistumista kuvakisaan *tämän merkinnän* loppupuolella. Ja niinhän siinä sitten lopulta kävi, että meidän kuva nappasikin voiton! Aloran kuvan ja muut palkitut näet *tästä*. Laitoin palkintotilauksen PetNetStorelle torstaina, joten ensiviikolla varmaan luvassa jonkinlaista päivitystä siitä, mihin tuo meidän palkintoraha kuluikaan ;)

maanantai 17. syyskuuta 2012

Olin väärässä.

Kuvasin Aloran yksinoloa viime viikolla muutamaan otteeseen. Ei se hermostuksissaan huoneen ovea avaa, vaan ihan huvikseen. Se ei millään tavalla näytä ahdistuneelta, kunhan vaan käy painamassa oven rivan alas jo muutama minuutti meidän lähtömme jälkeen, ilmeisesti vain koska osaa tehdä sen. - Ja onhan se tietysti melko luksusta kun on koko asunto käytössä!

Alora ilmeisesti viettää poissaollessamme täällä yhden hengen bileet: käy hakemassa vessasta vessapaperirullan ja joko silppuaa sen tai kanniskelee sitä ympäri asuntoa. Eilen Aloran yksinoloaikana Elosen hedelmällinen kranssi oli kokenut kovan kohtalonsa tullessaan riistetyksi alas keittiönpöydältä ja popsituksi parempiin suihin. Pussin sivussa oli kaunis, lähes symmetrinen, ympyrän muotoinen reikä, josta ahne kuono oli ilmeisesti popsinut sokerileivonnaisen kumisevan mahansa pohjalle. Mitä ilmeisemmin tämä on nyt sitä paljon puhuttua aktivointia ja kekseliäisyyttä? - Tai ehkä Alora on sitä mieltä, että omistajien mielikuvitus on loppunut tekemisten keksimisen kanssa kesken, ja ajattelee itse voivansa keksiä lisää tekemistä ja vieläpä parempaa sellaista!

Tässä seuraa yksinolovideoista koostettu kuvakollaasi, nimeltään: Kiinni jäit, senkin ryökäle! 

 

"Tästä tassulla rämppään, tähän väliin änkeän - JA VAPAUS!"

Aah, voiko koira enää rennommin ottaa?
Pedillä voi tuhota vaikka aktivointitörppöä! Ihan seisaallaan jopa.
... ja sitten pehmennetään petiä...
.... niin antaumuksella että melkein tiputaan kokonaan alas!
Sängyltä voi vartioida maailman tapahtumia!

"Hehee, vessapaperirulla, mun oma aarre!"

Ja tämä on kyllä kaiken huippu! En voi uskoa, että videolla näkyy Alora kanniskelemassa noita leluja, hetkeä myöhemmin se ryykää ulos makuuhuoneesta juuri nuo lelut suussa, eikä näy sitten kuvissa pitkään aikaan. Kotiin tultuamme juuri kyseiset lelut löytyivät keskeltä sohvaa. Kysymys herää, kuinka ne ovat siihen päätyneet? Ja missä Alora oli kaiken sen ajan, jota se ei kuvissa näy?


... Yhtä kaikki, haukkumista ei videolla kuultu - mitä nyt muutama hassu ilmoitushaukku ilmeisesti käytävän äänille. Sitähän nyt tapahtuu satunnaisesti silloinkin kun olemme kotona. Ja mielestäni on se ja sama, jos muutamat pullakranssit häviää pöydiltä, kunhan Alora ei ole ahdistunut. Nyt uskallan jo vähän liputtaa siihen suuntaan, että mikäli se ikinä eroahdistusta oli, niin ainakin se alkaa olla taakse jäänyttä elämää!

Sinnikkyys palkitaan aina, muistakaa se.

Kaiken luvattoman tekemisen lisäksi omatkin tekemiset ovat toki tyhjentyneet kiitettävästi.  Joten loppuhuipennukseksi vielä yksi epäryökälekuva:

"Tästä kun pyörittää, maahan tippuu namia!"

keskiviikko 12. syyskuuta 2012

Jyväskylän kuulumisia

Kotiutumista Jyväskylään

Aamulenkillä järven rannalla.
Aluksi Jyväskylään saavuttaessa Alora tuntui käyttäytyvän tavalla, jolla en muistanut sen ennen käyttäytyneen täällä. Monet "ärsyttävät" piirteet (kuten rappukäytävälle haukkuminen), oli kadonnut kesän aikana, ja huokasinkin helpotuksesta, kun ajattelin maaseudulla vietetyn kesän tehneen pelkkää hyvää! Sitten huomasin, että kyse olikin jostain alkukankeudesta, ja kyllähän ne vanhat totutut tavat sieltä takaa tulivat. Nyt rappukäytävä taas haukututtaa... Lisäksi Alora ei aluksi täällä suostunut jälleen pissimään ulos (vieraat hajut?), ja sisäsiisteydessä otettiin sen vuoksi väliaikaisesti takapakkia. Vihannissa olin jo valmis heittämään matot lattialle, mutta täällä en uskalla vielä luottaa Aloraan niin täysin. Tosin nyt tilanne on jo parantunut sen verran, että vain satunnaisesti Aloralla sattuu vahinkoja sisälle, uloskin voi taas tarpeensa tehdä ja niin se pääosin tekeekin.

Myös muuta mielenkiintoista se maaseudun helmassa eläminen näyttää aiheuttaneen. Koska olimme koko kesän oikeastaan ulkona ihmisten ilmoilta (paha virhe, mutta ihmisten ilmoille raahautuminen tuntui niin ylivoimaiselta, kun kaikki oli kaukana), Alora nyt suorastaan hinkumalla hinkuu muiden koirien tykö! Jos se havaitsee lenkillä näköpiirissä toisen koiran, se naulitsee silmänsä siihen, ei suostu aluksi liikkumaan yhtään mihinkään, vaan junnautuu paikailleen ja kun koirakko on kohdalla ohittamassa, Alora ryntää niitä kohti. Tätä tuijotusta on todella haasteellista saada loppumaan. Toivottavasti se oppii pikku hiljaa että taluttaja on mielenkiintoisempi, eikä hihnassa niiden toisten koirien tykö ylipäätään mennä ollenkaan.

Tämän lisäksi Alora on oppinut "rähjäämään" ihmisille. Jos joku ihminen tulee yllättäen Aloran (ja itseni) huomaamatta liian lähelle Aloraa, jotenkin sen "henkilökohtaiselle alueelle", se saattaa rähähtää. Olin aluksi ihan järkyttynyt tästä, varsinkin kun Aloran ääni kuulostaa niin vihaiselta ja möreältä. Nyt olen yrittänyt rohkaista sitä ja palkita aina rauhallisesta olosta ihmisten lähellä. Nämä tilanteet tulevat kuitenkin niin yllättäen, etten aina osaa ennakoida... Esimerkiksi vähän aikaa sitten mätsärissä eräs nainen oli vain ohittamassa meidät matkalla roskapussille, ja sekunti sitten täysin rauhallisesti maassa istunut Alora reagoi rähähtämällä tälle ihmiselle. Toivottavasti itse opin tarkkailemaan paremmin tilanteita ja reagoimaan Aloraa nopeammin ja opettamaan sille positiivisempaa mallia. Tässä rähähtäminongelmassakin on se paha vika, että kun se kerran rähähtää jollekin, tämä reaktio jää jotenkin päälle ja se on sen jälkeen varpasillaan pidemmän aikaa valmiina murisemaan niillekin ihmisille, jotka ovat kauempana. Toivon vain, ettei tämä homma karkaa käsistä!

Yksi väsynyt matkustaja.
No, sitten vähän iloisempiin asioihin ja yleisiin kuulumiseen. Sain viimein ostettua Aloralle autoiluvaljaat! Ne ovat Allsafen valmistamat, kolaritestatut ja GS-merkinnän saaneen valjaat. Valjaat on tosin vielä hieman reilun kokoiset Aloralle, mutta kun se rotevoituu, niin valjaat varmasti istuvat paremmin. Liikkeen myyjä suositteli tätä M-kokoa, sillä valjaiden kokoerot ovat niin suuret, että S-koko olisi todennäköisesti jäänyt nopeasti liian pieneksi. Valjaat on tosi tukevan oloiset, ja niissä on myös hyvät heijastimet, joten olen pitänyt niitä myös ulkoiluvaljaina ilta- ja aamulenkeillä kun luonnonvalo on huono. (Olen muutenkin miettinyt että voisin siirtyä pannasta kokonaan valjaisiin, kun välillä saattaa tulla niin äkkinäinen nykäisy tytön menon mukaan, että ihan hirvittää miten kaula voi tuollaista kestää!) Voin kyllä suositella juuri näitä autoiluvaljaita muillekin, tosin muutamia miinuspuolia niistäkin löytyy: rintaremmin säätö ei kilorajojen alapäässä ole kovin hyvä, eikä sitä saa säädettyä "loputtomiin" toppausten takia. Voi siis olla kookas kilorajojen alapäässä oleville koirille, kuten siis Aloralle vielä tässä vaiheessa. Lisäksi pukeminen oli aluksi haasteellista, sillä valjaat pujotetaan päälle pään yli laittamalla, eikä niitä saa kokonaan aukaistua. Tämä tosin on varmasti siitä syystä, ettei kiinnitystä saisi täysin kolariturvalliseksi.

Olen nyt alkanut omaksi huvikseni, ja Aloran aktivoinniksi, opettaa sille temppuja. Nyt se osaa hienosti istumisen ja maahanmenon lisäksi antaa molemmilla tassuilla ylävitosen ja mennä "kurre"-asentoon (istuminen oravien tapaan) sekä valita "kumpi käsi"-tempussa sen käden jossa on nami. Nyt ollaan katseltu myös parina iltana alkeita käskystä kuolemiseen (kellahtaa kyljelleen ja makoilee siinä paikoillaan, kun sanotaan "pum!"). Tokoliikkeistä ollaan harjoiteltu paikalla makuuta ja paikalla  istumista, niin että menen pois näkyvistä tai odottelen vieressä eri mittaisia aikoja, sekä näiden lisäksi sivulletuloa. Kaikkia harjoituksia olemme tosin tehneet suuremmitta häiriöittä.

Haaveilen edelleen agilityn aloittamisesta. Meidän agilityn alkeet-kurssi olisi alkanut viikko sitten tiistaina, mutta kurssin aikataulu sattui harmittavasti niin, ettei se vain millään sovi muiden aikataulujeni kanssa yhteen. Näinpä jäimme odottelemaan seuraavaa alkavaa alkeiskurssia. Toisaalta nyt on alkanut syyhyttää myös tokon harrastaminen, mutta sitä voin toistaiseksi harjoitella kotona (vaikkakin todennäköisesti teen paljon aloittelijan virheitä, mutta jostain se on kai aloitettava! Heh.)

Ruokailuista

Alora näyttää syövän paremmin, jos sen koko ruokailutila rauhoitetaan. Jos kaikki ihmiset ovat toisessa huoneessa, ja Alora yksin kuppinsa kanssa toisessa huoneessa, niin ruoka kuluu kupista enemmän. Se ei kuitenkaan edelleenkään syö välttämättä kuppia tyhjäksi asti.

En kuitenkaan olisi enää niin huolissani, sillä paino on selvästi noussut viime aikoina ja Aloran selkä on leventynyt. Ehkäpä Aloralla on loppujen lopuksi tapana vain säännöstellä itse syömänsä ruuan määrän sopivaksi.

Yksinoloharjoituksia

Esimerkki yksinoloajan tekemisestä.
Meidän parin viikon loma ennen koulun alkua sujui suunnitellusti yksinoloharjoitusten merkeissä. Nyt luulen löytäneeni onnistuneen yksinolon reseptin, ja voisin vaikka kirjoittaa aiheesta kokonaisen päivitysen niille, jotka voivat tämän saman asian kanssa painia. Mutta tässäpäs lyhyt kuvaus:

Aloran ongelma näytti yksinollessa olevan se, ettei sitä voisi yksinollessaan vähempää kiinnostaa sille jätetyt tekemiset. Videolta näimme, että se viettää yksinoloaikansa ovella odottaen, kunnes kyllästyy odottamiseen ja alkaa lopulta raapia ovea, ei hyvä.

Pääsin keväällä Aloran kanssa ihan kivalle mallille, nopea kaupassakäynti sujui jo, mutta kesällä me arveltiin ottaneemme aimoharppuksen takapakkia, kun Alora tottui kotiseudulla vuorokauden ympäriseen seuraan - joku kun on maatalossa käytännössä aina kotona. Mielestäni yksinoloaikaa pitäisi aina muistaa järjestää, vaikka sitten voisikin olla koiran seurana.

Aiheeseen liittymätön kuva lähimetsästä.
Aloitimme siis suurinpiirtein yksinoloharjoitukset alusta nyt syksyllä, ihan kaiken varalta. Edistymistä kuitenkin tuntui kevääseen verrattuna tulevan nopeasti. Nyt otin taktiikaksi aina antaa tekemiset ja herkut kun lähden ja otan ne sitten heti pois, kun tulen takaisin. - Näin Alora oppi että herkkujen kanssa kannattaa käyttää aikansa. Aluksi herkut ehtivät olla esillä muutamia sekunteja, sitten yksinoloajan kasvaessa kauemmin. Siirryin ajassa eteenpäin aina kun pystyin olemaan varma, että Alora kestää yksinoloajan varmasti rauhallisena. Aluksi tämä tarkoitti käytännössä ajan vaihtelua eri sekuntimäärien välillä minuutista alaspäin, sitten viidestä minuutista, jälleen minuutista, viidestä, kymmenestä, sitten pikkuhiljaa vartista (edelleen välillä esimerkiksi 10sekuntia), sitten lopulta puolesta tunnista, ja sen jälkeen on näyttänyt olevan rauhallista. Edelleen pelkään, että jossain vaiheessa tulee takapakkia, sillä näyttää siltä että jos Alora kerran ehtii yksinoloaikanaan hermostua, se ei enää osaa rauhoittua ja harjoituksissa otetaan hurja hyppy taaksepäin. Varmuuden vuoksi jätimmekin vielä rappukäytävään lapun naapureille, jotta he ilmottaisivat meille mikäli kuulevat Aloran olevan ei-rauhallisesti yksin kotona. Edistymistä on todella hankala itse valvoa kun sattuu olemaan poissa kotoa, eikä ongelmista välttämättä näe mitään merkkiä kun saavutaan kotiin. Naapureilta me saadaan toivottavasti mahdollisimman nopeasti tieto siitä, jos harjoittelua pitää entisestään tehostaa tai löytää väliaikainen hoitopaikka opiskelupäivien ajaksi, ennen kuin ongelma (jälleen?) pahenee.

Eilen Alora oli ensimmäisen kerran kaksi tuntia ei-harjoituksenomaisesti yksin, ihan meidän omistajien opiskelumenojen vuoksi. Meidän poissaolessa se oli jotenkin päässyt makuuhuoneesta ulos (yksinoloa on harjoiteltu niin että Alora on makuuhuoneessa. Näin ajattelin rutiininomaisuuden kasvavan, eikä se näe olemmeko muualla talossa, eikä myöskään kuule rappukäytävän ääniä selkeästi joten niille sen ei ainakaan tarvitsisi meidän poissaollessa haukkua.) Huoneesta pois tuleminen kielii minulle siitä, että sillä on kyllä ollut jonkinlainen hinku meidän perään jolloin se on oven aukaissut. Kuitenkin se oli myös tyhjentynyt kongin, aktivointilelun ja vähän maistellut luuta. Jeren saapuessa kotiin Alora oli kiltisti nukkunut sängyllä ja koti oli ollut siistinä, joten tuskinpa se kuitenkaan mitään aivan hirveää paniikkikohtausta oli saanut! Juuri nyt olen siis erittäin toiveikas yksinolojen suhteen! Jatketaan harjoittelua kuitenkin yksinoloaikaa vaihdellen, jotta kaikki sen yksinolot eivät ole pitkiä, eikä se voi näin ollen ennustaa meidän lähtemisen aina tarkoittavan turhautumista.

Mätsäreitä ja tulevia näyttelysuunnitelmia

Seisotusyritys 28.8.2012
Jyväskylään tulon jälkeen olen käynyt muistuttelemassa Aloran mieleen kehäkäyttäytymistä. Minusta tuntuu, että me junnaamme paikallaan tai taannumme koko ajan, joten olen yrittänyt etsiä uutta handlaus-tuulta, heh. Näinpä olenkin yrittänyt opettaa Aloralle seisomista käskystä. Mätsäreissä olemme nyt käyneet kolme kertaa ja saaneet sijoitukseksi kaksi kertaa pun- ja yhdesti sin-.

Alora on ilmoitettu Oriveden pentunäyttelyyn, jonne suuntaamme siis 22.9. Lisäksi ilmoitin Aloran Jyväskylän näyttelyyn 11.11.2012.




Lenkkeilyä


Alora ja läheisen lammen sorsat.
Kirjoitin aiemmin merkinnässäni, että olen huomannut hihnatta lenkkeilyn olevan ihanan helppo vaihtoehto. Olen edelleen samaa mieltä ja olenkin yrittänyt etsiä täältä kaupungin ulkopuolelta paikkoja, joissa uskaltaisin päästää Aloran remuamaan. Onneksi asumme kaupungin reunamilla, joten olen löytänyt kävelymatkan päästä turvallisia (ja kauniitakin!) metsäalueita, joissa ehdin käydä tarvittaessa kävellen jopa ennen aamun luentoja ja päästää Aloran valloilleen. Aamulenkille lähtökin on paljon mukavampaa, kun oppii itsekin nauttimaan luonnosta - ja koiran katselemisesta, siitä kun näkee miten se nauttii!

Löysin yhtenä päivänä vahingossa jopa aivan upean puron metsän keskeltä! Olin ihan haltioissani kun pamahdin paikalle. Nappasin kännykkäkameralla sen vierestä kuvia Alorasta ja osallistuin onnistuneimmalla otoksella jopa kuvauskilpailuun. Kilpailukuvan löydät *tästä.* En aio estää halukkaita äänestämään Aloran kuvaa tykkäämällä kuvasta ;)





Putouksen vieressä.
"Hmm, miten tuonne pääsis?"